Lakeuden EKOn alueen jätehuollon tietopaketti jaetaan ensi viikolla kaikkiin kiinteistöihin. – EKOposti lähetetään myös niille ulkopaikkakuntalaisille, jotka omistavat alueeltamme kiinteistön, kertoo kiertotalousasiantuntija Henna Lohtander. Lehdestä
Kategoria: Uutiset
Kunnanvaltuusto käsitteli maanantaina viime vuoden tilinpäätöstä
Kunnanvaltuusto kokoontui maanantaina 10. kesäkuuta, jolloin asialistalla oli vuoden 2023 henkilöstökertomus, arviointikertomus sekä tilinpäätös ja toimintakertomus. – Valtuusto merkitsi henkilöstökertomuksen tiedoksi ja hyväksyi tilinpäätöksen yksimielisesti,
Muutoksia Pohteen kesäajan palveluissa
Pohde tiedottaa seuraavista muutoksista kesäajan palveluissa. Terveyskeskus on suljettu juhannusaattona 21.6. Terveyskeskuksen hammashoitola on suljettu 1.–28.7. ja Tupoksen hammashoitola on suljettu 1.7.–4.8. Kiireellinen hammashoito Kempeleen
Syksyn 2024 jääaikatuki haettavissa kesäkuun ajan
Limingan kunnan jääaikatuki syksylle 2024 on haettavissa sähköisen hakulomakkeen kautta. Jääaikatuki on tarkoitettu Limingassa tapahtuvan jääurheilun tukemiseen. Jääaikatukien määrä päätetään sivistys- ja hyvinvointilautakunnan syksyn 2024
Ruutikankaan ensimmäiset MM-kisat tulevat: yrityksillä mahdollisuus tuoda esille tuotteitaan kisa-alueella
Tarjoaako yrityksesi matkamuistoiksi sopivia tuotteita? Haluatko tuotteesi esille Ruutikankaan MM-kisoihin? Ruutikankaan ensimmäiset MM-kisat (IPSC Rifle World Shoot in Ruutikangas) järjestetään 25.7.–10.8.2024. Paikalle odotetaan yli 700
Kunnanvaltuusto käsittelee viime vuoden henkilöstö- ja arviointikertomusta
Kunnanvaltuusto kokoontuu seuraavan kerran maanantaina 10. kesäkuuta klo 17 alkaen. Asialistalla on vuoden 2023 henkilöstökertomus, arviointikertomus sekä tilinpäätös ja toimintakertomus. – Tarkastuslautakunta arvioi tilinpäätöksen ja
Fiksun liikkumisen tapahtuma opastaa liikkumaan pyöräkadulla oikein
Limingan Jutkokylässä järjestetään Fiksusti liikkuva Liminka -tapahtuma 12. kesäkuuta klo 17–18. Tapahtuman avulla opastetaan liminkalaisia liikkumaan oikein viime kesänä avatulla Honkitien pyöräkadulla. – Honkitien pyöräkatu
Uusia linja-autovuoroja reitille Liminka-Raahe kesäkuussa 2024
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus tiedottaa, että yhteydet Limingan ja Raahen välillä paranevat, kun ELY-keskuksen kilpailuttamat uudet linja-autovuorot käynnistyvät. Vuoroja lisätään sekä 3.6.2024 alkavalle kesäkaudelle että 5.8.2024 alkavalle
Ensi viikolla Limingassa soi kamarimusiikki
Limingan kamarisoitto järjestetään toisen kerran ensi viikolla, 14.–16. kesäkuuta. Tänä vuonna festivaalin teemana on “Suuria tunteita”, ja ohjelmistossa on pääasiassa romantiikan ajan suosituimpia ja soitetuimpia
Kunnanvirasto on suljettu 1.7.–4.8.2024 – myös juhannuksena poikkeuksia aukioloon
