Ympäristöblogin artikkelikuvassa esiintyy Metsämörri-peikkolelu.

Ympäristöblogi: Metsämörri muutti Liminkaan

Limingan kunnassa on koulutettu useita Metsämörriohjaajia. Vaan mikä kumma on Metsämörri, ja millaista toimintaa ohjaajakoulutuksen käyneet varhaiskasvatuksen ammattilaiset järjestävät?

Metsämörri on satuhahmo, joka innostaa lapsia leikkimään, liikkumaan, ihmettelemään ja tutkimaan lähiluonnossa. Toiminnassa keskeisiä elementtejä ovat ilo, kiireettömyys ja lasten ideoihin tarttuminen. Kyseessä on ABBAn, Ikean ja vadelmaveneen tavoin ruotsalainen menestystarina. Sikäläisten lasten puutteellisista ulkoiluolosuhteista huolestunut Gösta Frohm loi Skogsmulle-hahmon 1950-luvulla. Voimakkaan kaupungistumisen vuoksi lapset leikkivät metsien, kallioiden ja vesistöjen sijaan yhä useammin pihoilla, kaduilla ja parkkipaikoilla. Frohm halusi viedä lapset ulos luontoon mielenkiintoa ja mielikuvitusta ruokkivalla tavalla. Nykyisin toimintaan osallistuu Ruotsissa jo noin 40 000 lasta vuosittain.

Suomessa Metsämörri-toiminnasta vastaa Suomen Latu, joka on kouluttanut vuodesta 1992 lähtien yhteensä yli 14 000 Metsämörriohjaajaa – voidaan siis sanoa, että toiminta on kotimaisestikin varsin vakiintunutta. Ohjaajat vievät vuosittain kymmeniätuhansia lapsia tutustumaan luontoon. Metsäretket noudattavat samaa kaavaa, mutta retket ovat harvoin jos koskaan samanlaisia.

Metsämörri, mistäs tiesit tänne tulla?

Vaan kuinka Metsämörri löysi tiensä Liminkaan? Taustalla on keväällä 2024 hyväksytty Limingan kunnan ensimmäinen ilmasto- ja ympäristöohjelma, jossa on asetettu erillisiä tavoitteita ilmasto- ja ympäristökasvatuksen suhteen. Varhaiskasvatuksen osalta ohjelmaan on nostettu tavoitteeksi lasten luontosuhteen vahvistaminen ja luontosuhteen kehittymisen tukeminen. Käytännössä tämä tarkoittaa luonnossa liikkumista ja retkeilyä, luonnon kunnioittamista, erilaisten eläin- ja kasvilajien tuntemusta sekä kestävän arjen taitojen harjoittelua ikätasoisesti päivittäisissä askareissa, kuten kierrättämisessä sekä energian ja veden säästämisessä. Lisäksi ohjelmaan on kirjoitettu tavoite siitä, että tulevaisuudessa Limingan varhaiskasvatusyksiköt olisivat mukana Vihreä Lippu -toiminnassa, joka on kestävän kehityksen ohjelma ja kansainvälinen ympäristömerkki päiväkodeille, kouluille, oppilaitoksille ja vapaa-ajan toimijoille.

Lasten luontosuhteen vahvistaminen ja tukeminen vaatii varhaiskasvatuksen henkilöstöltä osaamista. Tästä syystä ohjelmaan kirjattiin yhdeksi toimenpiteeksi varhaiskasvatuksen työntekijöiden Metsämörri-koulutukset. Tämän nähtiin olevan konkreettinen ja helppo keino tukea varhaiskasvatuksen henkilöstöä työssään sekä mahdollistaa lapsille uudenlaisia elämyksiä luonnossa. Koulutuksessa ohjaajat saavat perustaidot ohjaajana toimimiseen, minkä lisäksi perehdytään lasten luontokasvatukseen ja retkivarusteisiin. Taitoja on mahdollista syventää myöhemmin teemakursseilla.

Metsämörrikoulutukseen osallistui Tupoksen Vanamon päiväkodista varhaiskasvatuksen opettajat Anu Leinonen ja Marika Huhtala. He pitivät koulutusta hienona kokemuksena, ja erityisesti kouluttaja saa heiltä kiitosta: kouluttaja oli ehdottomasti asiansa osaava ja sai koulutettavat innostumaan ja leikkimään. Leinoselle ja Huhtalalle jäi koulutuksesta hyvä tunne, ja osallistuminen tarjosi heille paljon uusia ideoita, leikkejä ja erilaisia lasten kanssa toteutettavia tehtäviä työn tueksi. Metsämörri-toimintaan liittyvät laulut olivat mieleenpainuvia ja laulaminen ihanaa.

– Tämän toiminnan avulla lapsille voi opettaa monia hyvä taitoja retkeilystä, luonnosta ja yhdessä toimimisesta. Kaiken toiminnan voi siirtää metsään!, Huhtala ja Leinonen summaavat koulutuksen oivalluksia.

Blogin ovat kirjoittaneet yhteistyössä varhaiskasvatuksen opettajat Anu Leinonen ja Marika Huhtala, viestintäpäällikkö Katariina Huikari sekä kehityspäällikkö Laura Kelhä.