Kunnanhallitus kokoontuu seuraavan kerran tiistaina 5. marraskuuta. Asialistalla on muun muassa kunnan tulovero- ja kiinteistöveroprosentit tulevalle vuodelle. Limingan kunnan voimassa oleva tuloveroprosentti on 8,9 prosenttia.
Kategoria: Yleinen
Liminka on Oulun seudun kolmanneksi elinvoimaisin
Suunnittelu- ja konsultointiyritys WSP on julkaissut kuntien elinvoimaa arvioivan tutkimuksen. Alueiden tutkimus on vuosittain julkaistava vertailu, jossa kuntia vertaillaan inhimillisen pääoman, tuottavuuden ja talouden sekä
Hyviä uutisia Limingasta: väestöennuste povaa kasvua ja asuntoluottoluokitus on yli keskitason
Tilastokeskuksen eilen julkaistusta väestöennusteesta selviää, että vain harvassa kunnassa syntyy 2040-luvulla enemmän ihmisiä kuin kuolee. Vuonna 2045 tällaisia kuntia on enää 13 kappaletta, ja niistä
Asioi verkossa -sivu kokoaa Limingan sähköiset asiointikanavat
Limingan kunnan sähköiset asiointikanavat ovat tähän asti löytyneet kunnan nettisivuilta hajautetusti, eikä asiointikanavan löytäminen ole aina ollut yksinkertaista. – Esimerkiksi varhaiskasvatushakemuksen tekeminen on mahdollista sähköisesti,
Kunnanhallitus hyväksyi Oulun seudun maankäytön, asumisen ja liikenteen sopimuksen (MAL-sopimus)
Kunnanhallitus hyväksyi 14.10. kokouksessaan Oulun seudun maankäytön, asumisen ja liikenteen sopimuksen (MAL-sopimus) vuosille 2024–2035. – Sopimuksen tarkoituksena on vahvistaa Hailuodon, Iin, Kempeleen, Limingan, Lumijoen, Muhoksen,
Liminka liittyy Visit Arctic Coast -verkostoon
Liminka on liittynyt osaksi kasvavaa Visit Arctic Coast -rannikkokohteiden arvoverkostoa. Lintukosteikoistaan ja omaleimaisesta kulttuuriperinnöstään tunnettu Liminka täydentää mukaantulollaan Visit Arctic Coastin rannikkoelämysten tarjontaa entisestään. Liminka
KAAPO-hankkeella vauhditetaan vihreän siirtymän investointeja Limingassa
Limingan kunnassa on käynnistynyt syyskuussa Ympäristöministeriön rahoittama Limingan uusiutuvan energian ratkaisujen potentiaali ja sijaintien selvittäminen osana kaavoitusprosessia (KAAPO) -hanke. – Avustuksen tarkoituksena on nopeuttaa ja
Kunnanhallitus käsittelee MAL-sopimusta
Kunnanhallitus kokoontuu seuraavan kerran maanantaina 14. lokakuuta, jolloin asialistalla on Oulun seudun maankäytön, asumisen ja liikenteen sopimus (MAL-sopimus) vuosille 2024–2035. – Sopimuksen tarkoituksena on vahvistaa
Leikkiä ja oppimisen riemua Kaikumetsän ryhmässä
Taikatalolla, Tupoksen esikoululaisten kanssa samalla käytävällä sijaitsee tänä syksynä aloittanut uusi viskariryhmä nimeltään Kaikumetsä. Suuressa luokkatilassa touhuaa jo aamusta tomeria viisivuotiaita, kukin leikkien valitsemiaan leikkejä.
