Limingan kunnan ja erityisesti kunnan matkailusisältöjen sanansaattajaksi hankitulle suloiselle pöllömaskotille etsittiin kesäkuussa nimiehdotuksia. Ehdotuksia saapui yli 60 ja pöllöraadin tehtävä valita lopullinen nimi ei todellakaan
Rantakylän uimaveden laatu hyvä – seuraava mittaus viikolla 30
Oulun seudun ympäristötoimi suoritti viime viikolla näytteenottoja virallisilla uimarannoilla. Limingan Rantakylän tulokset olivat 30. kesäkuuta otettujen näytteiden perusteella hyvät. Tupoksessa mittaus tehtiin 24. kesäkuuta ja
Matkapäiväkirja: Työhyvinvoinnin rakentajat SuomiAreenalla
Työhyvinvoinnin rakentajat -hanke sai tänä vuonna kutsun SuomiAreenalle, Porissa järjestettävään yhteiskunnalliseen keskustelutapahtumaan. Hanke osallistui Korento ry:n järjestämään paneeliin, jossa pureuduttiin gynekologisten sairauksien huomioimiseen työelämässä. Aihe
Heinäkuussa nautitaan Niittypäivästä, stand upista ja musiikkinäytelmistä
Heinäkuun alkua vietetään Niittypäivän merkeissä Lauantaina 5.7. Limingan 4H-yhdistys ja Lions Club Liminka-Liminganlahti järjestävät Abrahamin kulttuuripuistossa Niittypäivä-tapahtuman. Niittypäivä koostuu Viikateniiton 32. MM-kisoista sekä aiemmin kolme
Päällystystyömaa voi aiheuttaa viivästyksiä linjoille 54 ja 54B tällä ja ensi viikolla
Oulun seudun liikenne tiedottaa, että Tyrnäväntien ja Tupostien päällystystyöt Limingassa ja Tyrnävällä voivat aiheuttaa viivästyksiä linjoille 54 ja 54B viikoilla 27 ja 28. Päällystystöitä tehdään
Limingalla ja Iillä on yhteislähtö elokuun Kuninkuusraveissa – löydä liput tapahtumaan aarrejahdin kautta!
Vuoden 2025 Kuninkuusravit ravataan Oulun Äimärautiolla 1.-3. elokuuta. Kuninkuusravit on Suomen tunnetuin ravitapahtuma, joka kuuluu myös maan suurimpiin yleisötapahtumiin – vuosittain paikan päälle saapuu jopa
Muistathan, että koirien uittaminen virallisilla uimarannoilla on kiellettyä
Lämpimät sää houkuttelevat ihmisiä rannoille, mutta koiraa ei voi ottaa mukaan polskimaan, sillä järjestyslaki kieltää jo koirien tuomisen yleisille uimarannoille. Limingan viralliset uimarannat löytyvät Rantakylän
Limingassa haastetaan myös perheet mukaan kännykän käytön rajoittamiseen
Limingan peruskoulut ovat päivittäneet keväällä 2025 järjestyssääntönsä mobiililaitteiden käytön osalta. Päivitys liittyy Perusopetuslakiin tulleeseen muutokseen ja Opetushallituksen ohjeistukseen koskien puhelinten ja muiden mobiililaitteiden käyttöä ja
Liminkalaiset kokevat tyytyväisyyttä palveluja, asumista sekä harrastuksia ja vapaa-aikaa kohtaan
Limingan kunta ja analytiikkayhtiö NayaDaya Analytics Oy toteuttivat huhtikuussa 2025 kyselyn, jossa selvitettiin Limingassa ja muualla asuvien tunteita kuntaa kohtaan. Valittavina oli kymmenen positiivista ja
SuomiAreenan paneelikeskustelu: gynekologisia oireita vähätellään työelämässä, vaikka ne voivat johtaa jopa ennenaikaiseen eläköitymiseen
Limingan kunnan hallinnoima ESR+ -rahoitteinen Työhyvinvoinnin rakentajat -hanke oli edustettuna Suomen suurimmalla yhteiskunnallisella festivaalilla, SuomiAreenalla torstaina 26. kesäkuuta, kun kunnan henkilöstö- ja hyvinvointijohtaja Eliisa Tornberg
HaLi-harrastustoiminta jatkuu ensi vuonna – olisitko etsimämme ohjaaja?
