Keskiviikkona 7.8. lapset suuntaavat taas innokkaasti koulutielle ja monet aikuisetkin palaavat töihin kesälomiltaan. Koulujen läheisyydessä on edelleen käynnissä keväällä alkaneita hankkeita, jotka on hyvä huomioida
Kategoria: Uutiset
Ruutikankaan MM-kisat tuovat alueelle lähes 700 ampujaa
Ruutikankaan ampumaurheilukeskuksella käy tällä viikolle vilske, kun kivääripracticalin MM-kisat tuovat alueelle lähes 700 kansainvälistä kisaajaa. Maailmanmestaruuskisat käynnistyivät sunnuntaina ja palkintosijat ovat selvillä perjantaina, 9. elokuuta.
Uusia linja-autovuoroja reitille Liminka-Raahe elokuussa 2024
Yhteydet Limingan ja Raahen välillä paranevat, kun Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen kilpailuttamat uudet linja-autovuorot käynnistyvät 5.8.2024 käynnistyvällä talvikaudella. Uudet vuorot parantavat erityisesti arkipäivien työmatkayhteyksiä, ja lisäksi uusia
Limingan uimarannoilla uiminen on turvallista
Oulun seudun ympäristötoimi on suorittanut tällä viikolla näytteenottoja virallisilla uimarannoilla. Limingan Rantakylän ja Tupoksen uimapaikkojen veden laadussa ei ole havaittu puutteita, joiden vuoksi uintia tulisi
Ympäristöblogi: kaavoituksella kestävää kuntakehitystä
Kestävyysnäkökulma on koko ajan näkyvämpi ja oleellisempi osa kaavoitusta, ensimmäisistä luonnoksista aina viimeistelyyn asti. Limingan uudessa ilmasto- ja ympäristöohjelmassakin on useita kaavoitukseen liittyviä tavoitteita. Kantavina
Vuoden 2024 toinen urheiluseurafoorumi 6.8.2024
Syksyn 2024 urheiluseurafoorumi pidetään tiistaina 6.8.2024 klo 17.30 alkaen Lakeustalon 2. kerroksen Rännäri-neuvottelutilassa. Foorumin asialistalla: Edellisen foorumin asiat Osallistujien ajankohtaiset Koulutustarpeet ja tulossa olevat koulutusmahdollisuudet
Ympäristöblogi: torjutaan yhdessä haitallisia vieraslajeja
Vieraslajit ovat ihmisen myötävaikutuksella niiden luontaisen levinneisyysalueen ulkopuolelle levinneitä kasveja, eläimiä tai muita eliölajeja. Kaikki vieraslajit eivät ole haitallisia, mutta osa niistä vaikuttaa heikentävästi uuden
Uudet varhaiskasvatusmaksupäätökset tehdään 1.8.2024 alkaen
Varhaiskasvatusmaksujen tarkistus on jälleen ajankohtaista indeksitarkistusten myötä. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikille asiakasperheille – myös palveluseteliasiakkaille – tehdään uudet maksupäätökset 1.8.2024 alkaen. Pyydämme kaikkia perheitä
Muistutus – koirien uittaminen virallisilla uimarannoilla on kiellettyä!
