European Owl Festival

Kaiken kansan pöllöfestivaali on tapahtuma kaikille pöllöistä kiinnostuneille!

Limingassa järjestettävä festivaali kerää yhteen kaikki pöllöintoilijat lapsista aikuisiin, suurista pieniin. Viikonlopun aikana luvassa on monipuolisesti erilaista pöllöihin liittyvää ohjelmaa. Kaikkiin viikonlopun tapahtumiin on vapaa pääsy, mutta konserteissa ja elokuvanäytöksissä voi olla paikkarajoituksia.

Pöllöfestivaali 2025

Pöllöfestivaali järjestetään ensimmäistä kertaa 3.–5.10.2025. Ohjelmaa järjestetään muun muassa Limingan taidekoululla, Liminganlahden luontokeskuksella sekä Limingan kirkonkylällä.

Perjantai 3.10.2025 klo 15.00–19.00 Limingan taidekoulu (Arvolankuja 1, Liminka)

  • Pöllö- ja lintuaiheinen taidenäyttely “Lentoon”, taidekoulun päärakennuksessa
  • Sarjakuvantekijä, Sarjakuva-Finlandia 2024 palkittu Emilia Laatikainen kävijöiden tavattavissa sekä tekee piirtonäytöksen ja myy lintuaiheisia printtejään.
  • Tessa Astre ja opiskelijat tekevät pikamuotokuvia kävijöistä ihmisinä ja lintuina
  • Lisäksi muun muassa pinssipaja, taiteilijat myyvät käsityö- ja taidetuotteita ja oppilaskunta myy virvokkeita

Lauantai 4.10.2025 klo 9.30–16.15 Liminganlahden luontokeskus (Rantakurvi 6, Liminka)

  • Klo 11.30 Näytös: Pöllön pöntön rakentaminen
    Lintu- ja luontoharrastaja Juha Hilska esittelee pöllön pöntön rakentamista
  • Klo 12.0-14.30 Kolme näkökulmaa pöllöihin
    Tule kuuntelemaan kaikille avoimia puheenvuoroja, jotka johdattelevat pöllöjen maailmaan

    • 12.00-12.45 Suomen pöllöt, Markku Hukkanen (FM, lintuharrastaja, Tupoksen koulun biologian ja maantiedon lehtori)
    • 13.00-13.30 Pöllöjen uskomaton aistimaailma, Esa Hohtola (FT, lintuharrastaja ja eläinfysiologian emeritusprofessori)
    • 13.45-14.15 Pöllöt taiteessa, taidemaalari Hannu Lukin PERUTTU, tilalla luontokuvaaja Erkki Toppisen luontokuvaesitys Kohtaamisia pöllöjen kanssa
  • Klo 14.30 Näytös: Pöllön pöntön rakentaminen
    Lintu- ja luontoharrastaja Juha Hilska esittelee pöllön pöntön rakentamista

Koko päivän luontokeskuksella:

  • Luontokuvaaja Hannu Hautalan luontokuvia sekä Hannu ja Irma Hautalan pöllöfiguuri-kokoelma (Yhteistyössä Hannu Hautala-säätiön kanssa)
  • Pop up -näyttely: Pöllön elämää
  • Puuhaa lapsille

Sunnuntai 5.10.2025 klo 9.30–17 Liminganlahden luontokeskus (Rantakurvi 6, Liminka)