Kunnanvirasto on suljettu 1.7.–4.8.2024. Kuulutukset ja muut kiireelliset asiat ovat tänä aikana nähtävinä kunnan nettisivuilla. Viimeistään 23.6.2024 jätetyt täydelliset rakennuslupahakemukset ehditään käsitellä ennen kesälomia. Sähköinen
HaLi-harrastusohjaajien haku lukuvuodelle 2024–2025 on käynnissä
HaLi – Harrastava Liminka -hanke tarjoaa peruskouluikäiselle oppilaalle mahdollisuuden harrastaa maksuttomasti mieluisia harrastuksia koulupäivän yhteydessä. Tavoitteena on, että jokaisella liminkalaisella lapsella olisi vähintään yksi mieluinen
Linnukan kirpputori toi iloa Liminkaan
Linnukan päiväkodilla vietettiin iloista kirppispäivää 24.5.2024. Kirpputoripöytiä saivat varata päiväkodin ja esikoululaisten huoltajat sekä henkilökunta – nähtiinpä joukossa myös varhaiskasvatuksen johtaja Sari Supperikin oman myyntipöytänsä
EU-vaalien ennakkoäänestys päättyy huomenna
Europarlamenttivaalien ennakkoäänestys päättyy huomenna 4. kesäkuuta klo 19. Limingassa ennakkoäänestys toimitetaan kirjastolla, osoitteessa Liminganraitti 5. Äänestyspaikka on avoinna tänään, 3.6. ja huomenna 4.6. klo 11–19.
Sirkushuvia Tuomiarossa
Tiedäthän sen pienen, keltaisen päiväkodin Tuomiarossa? Sen, joka näkyy heti ensimmäisessä mutkassa metsäpuiden takaa. Sen, jonka pihapiiri on niin rauhallinen ja kutsuva. Tänään kaikki on
Liminka kehittää kävelyä ja pyöräliikennettä
Tiesitkö, että suomalaisten suosituin liikuntapaikka ‒ sekä lapsilla että aikuisilla ‒ ovat jalankulun ja pyöräliikenteen väylät? Limingan kunta on käynnistänyt Limingan kävelyn ja pyöräliikenteen edistämisohjelman.
Liikennevakuutuslakiin muutos 1.6. – osa sähköpotkulaudoista tulee vakuuttaa
Koululaisten alkavat kesälomat ja kauniit säät lisäävät liikennettä Limingan liikenneväylillä. Kesäkaduille suuntaavien on syytä huomioida, että kesäkuun alusta lähtien voimaan astuu liikennevakuutuslain muutos, jonka seurauksena
Ilkivalta tulee kunnalle ja tekijälle kalliiksi – valvontaa tehostetaan kesällä
Liminganlahden koulun ja Limingan lukion pihapiirissä on parin viime viikon ajan ollut levotonta. Lukion taakse on ilta- ja yöaikaan kyhättä nuotioita ainakin kahteen otteeseen, minkä
HaLi-harrastukset jatkuvat syyskuussa – anna palautetta ja vaikuta
Koulujen HaLi-harrastusryhmät ovat jääneet tauolle toukokuun puolessa välissä. HaLi-toiminta oli myös tänä vuonna hyvin suosittua. Koulupäivän yhteydessä järjestettiin lukuvuonna 2023–2024 yhteensä 65 maksutonta harrastusryhmää, joista
Limingan kirjastolla huomenna jaossa narsissin sipuleita
Limingan kirjaston pihalla on huomenna jaossa narsissin sipuleita. Sipuleita on tarjolla noin 350 kappeletta ja nouto käynnistyy kello 10. Jako jatkuu niin kauan, kuin sipuleita
Nyt on aika ilmoittautua syksyn suojatievahtikampanjaan!
Viime syksynä ensimmäistä kertaa toteutettu suojatievahtikampanja järjestetään myös tulevana syksynä koulujen alkamispäivänä 7.8.2024. Vapaaehtoiset vahdit voivat nyt ilmoittautua mukaan. Viime vuonna kasaan saatiin yhteensä 29