Lämpimät kelit vaikuttavat ihmisten lisäksi myös lemmikkeihin ja moni koiran omistaja haluaa tarjota lemmikilleen mahdollisuuden viilentävään pulahdukseen. Koirien uittamisessa on kuitenkin tärkeää muistaa, että järjestyslaki
Limingan luontojalanjälki on laskettu
Limingassa on uuden ilmasto- ja ympäristöohjelman hyväksymisen myötä tartuttu toden teolla ilmasto- ja ympäristötyön järjestelmälliseen toteuttamiseen. Osana ympäristötoimia lähdimme keväällä mukaan Sitowisen toteuttamaan hankkeeseen, jossa
Kunnanhallitus käsitteli maanantaina elinvoimaohjelmaa
Kunnanhallitus kokoontui maanantaina 17. kesäkuuta viimeisen kerran ennen kesätaukoa. Käsiteltävien asioiden joukossa oli muun muassa kunnan elinvoimaohjelman laatiminen. Kunnanhallitus päätti, että Limingan kunnalle laaditaan elinvoimaohjelma
Kesän 2024 tienvarsiniitot ovat alkaneet
Luonnonkukat ja heinät ovat ehtineet jo hyvään kasvuun ja on aika tehdä tienvarsien niittoja näkyvyyden parantamiseksi. Kadunvarsiniittoja tehdään vähintään kerran kesässä, mutta tarvittaessa tienvarsia niitetään
Virallinen uimakausi avattu 15.6. – uinninvalvonta ja uimaopetus alkavat juhannusviikon jälkeen
Virallinen uimakausi avattiin Limingan uimapaikoilla Rantakylässä ja Tupoksessa lauantaina 15.6. Rantakylän ja Tupoksen uimapaikkojen veden laatua seurataan uimakauden ajan Oulun seudun ympäristötoimen toimesta ja mittaustulokset
Osallistuvan budjetoinnin kukkaniittyjä perustetaan kirkonkylälle ja Tupokseen
Vuoden 2023 osallistuvan budjetoinnin äänestyksessä toteutukseen valikoitui kukkaniitty Tupokseen. Toukokuun lopussa järjestimme kuntalaisille kyselyn, jossa pääsi ehdottamaan sopivaksi katsomiaan paikkoja niitylle. Saimme kuntalaisilta yhteensä 15
Kunnanhallitus kokoontuu maanantaina käsittelemään lainarahoitusta
Kunnanhallitus kokoontuu maanantaina 17. kesäkuuta viimeisen kerran ennen kesätaukoa. Käsiteltävien asioiden listalla on muun muassa pitkäaikaisten lainojen kilpailuttaminen sekä pitkäaikaisten lainojen lisäys. – Vuoden 2024
Fiksusti liikkuva Liminka -tapahtuma viihdytti ja tarjosi tietoa liikennesäännöistä
Keskiviikkona 12.6. Jutkokylässä kokoonnuttiin Fiksusti liikkuva Liminka -tapahtumaan. Synkät pilvet kiertelivät Rommakkopuiston aukiota koko tapahtuman ajan, mutta paikalle saapuneet kuntalaiset säilyivät silti kuivina. Tapahtuman avasi
Liminka talkoilee tänäkin vuonna vieraslajien torjunnan parissa
Limingan kunta järjestää vieraslajien torjuntatalkoot Tupoksessa yhteistyössä Lakeuden Luonnon ja Tupoksen kyläyhdistyksen kanssa tiistaina 18.6.2024 klo 18 alkaen. Aluksi kokoonnutaan Lintulammentien ja Järvenpääntien risteyksen puistometsäalueelle
Jaresko Ralli sulkee Limingassa teitä lauantaina
Jaresko Ralli järjestetään 15.6.2024 Oulun seudulla. Rallin lähtö on Oulun eteläpuolelta ja maali Oulussa. Erikoiskokeita on yhteensä viisi kappaletta ja niiden yhteenlaskettu pituus on noin
Ympäristöblogi: pölyttäjien asialla
Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, mihin kaikkeen pölyttäjiä tarvitaan? Pölyttäjät, kuten perhoset, kimalaiset ja mehiläiset vastaavat monien elintärkeiden viljelykasvien pölytyksestä. Maailman viljelykasveista 75 prosenttia ja kaikista
Kaavoituksessa uudet kasvot – Aatu Jämsä aloitti arkkitehtiharjoittelijana
Limingan kunnan kaavoituksen työtehtäviä on jaettu kevään ja kesän aikana uudelleen. Kaavoitusasioista ovat vastanneet tekninen johtaja Simo Pöllänen, rakennustarkastaja Antti Suominen, maanmittausinsinööri Lauri Muuri sekä
