Koulut ovat alkaneet ja koululaiset sekä muut kyläläiset odottavat jo innolla että pääsevät pelaamaan uusille kentille ja testaamaan kuntoiluvälineitä. – Ennen koulujen alkua uutisoimme kunnan
Kategoria: Yleinen
Kunnanvaltuusto käsittelee luottamushenkilöorganisaatiomallia
Kunnanvaltuuston syyskausi käynnistyy maanantaina 26. elokuuta. Asialistalla on talouden osavuosikatsaus tammi-kesäkuulta sekä valtuusto saa tiedoksi talousarvion laadintaohjeen vuodelle 2025 sekä talousarvion suunnitelmavuosille 2026–2027. Valtuusto suuntaa
Kunnanhallitus käsitteli taloutta ja metsäsuunnitelmaa
Kunnanhallitus kokoontui maanantaina 19. elokuuta ensimmäisen kerran kesätauon jälkeen. Asialistalla oli talouden osavuosikatsaus tammi-kesäkuulta. Hallitus hyväksyi esityksen yksimielisesti ja antaa sen tiedoksi kunnanvaltuustolle. Lisäksi käsiteltiin
Kukkaniittyjen satoa saa kerätä nyt koteihin
Vuoden 2023 osallistuvan budjetoinnin äänestyksessä toteutukseen valikoitui kukkaniitty Tupokseen, Lintulammentien varteen. Kirkonkylälle perustettiin kukkaniittyjä tutuille paikoille Halpa-Hallin läheisyyteen, minkä lisäksi uusia niittyjä tehtiin Kedonperäntien, Lumijoentien
Kunnanhallituksen syyskausi käynnistyy
Kunnanhallituksen syyskausi avautuu tänään 19. elokuuta. Hallitus saa tiedoksi kunnan tammi-kesäkuun osavuosikatsauksen, sekä vastaukset kevätkauden valtuustoalotteisiin, kertoo hallintojohtaja Päivi Keltanen. Listalla on myös kunnan metsäsuunnitelman
Ilmainen luento pureutuu nuorten ahdistuksen käsittelyyn
Turun yliopiston Lastenpsykiatrian tutkimuskeskus julkaisi huhtikuussa 2024 nuorten ja lasten ahdistusta käsittelevän kyselytutkimuksen tuloksia. Tutkimuksessa verrattiin laajoilla väestötason kyselytutkimuksilla 8–9-vuotiaiden lasten ja 13–16-vuotiaiden nuorten psykososiaalista
Limingassa jaetaan 300 vauvakassia
Mannerheimin lastensuojeluliiton Limingan yhdistys lähestyi Limingan kuntaa helmikuussa yhteistyöehdotuksella. Yhdistyksessä oli herännyt ajatus vauvakassin toimituksesta Liminkaan syntyvien vauvojen perheille. Ideaa pidettiin yksissä tuumin toteuttamisen arvoisena
Kouluvuoden käynnistyessä liikenteessä on syytä olla tarkkana
Limingan kouluvuosi käynnistyi keskiviikkoaamuna 7. elokuuta. Vapaaehtoiset suojatievahdit valvoivat lasten ja nuorten koulutietä nyt toista kertaa. Mukaan lähti yhteensä 16 vahtia, jotka olivat muun muassa
Arkea kohti rennosti rullaten – Limingan kuntatiedote on julkaistu tänään
Liminkalaisiin koteihin jaetaan tänään kuntatiedote. Tiedote löytyy tuttuun tapaan Rantalakeus-lehden välistä. Pääkirjoituksessa sivistysjohtaja Päivi Mäki käsittelee kansainvälisyyttä ja kulttuurista moninaisuutta opetuksen näkökulmasta. Keskiaukeamalla tarkastellaan muun
Kunnalla kesätöissä – Niina Alajarva toimii Lakeuden EKOn kiertotalousharjoittelijana
Etsiessään opinnäytetyön aihetta ja toimeksiantajaa Oulun ammattikorkeakoulun agrologiopiskelija Niina Alajarva bongasi Oamkin luonnonvara-alan palvelukeskuksen sivuilta ilmoituksen, jolla Lakeuden EKO etsi projektityöntekijää tai opinnäytetyöntekijää suunnittelemaan ja
Koulutusmatkailu vilkastuu viimein – suuri kiinalaisryhmä saapuu Liminkaan elokuussa
Limingassa on panostettu koulutusmatkailun kehittämiseen jo usean vuoden ajan. Liminka oli mukana vuonna 2018 käynnistyneessä Attractive Oulu Region 2020 -hankkeessa, jossa tavoitteena oli tehdä Oulun
Ruutikankaan MM-kisat tuovat alueelle lähes 700 ampujaa
Ruutikankaan ampumaurheilukeskuksella käy tällä viikolle vilske, kun kivääripracticalin MM-kisat tuovat alueelle lähes 700 kansainvälistä kisaajaa. Maailmanmestaruuskisat käynnistyivät sunnuntaina ja palkintosijat ovat selvillä perjantaina, 9. elokuuta.
