Kirjaston koronarajoitukset muuttuvat

Kirjaston koronarajoituksia vähennetään. Omatoimikirjasto avataan la 8.5. alkaen. ⁠ Lehtisali avataan myös, mutta turvavälejä noudattaen eli istumapaikkoja on tavallista vähemmän. ⁠ Pika-asioinnista luovutaan, mutta muistathan

Uuden urheiluhallin nimeksi Krankka-areena

Uuden urheiluhallin ja liikuntapuiston nimet on nyt valittu. Kokonaisuudessaan alue kantaa nimeä Hannu Krankka -liikuntapuisto ja uusi urheiluhalli sai nimekseen Krankka-areena. – Nimiehdotuksia tuli yhteensä

Liminka tuottaa positiivisia tunteita kaikenikäisille

Yli 80 prosenttia liminkalaisista kokee positiivisia tunteita, useimmiten tyytyväisyyttä tai ylpeyttä, asuinkuntaansa kohtaan, Limingan kunnan ja empatia-analytiikkayhtiö NayaDaya Oy:n toteuttama tutkimus kertoo. Tutkimuksessa kysyttiin Limingassa

Kotiväki lukiolaisen tukena

Lukiossa kurssit ovat tiiviitä ja käsiteltävät asiakokonaisuudet laajoja. Läksyjä on paljon, samoin kokeisiin luettavaa. Itsenäisen työn ja oman vastuun osuus kasvaa koko ajan. Lukio-opiskelu voikin

Perinnehallin näyttely uusiutuu

Kotiseutumuseon yhteydessä sijaitsevan Perinnehallin näyttely uusitaan kesäksi 2021. Limingan 500-vuotisjuhliin vuodeksi 1977 rakennettu perinnehalli on ollut tyhjillään, mutta nyt sinne kootaan uusi näyttely kotiseutumuseon esineistöstä.

Pikkuduunia hanketiimi

Kaisa Uusimäki Tervehdys, olen Kaisa. Nautin ihmisten seurasta ja pidän siitä kun saan hommat tapahtumaan. Koulutustaustaltani olen kasvatustieteilijä. Työtehtävät Pikkuduunia-hankkeessa työskentelen projektipäällikkönä ja pyrin siihen

Löydä pikkuduunille tekijä

Onko sinulla tekemätöntä työtä? Pikkuduuni voi olla yksittäinen työtehtävä, satunnaista avun tarvetta tai säännöllisesti toistuvia muutaman tunnin pätkiä. Se voi olla tekemätöntä työtä, johon ei