Keväällä kerrottiin, että öljylämmityksen vähäpäästöiseen vaihtoehtoon vaihtamiseen tarkoitettu avustus päättyy vuoden 2025 aikana. Nyt omakotitalojen omistajille on kuitenkin hyviä uutisia – avustus jatkui marraskuussa 2025
Kategoria: Ilmasto- ja ympäristötyö
Hiilinielu vai päästölähde? Selvitys avaa Limingan maankäytön ilmastovaikutuksia
Pohjois-Pohjanmaan maankäyttösektorin kasvihuonekaasutaseita ja hiilivarastoja on nyt selvitetty. Selvityksen tavoitteena on antaa kunnille tietopohjaa ilmastotyöhön. Laskenta auttaa hahmottamaan kunnan ilmastovaikutuksia, tukee hiilineutraaliustavoitteiden asettamista ja ohjaa
Liminka–Oulu -kaksoisraidehanke etenee – Valtioneuvosto ehdottaa 199 miljoonan euron rahoitusta
Hallitus antoi torstaina 20. marraskuuta eduskunnalle esityksensä vuoden 2026 talousarvioesityksen täydentämisestä. Esitykseen sisältyy muun muassa ehdotuksia uusien liikennehankkeiden käynnistämisestä. Hallituksen määräaikaiseen investointiohjelmaan ehdotetaan täydentävässä esityksessä
Ilmastoblogi: Kun kolme maapalloa ei riitä – kestävän kuluttamisen marraskuu
Limingan kunnan ilmastolähettiläänä haluan minäkin nostaa kuluttamisen keskusteluun. Marraskuu on hyvin ristiriitainen ajankohta kuluttajanäkökulmasta. Joululahjahankintojen paine kasvaa, Black Friday -mainokset pyrkivät nostattamaan kulutusta, Suomen talous
Ympäristöblogi: Mitä on vastuullinen rakentaminen?
Niin, sepä ei ollutkaan niin yksinkertainen kysymys. Vastuullisuutta on tietenkin se, että tietää oman toiminnan hiilijalanjäljen ja pyrkii sitä pienentämään. Mutta keinot ovatkin sitten jo
Kosteikon rakentaminen Liminganlahdelle alkoi
Liminganlahdelle tehtävän mallikosteikon rakentamistyöt ovat päässet käynnistymään. Rakentaminen tapahtuu syksyn 2025 aikana. Kosteikko tehdään Liminganlahden luontokeskuksen vieressä olevan Rantaniityn luontopolun ympäristöön. – Rantaniityn luontopolkua ei
Liminganlahden koulu ja Limingan lukio keräävät varoja lukumetsään
Liminganlahden koulu ja Limingan lukio keräävät varoja lukevien lasten ja nuorten metsään, joka hankitaan ja suojellaan yhdessä Luonnonperintösäätiön kanssa. Kyseessä on Luonnonperintösäätiön toinen lukumetsähanke: Tupoksen
Ympäristöblogi: Luonnon elvyttävyys on todennettu tutkimuksissa
Yritykseni Paupa toimii toisena Limingan kunnan ilmastolähettiläänä tänä vuonna. Hain ilmastolähettilääksi, koska hakuilmoituksen tullessa olin juuri aloittanut luontoa hyödyntävän, ratkaisu- ja voimavarakeskeisen työnohjaajakoulutuksen. Opiskellessani luonnon
Ruotsinojan aurinkovoimapuisto vähentää Limingan kaukolämmön tuotannon hiilidioksidipäästöjä 6 000 tonnilla vuodessa
Tämän viikon maanantaina uutisoitiin norjalaisen Endra AS:n aurinkovoimahankkeesta. Ruutikankaan alueen itäpuolelle rakentuva uusi aurinkovoimapuisto ei ole kuitenkaan Limingan ainut, sillä Ruotsinojalle on valmistunut alkuvuodesta 2025
Aurinkovoimapuiston rakentaminen on alku Limingan energiakeskittymälle – seuraava askel on datakeskuksen suunnitteluvaihe
