Vakiovuorolla tarkoitetaan viikottain toistuvaa vuoroa liikuntatilassa tai -paikassa. Vakiovuoron sijotteilussa ja myöntämisessä otetaan huomioon jakoperiaatteiden lisäksi tilojen muu käyttö (esimerkiksi koulujen yhteydessä olevat liikuntatilat ja -paikat). Tällaisissa kohteissa vakiovuorot sijoittuvat pääosin iltakäytön aikaan: arkisin klo 15.30–22.30 ja viikoloppuisin klo 8.00–22.30.
Vakiovuorojen haku on avoinna vuosittain maaliskuusta huhtikuuhun, jonka aikana voi hakea vakiovuoroa tulevalle kesäkaudelle sekä lukuvuodelle. Vuoden 2026 hakuaika on 16.3.–16.4.2026.
- Kesäkaudelle haettavat tilat sekä paikat ja vakiovuorojen voimassaoloaika
- tekonurmet 1.5.–31.10.
- yleisurheilu- ja nurmikentät 1.6.–30.9.
- sisäliikuntatilat 1.6.–30.7.
- Lukuvuoden ajalle haettavat tilat
- sisäliikuntatilat 1.8.–31.5.
Vuoroa haettaessa huomioitavia asioita
- Haettavalle vuorolle on aina ilmoitettava täysi-ikäinen vastuuhenkilö.
- Liikuntapaikkojen vakiovuorojen voimassaoloajat vaihtelevat.
- Vakiovuorot ovat voimassa lukuvuoden tai kesäkauden ajan, ja ne eivät jatku automaattisesti kauden vaihtuessa.
- Vakiovuoroja on mahdollista varata myös toimintakautta lyhyemmälle ajalle.
- Vuoron hakeminen edellyttää tila- tai paikkakohtaisten käyttöehtojen hyväksymistä.
- Vakiovuoron myöntämiselle on edellytyksenä käyttösopimuksen allekirjottaminen sekä käyttöehtojen hyväksyminen (SHL 23.1.2024 § 5).
- Käyttösopimus on käytössä sisäliikuntatiloissa sekä ulkoliikuntapaikoilla, joiden käyttämiseen sisältyy huoltotilan tai -rakennuksen käyttäminen. Voit tutustua käyttösopimukseen tästä PDF-tiedostosta.
Liikuntatilojen ja -paikkojen vakiovuorojen haku tapahtuu Limingan kunnan tilavarausjärjestelmästä. Siirry tilavarausjärjestelmän Vakiovuorot-sivulle.
Vakiovuorojen jakoperiaatteet ja käytännöt
Vakiovuorojen jakoperiaatteet ja aikataulut perustuvat sivistys- ja hyvinvointilautakunnan 21.1.2025 (§ 6) päättämiin periaatteisiin. Periaatteet pääset näkemään tästä PDF-tiedostosta.
Vuorojaon aikataulutus
- Tapahtumavaraukset ja muut lyhyet varaukset
- Lyhytaikaiset leiri- ja kurssivaraukset
- Vakiovuorot
Liikuntatilojen ja -paikkojen varaaminen vuorohaun jälkeen
Liikuntatiloja- ja paikkoja voi varata itsenäisesti Limingan tilavarausjärjestelmästä ennen ja jälkeen vuorohakua. Huomio kuitenkin, että toiminta-ajoille sijoittuvat varaukset on estetty siihen asti, kunnes hakemukset on käsitelty ja vuorot jaettu. Tilavarausjärjestelmässä voi tehdä itsenäisesti toistuvan varauksen kahden kuukauden ajalle.
