ILMO-hankkeen projektipäällikkö Emma Päkkilä.

Ympäristöblogi: ILMO-hanke polkaisi Limigan ilmasto- ja ympäristöohjelman käyntiin

Joulukuussa 2023 käynnistynyt ILMO – ilmastojohtamisen toimintamalli ja toiminnan organisointi -hanke päättyy elokuun lopussa. Hankkeen tavoitteena oli jalkauttaa Limingan kunnanvaltuuston helmikuussa hyväksymän ilmasto- ja ympäristöohjelman toimenpiteet kunnan työarkeen ja luoda kuntaan ilmastojohtamisen ja -viestinnän toimintamallit. Minut palkattiin hankkeelle projektipäälliköksi, ja kirjoitin ajatuksiani ympäristöblogiin myös hankkeen alussa. Huomasin hankkeen edetessä, ettei ilmasto- ja ympäristötyö suinkaan ollut Limingassa uusi asia, vaikka toimenpiteet yhteen kokoavaa ohjelmaa ja suunnitelmallista ilmastojohtamista ei kunnassa aiemmin ollutkaan. Palvelualueiden työnkuvia kartoittaessani huomasin, että suurinta osaa hankkeen toimista tehdään jo, vaikka erillistä ilmastoasiantuntijaa ei kunnassa työskentelekään. Toimet ovat luonnollinen osa kunnan työntekijöiden työtä, ja palvelualueet ovat motivoituneita kehittämään toimintaansa kestävämmäksi.

Systemaattisen ilmasto- ja ympäristötyön malli Liminkaan

Toki aina voi tehdä lisää ja paremmin, ja erityisesti hankkeen ympäristöministeriöltä saama rahoitus oli kunnalle arvokas apu ilmasto- ja ympäristötyön parantamiseen. Rahalla järjestettiin koulutusta johtoryhmälle ilmasto- ja talousjohtamisen kytkemiseen, hankintoja tekevälle henkilöstölle kestävyyden huomioinnista hankinnoissa, metsämörriohjaajan peruskoulutus noin kahdellekymmenelle varhaiskasvatuksen opettajalle, ja hankittiin opetukselliset ilmastopalapelit Limingan yläkouluille, lukiolle ja luontokoululle. Nuorisopalveluille ja kunnanviraston työntekijöille järjestettiin koulutus ilmastotunteiden käsittelystä ja ilmastoviestinnästä ja vanhemmille yleisöluento ahdistavien uutisten käsittelystä kotona. Järjestimme myös koko kunnan henkilöstölle avoimen luennon ilmastotoimien merkityksestä ja vaikuttamisen mahdollisuuksista. Lisäksi budjettia käytettiin ilmasto- ja ympäristöohjelman mittareiden seurantajärjestelmän ja ilmastoviestinnän graafisten elementtien luomiseen. 

Ulkopuolisten palveluiden ostamisen lisäksi olen tehnyt paljon itsekin. Laadin kunnalle ilmastoviestinnän toimintamallit ja ohjeet sekä rekrytoin Limingan ensimmäiset ilmastolähettiläät. Tein ilmasto- ja ympäristötyölle oman sivun kunnan nettisivuille ja perustin ympäristöblogin. Vierailin varhaiskasvatusjohtajien, koulujen rehtoreiden ja hyvinvointipalveluiden esihenkilöiden palavereissa kertomassa ohjelman toimenpiteistä. Konserni- ja elinvoimapalveluiden sekä liikelaitosten vastuulla oli suurimmat kokonaisuudet ohjelman tavoitteista ja niissä oli keskenään paljon päällekkäisyyksiä, joten näille palvelualueille järjestin kaksi yhteistä työpajaa, joissa toimenpiteitä pohdittiin. Olin mukana järjestämässä Ekoparkin kierrätystapahtumaa toukokuussa, Jutkokylän liikenneturvallisuustapahtumaa kesäkuussa, ja LimmiFestiä elokuussa. Jaoinpa myös eräänä aurinkoisena heinäkuun päivänä Limingan torilla ohikulkijoille niittykukkien siemeniä. Siemenpusseja jäi vielä hyvin ensi kesällekin jaettavaksi.

Ilmasto- ja ympäristötyön ohjaamisesta ja mittareiden seurannasta vastaa jatkossa hankkeen aikana perustettu poikkihallinnollinen ilmastotiimi. Tiimin puheenjohtajana toimii kunnan tekninen johtaja Jaana Valjus, jonka perehdytin hankkeessa luotuihin ilmasto- ja ympäristötyön toimintamalleihin. Ilmastotiimissä on jäseniä kunnan eri yksiköistä, ja se toimii työntekijöiden välisenä linkkinä kunnan ilmasto- ja ympäristötyön esiin tuomisessa. Ilmastotiimi laatii ja julkaisee vuosittain ilmasto- ja ympäristöohjelman mittareiden tuloksia esittelevän ilmastotilinpäätöksen.

Eteenpäin kekseliäästi ja yhdessä tehden

Suomessa systemaattista ilmastotyötä on tehty erityisesti suurissa kaupungeissa, ja pienen kunnan haasteena on resurssien vähyys. Limingan suuri vahvuus niin tässä kuin muissakin kunnan tehtävissä on sen ilmiömäinen kyky ja halu uudistua ja kehittyä maailman mukana. Ilmasto- ja ympäristötyöhön panostamiseen ei tarvita paljon rahaa, kun se tehdään Limingan tapaan kekseliäästi ja yhdessä. Ilmastotiimi jatkaa ILMO-hankkeen viitoittamaa tietä ilmastotoimien seurannassa, ja Ympäristöblogi kertoo jatkossakin kunnan tärkeästä työstä.

Limingassa tehtävää ilmasto- ja ympäristötyötä voi seurata kunnan nettisivuilla tästä linkistä.

Kirjoittaja on ILMO-hankkeen projektipäällikkönä Limingan kunnassa toiminut Emma Päkkilä, joka jatkaa helmikuulle asti Lakeuden EKOlla kiertotalousasiantuntijana. Hän jatkaa perustamassaan ilmastotiimissä, ja on iloinen päästessään osallistumaan Limingan kunnan ensimmäisen ilmastotilinpäätöksen laadintaan.