Norjalainen Endra AS rakentaa Liminkaan yhden Suomen suurimmista aurinkovoimapuistoista, joka kattaa yli 100 000 aurinkopaneelia 87 hehtaarin alueella. Aurinkovoimapuisto sijoittuu Kivimäen tilan maille Ruutikankaan alueen
Ympäristöblogi: Loppukesä on marttailun ja marjastajan kulta-aikaa
Elokuu on yksi lempikuukausistani. Illat hämärtyvät, elämä tasoittuu kesärientojen jälkeen ja mikä parasta: on sadonkorjuun aika! Marjat ja hedelmät kypsyvät kilpaa, juurekset vahvistuvat ja pienenkin
Kunnan kukkaniittyjen satoa saa jälleen kerätä koteihin
Limingasssa kylvettiin tänäkin keväänä maisemapeltoja kirkonkylän tuntumaan sekä Tupokseen. Alkukesän kylmyys ja sateet vaikuttivat kuitenkin monien kukkapeltojen kukintaan, ja esimerkiksi Halpa-Hallin läheisyydessä sijaitsevalle maisemapellolle tuli
Liminganlahti saa mallikosteikon – luonnon monimuotoisuus ja kosteikkotietoisuus kasvavat kahden hankkeen myötä
Limingassa on käynnissä kaksi kosteikkohanketta, joilla lisätään tietoutta kosteikoista ja niiden luonnosta sekä nostetaan kosteikkoluonnon ja lajiston arvostusta. Kesällä 2024 käynnistyneen Kosteikkopolku: Luontoa, oppimista ja
Limingan kunnan alueella selvitettiin potentiaalisia sijoittumispaikkoja uusiutuvan energian hankkeille
Limingan kunnassa laadittiin talvella 2025 selvitys uusiutuvan energian sijoittumispaikoista kriteereineen Limingan kunnan alueella. Selvityksen laati Sweco Finland Oy ja se on osa Ympäristöministeriön myöntämää ja
Ympäristöblogi: Ihmisen kokoisia ympäristötekoja
Liityin Karpaloniemen Marttojen jäseneksi alkuvuodesta 2025. Liittymiseen innosti hyvin markkinoitu toimintakalenteri, joka pursusi mukavaa tekemistä. Ajattelin, että uuden yhdistyksen toimintaan mukaan lähteminen olisi helpompaa kuin
Ympäristöblogi: Vieraskasvilajien hävittämisen parasta aikaa on alkukesä
Haitallisten vieraskasvien alut kannattaa kitkeä jo heti pienenä ja ennen kuin kasvit ehtivät siementää. Siksi kesän kynnys on oikea aika aloittaa taistelu vieraslajeja vastaan. Näillä
Limingan vuoden 2025 ilmastolähettiläät ovat Paupa ja Karpaloniemen Martat
Limingan kunnan ilmasto- ja ympäristöohjelmaan on kirjattu viestinnällisenä tavoitteena, että kunta rekryää vuosittain ilmastolähettiläitä. Ensimmäisen kerran lähettiläitä rekryttiin viime vuonna, ja mukaan lähti kolme tahoa:
Limingan kunnan ensimmäinen ilmastotilinpäätös on julkaistu
Limingan kunnan ensimmäinen ilmasto- ja ympäristöohjelma hyväksyttiin kunnanvaltuustossa helmikuussa 2024. Elokuun 2024 loppuun asti kestäneessä Ilmastojohtamisen toimintamalli ja toiminnan organisointi-, eli tuttavallisemmin ILMO-hankkeessa, luotiin kuntaan
Liminka etsii jälleen ilmastolähettiläitä – ilmoittaudu mukaan!
Limingan vuosille 2023–2027 laaditussa ilmasto- ja ympäristöohjelmaan on kirjattu viestinnälliseksi tavoitteeksi ilmastolähettilästoiminnan käynnistäminen. Ensimmäisen kerran lähettiläitä rekryttiin viime vuonna, ja mukaan lähti kolme tahoa: ReWild
Ympäristöblogi: Kirjaston käyttö on ekoteko!
Hyvää kirjaston, Minna Canthin ja tasa-arvon päivää kaikille! Ja alkuun lämpimät kiitokset kaikille Limingan kirjastojen käyttäjille! Viime vuonna teimme jälleen kävijä- (115 785 käyntiä) ja