Vanhustenviikon pääjuhlassa käsiteltiin hyvää arkea ja mieltä
Vanhustenviikon pääjuhlaa vietettiin tänään 9. lokakuuta Limingan Rauhanyhdistyksellä noin parinsadan osallistujan voimin. Päivä käynnistyi yhteisellä lounaalla, jossa tarjoilijoina toimivat Limingan yläkoulun 9.-luokkalaiset. Lounaan jälkeen siirryttiin
Liminka – liian paljon hyvää yhteen kuntaan
Radioaalloilla on voinut bongailla alkuvuodesta lähtien hauskoja mainoksia, joissa ideariihi ponnistelee Limingan myyntivalttien sekä iskulauseen tiivistämiseksi. ‘Liian paljon hyvää yhteen mainokseen’ -kampanjan tarkoituksena oli tuoda
Kunnanvaltuusto käsitteli yhteistoimintasopimusta ja Limingan Vesihuolto Oy:n lainan takausta
Kunnanvaltuusto kokoontui maanantaina 7. lokakuuta käsittelemään muun muassa Oulun seudun ympäristötoimen valmistelemaa esitystä kuntien väliseksi yhteistoimintasopimukseksi. Oulun seudun ympäristötoimi tuottaa ympäristöterveydenhuollon ja ympäristönsuojelun palvelut myös
Limingan kunnassa kokeillaan Virkutin -konseptia
Limingan kunta ottaa lokakuussa testikäyttöön toimintakykyä ylläpitävän ja itsenäiseen elämään valmiuksia lisäävän Virkutin-konseptin. Konseptiin kuuluu pyörillä liikuteltava 32 tuuman kosketusnäyttö sekä tabletti, joiden avulla yksittäiset
Pohde selvittää kyselyllä millaista arki ja elämä on Pohjois-Pohjanmaalla – vastaa, vaikuta ja osallistu arvontaan
Mikä arjessasi ja elämässäsi Pohjois-Pohjanmaalla on hyvin? Mikä huolettaa? Mihin kaipaat muutosta? Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde ja kaikki Pohjois-Pohjanmaan kolmekymmentä kuntaa keräävät lokakuussa yhdessä asukkailta tietoa
Kunnanvaltuusto käsittelee yhteistoimintasopimusta
Kunnanvaltuusto kokoontuu seuraavan kerran maanantaina 7. lokakuuta. Valtuusto käsittelee muun muassa Oulun seudun ympäristötoimen valmistelemaa esitystä kuntien väliseksi yhteistoimintasopimukseksi. – Oulun seudun ympäristötoimi tuottaa ympäristöterveydenhuollon
Totuus tulee liminkalaisten suusta
Myyntihenkinen Limingan hehkutus voi tuntua epäuskottavalta, jos viesti tulee viranhaltijan tai luottamushenkilön suusta. Mutta ehkä liminkalaisten lausuntoihin uskaltaa luottaa! Lue tyytyväisten kuntalaisten kertomuksia siitä, miksi
Jutkokylässä suoritetaan liikennelaskentoja
Limingan Jutkokylässä suoritetaan tällä viikolla liikennelaskentaa. Laskenta liittyy Traficomilta saatuun Jutkokylän pyöräkadun kehittämisavustukseen. – Laskennat ovat käynnissä maanantaista keskiviikkoon klo 12-18 välisenä aikana. Laskennalla selvitetään,
Pohde tiedottaa: Pohteen sosiaali- ja terveyskeskusten verkkoa tarkastellaan syksyn aikana, asukastilaisuus etäyhteydellä 2.10.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde valmistelee periaatteita, joiden pohjalta tarkastellaan sosiaali- ja terveyskeskusten verkkoa alueella. Sosiaali- ja terveyskeskusten verkon uudistaminen liittyy Pohteen sote-järjestämissuunnitelman päivittämiseen, joka on osa
Poistotekstiilin keräyslaatikon suosio yllätti
Poistotekstiiliä kerätään nyt jäteasemien lisäksi myös Lakeuden Ekon kuntien keskustojen Rinki-ekopisteillä. Poistotekstiilin keräykseen voi tuoda kuivat ja puhtaat, rikkinäiset tai käyttökelvottomat vaatteet ja kodintekstiilit. Tekstiilit
Limingan kylätien toteuttamismahdollisuuksien tarkastelun lopputulos
Ylipääntien kylätieselvityksen laadinta on päättynyt. Hankkeen keskeisimpänä tavoitteena oli tutkia, voidaanko Ylipääntien turvallisuutta sekä jalankulun ja pyöräliikenteen olosuhteita parantaa kylätieratkaisulla. Kylätie on Suomessa uudehko väylätyyppi,