HaLi – Harrastava Liminka -toimintaa on toteutettu kouluilla keväästä 2021 lähtien. Tavoitteena on tarjota perusopetusikäisille maksutonta harrastustoimintaa koulupäivän yhteydessä. HaLi-harrastustoiminnan suunnittelussa huomioidaan oppilaiden toiveet ikäryhmittäin
Rantakylässä pääsee jälleen löylyihin
Limingan Rantakylässä saunottiin kevättalvella yleisessä avantosaunassa. Sauna lähti kesäteloille ennen vappua, mutta vielä tänä iltana Limingassa pääsee jälleen löylyihin. Sauna toimii samalla periaatteella kuin talvellakin,
Liminganlahti saa mallikosteikon – luonnon monimuotoisuus ja kosteikkotietoisuus kasvavat kahden hankkeen myötä
Limingassa on käynnissä kaksi kosteikkohanketta, joilla lisätään tietoutta kosteikoista ja niiden luonnosta sekä nostetaan kosteikkoluonnon ja lajiston arvostusta. Kesällä 2024 käynnistyneen Kosteikkopolku: Luontoa, oppimista ja
Peruskoululaisten välipalatarjoilusta luovutaan tulevana lukuvuonna
Limingan peruskouluissa luovutaan oppilaille maksuttomasta välipalasta tulevana lukuvuonna. Välipalatarjoilu päättyy säästötarpeiden ja kouluruokaloiden tilahaasteiden vuoksi. Liminka on ollut poikkeuskunta välipalan tarjoamisessa. Vain joka neljännessä kunnassa
Kesän 2025 tienvarsiniitot ovat alkaneet
Luonnonkukat ja heinät ovat ehtineet jo hyvään kasvuun ja on aika tehdä tienvarsien niittoja näkyvyyden parantamiseksi. Kadunvarsiniittoja tehdään vähintään kerran kesässä, mutta tarvittaessa tienvarsia niitetään
Limingan kunnan alueella selvitettiin potentiaalisia sijoittumispaikkoja uusiutuvan energian hankkeille
Limingan kunnassa laadittiin talvella 2025 selvitys uusiutuvan energian sijoittumispaikoista kriteereineen Limingan kunnan alueella. Selvityksen laati Sweco Finland Oy ja se on osa Ympäristöministeriön myöntämää ja
Työhyvinvoinnin rakentajat -hanke sai kutsun SuomiAreenalle
Limingan kunnan ESR+ -rahoitteinen hanke Työhyvinvoinnin rakentajat sai kutsun osallistua SuomiAreenalla Gynekologisen potilasjärjestö Korento ry:n järjestämään paneelikeskustelutilaisuuteen. Keskustelu on otsikoitu mielenkiintoisesti “Työterveyslääkäri tokaisi, että kuukautiskipu
Osa Lumijoen sosiaali- ja terveysaseman palveluista järjestetään 1.7. alkaen Limingassa
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde tiedottaa, että Lumijoen sosiaali- ja terveysaseman lääkärin ja sairaanhoitajan vastaanotto järjestetään heinäkuun alusta alkaen ensisijaisesti Limingan sosiaali- ja terveyskeskuksessa. Kiireetöntä sairaanhoitajan vastaanottoa
Tule koulumummiksi tai -vaariksi Liminkaan!
Limingan kunta ja Mannerheimin lastensuojeluliiton Limingan paikallisyhdistys etsivät tulevalle lukuvuodelle koulumummeja ja -vaareja erityisesti 1. luokan oppilaiden ja opettajien avuksi käsi- ja puutyötunneille. Koulumummit ja
Tupoksen koulun oppilaat lukivat koululle suojelumetsän
Tupoksen koulu ja Luonnonperintösäätiö käynnistivät joulukuussa 2024 ainutlaatuisen hankkeen maankohoamismetsikön suojelemiseksi. Nyt Lukevien lasten metsä on ostettu suojeluun. Kevään aikana Tupoksen koulun oppilaat etsivät itselleen