  • Klo 10.00 Pentti Rasinkangas: Pöllön silmin – rauhallinen lastenkonsertti
    Pentti Rasinkangas on tarinankertoja, hänen lauluissaan tapahtuu kummia asioita, niissä on ovelia koukkuja, mutta välillä ollaan sitten taas aivan rauhassa. Nyt katsotaan maailmaa pöllön silmin ja otetaan rauhallisesti. Laulut ovat kertomuksia ja tässä konsertissa pyritään leirinuotiotunnelmaan. Hänen laulunsa ja esiintymisensä on aina suunnattu myös aikuisille. Konsertin kesto noin 35 min.
  • Klo 11.00 Taikuri Roope Ylitalo
    Leijuvat pöydät, katoavat tavarat, muotoaan muuttava esineet – mystistä ja mielenkiintoista! Koko perheen taikashow on täynnä värikästä, visuaalista taikuutta, musiikkia sekä lapsille suunnattua huumoria. Show saa aikaan riemua ja hämmästystä lapsissa, mutta yhtä lailla hyvää mieltä ja uteliaisuutta aikuisissakin.
  • Klo 12.30-13.45 elokuva: Nalle Puhin elokuva – Uudet seikkailut Puolen hehtaarin metsässä (Sallittu kaikenikäisille)
    Tarina alkaa, kun Nalle Puh herää jälleen eräänä aamuna maha hunajaa kuristen. Hän lähtee etsimään tahmeaa herkkua, mutta törmää matkallaan Ihaaseen, jonka häntä on kadonnut. Jotain on tehtävä! Koko Puolen hehtaarin metsän väki ottaa osaa kilpailuun, jossa etsitään Ihaalle uutta häntää. Palkintona on Nalle Puhin suureksi iloksi purnukallinen hunajaa. Ehdotuksia uudeksi hännäksi riittää käkikellosta ilmapalloon, mutta mikä voittaa? Entä mikä kummajainen kaappaa Risto Reippaan keskellä kirkasta päivää? 
  • Klo 14.00 Maailman vahvin pupu: Pöllöjen puolella! -lastenkonsertti
    Maailman vahvin pupu -duo esittää koko perheen konsertissaan lauluja metsän elämästä ja tietysti eritoten pöllöistä. Konsertti koostuu sekä yhtyeen omista että lainatuista kappaleista. Konsertissa saat osallistua itsekin: tervetuloa laulamaan ja leikkimään mukana! Konsertin kesto noin 35 min. 
  • Klo 15.00-16.30 elokuva: Legenda suojelijoista (Suositusikäraja 11 vuotta)
    Elokuva kertoo nuoresta tornipöllöstä, Sorenista, joka kidnapataan veljensä kanssa Tuomiovuorille, jossa hirmuinen Rautanokka (Metalbeak) kokoaa hirveää pöllöarmeijaa. Soren pakenee ja lähtee etsimään tietä Suurelle Puulle, jossa legendan mukaan mahtavat Suojelijat asuvat. Matkalla Soren tapaa uusia ystäviä, muun muassa kaktuspöllö Gylfien. Soren haluaa löytää Suojelijat ja taistella heidän rinnallaan pahoja pöllöjä vastaan, vaikka tietää joutuvansa taistelemaan pahalle puolelle kääntynyttä veljeään vastaan.

Esityksiin vapaapääsy, mutta paikkoja on rajoitetusti.

Koko päivän luontokeskuksella:

  • Luontokuvaaja Hannu Hautalan luontokuvia sekä Hannu ja Irma Hautalan pöllöfiguuri-kokoelma (Yhteistyössä Hannu Hautala-säätiön kanssa)
  • Pop up -näyttely: Pöllön elämää
  • Puuhaa lapsille

Monenlaista tekemistä Liminganlahdella

Liminganlahti on koko perheen retkikohde. Alueen monipuoliset palvelut ovat käytettävissäsi koko viikonlopun ajan. Vieraile lintutornilla ja käy tutustumassa Lintujen kahdeksan vuodenaikaa -näyttelyyn Luontokeskuksella. Hotelli-ravintola Limingalahti tarjoaa viikonloppuna lounasta sekä kahvia ja virvokkeita.

Tutustu tarkemmin Liminganlahteen Visit Limingan-sivuilta.

Lokakuun ajan

Pöllöt -taidenäyttely, Cafe Abraham’s (Liminganraitti 10)

Pöllömaalauksia Limingan taidekoululta

 

European Owl Festival 2026

Syksyllä 2026 European Owl Festivalia vietetään osana Oulu 2026- kulttuuripääkaupunkivuotta. Vuoden 2026 tapahtuman valmistelut ovat jo käynnissä. Ota meihin yhteyttä, jos haluat olla mukana tekemässä Euroopan hienointa pöllöfestivaalia!