Uusia linja-autovuoroja reitille Liminka-Raahe elokuussa 2024
Yhteydet Limingan ja Raahen välillä paranevat, kun Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen kilpailuttamat uudet linja-autovuorot käynnistyvät 5.8.2024 käynnistyvällä talvikaudella. Uudet vuorot parantavat erityisesti arkipäivien työmatkayhteyksiä, ja lisäksi uusia
Limingan uimarannoilla uiminen on turvallista
Oulun seudun ympäristötoimi on suorittanut tällä viikolla näytteenottoja virallisilla uimarannoilla. Limingan Rantakylän ja Tupoksen uimapaikkojen veden laadussa ei ole havaittu puutteita, joiden vuoksi uintia tulisi
Ympäristöblogi: torjutaan yhdessä haitallisia vieraslajeja
Vieraslajit ovat ihmisen myötävaikutuksella niiden luontaisen levinneisyysalueen ulkopuolelle levinneitä kasveja, eläimiä tai muita eliölajeja. Kaikki vieraslajit eivät ole haitallisia, mutta osa niistä vaikuttaa heikentävästi uuden
Uudet varhaiskasvatusmaksupäätökset tehdään 1.8.2024 alkaen
Varhaiskasvatusmaksujen tarkistus on jälleen ajankohtaista indeksitarkistusten myötä. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikille asiakasperheille – myös palveluseteliasiakkaille – tehdään uudet maksupäätökset 1.8.2024 alkaen. Pyydämme kaikkia perheitä
Limingan luontojalanjälki on laskettu
Limingassa on uuden ilmasto- ja ympäristöohjelman hyväksymisen myötä tartuttu toden teolla ilmasto- ja ympäristötyön järjestelmälliseen toteuttamiseen. Osana ympäristötoimia lähdimme keväällä mukaan Sitowisen toteuttamaan hankkeeseen, jossa
Kunnanhallitus käsitteli maanantaina elinvoimaohjelmaa
Kunnanhallitus kokoontui maanantaina 17. kesäkuuta viimeisen kerran ennen kesätaukoa. Käsiteltävien asioiden joukossa oli muun muassa kunnan elinvoimaohjelman laatiminen. Kunnanhallitus päätti, että Limingan kunnalle laaditaan elinvoimaohjelma
Osallistuvan budjetoinnin kukkaniittyjä perustetaan kirkonkylälle ja Tupokseen
Vuoden 2023 osallistuvan budjetoinnin äänestyksessä toteutukseen valikoitui kukkaniitty Tupokseen. Toukokuun lopussa järjestimme kuntalaisille kyselyn, jossa pääsi ehdottamaan sopivaksi katsomiaan paikkoja niitylle. Saimme kuntalaisilta yhteensä 15
Kunnanhallitus kokoontuu maanantaina käsittelemään lainarahoitusta
Kunnanhallitus kokoontuu maanantaina 17. kesäkuuta viimeisen kerran ennen kesätaukoa. Käsiteltävien asioiden listalla on muun muassa pitkäaikaisten lainojen kilpailuttaminen sekä pitkäaikaisten lainojen lisäys. – Vuoden 2024
