Jotta ensimmäinen koronarokote saataisiin mahdollisimman monelle liminkalaiselle, keskeytetään mahdollisuus aikaistaa kakkosrokotteen saanti, kertoo palveluesimies Outi Kokko Limingan terveyskeskuksesta. – Näin voimme tehokkaasti rokottaa ykkösrokotteen saajia
Korona-altistuminen Vesikarin esiopetusyksikössä
Vesikarin esiopetusyksikössä, Vekarakulmassa, Tupoksessa, on ilmennyt koronatartunta kuluvalla viikolla. Jäljitys on tehty ja altistuneisiin sekä heidän perheisiinsä ollaan yhteydessä terveysviranomaisten toimesta tänään torstaina tai viimeistään
Syksyn kuntatiedote on ilmestynyt!
Joko kuntatiedote kolahti postilaatikkoosi? Limingassa lähdetään nyt ilon kautta syksyyn. Upeat harrastusmahdollisuudet lisäävät hyvinvointia ja takaavat jokaiselle liminkalaiselle tekemistä arkeen. Mutta juhlaankin on luvassa: LimmiFest
Maskisuositus palaa koko maakuntaan – Pohjois-Pohjanmaalla ollaan nyt kiihtymisvaiheessa
– Pohjois-Pohjanmaa on siirtynyt koronaepidemiassa kiihtymisvaiheeseen, joten maskisuositus palaa julkisiin tiloihin ja kouluihin myös Limingassa, kertoo johtava lääkäri Pauliina Sarajärvi. Asiasta tiedotetaan koululaisia ja heidän
Koronarokotepuhelimen linjat ruuhkautuneet
Ajanvarauksen avaaminen yli 12-vuotiaiden koronarokotuksille sekä mahdollisuus aikaistaa kakkosrokotetta ovat saaneet rokotepuhelimen ruuhkautumaan, kertoo palveluesimies Outi Kokko Limingan terveyskeskuksesta. – Puhelinliikenne ruuhkautui tänään uusien rokotusmahdollisuuksien
Tule mukaan Verkkopuntariin – rennosti kohti pysyviä elintapamuutoksia!
Verkkopuntari on ohjelma, jonka avulla etenet rennosti kohti pysyviä elintapamuutoksia ja kokonaisvaltaista hyvinvointia. Ryhmä ovat tarkoitettu 18–60-vuotiaille liminkalaisille. Vuoden ohjelma sisältää 12 viikon ohjatun vaiheen
Kysyttävää nuorten rokotuksista? Osallistu THL:n webinaariin torstaina!
THL järjestää kansalaiswebinaarin koskien 12-15-vuotiaiden lasten ja nuorten koronarokotuksia. Kansalaiswebinaari järjestetään torstaina 12.8.2021, klo 17.30 – 18.30. Osallistumisohjeet sekä linkki webinaariin löytyy täältä.
Koronarokotuksia 12−16-vuotiaille myös Limingassa – ”Hienoa, että nyt nuoretkin saavat mahdollisuuden rokotuksiin”
Koronatapausten määrä Pohjois-Pohjanmaalla on viime viikkojen aikana kasvanut. Tautitapauksia on todettu myös Limingassa rauhallisen kesäjakson jälkeen, kertoo johtava lääkäri Pauliina Sarajärvi. – Kahden viikon aikana
Suur-Limingan markkinoille ja viikateniiton MM-kisoihin pääsee vaikka junalla!
Koko perheen markkinat järjestetään Limingan Abrahamin kulttuuripuiston alueella lauantaina 14.8. klo 11 alkaen. Kävijöitä odotetaan laajalti ympäri lähiseutua. – Markkinoiden teema kietoutuu Limingan hienoon historiaan
Kysely Rantakylän ja Virkkulan alueen asukkaille entisen Rantakylän koulun piha-alueen kehittämisestä
Rantakylän ja Virkkulan kyläyhdistyksen tavoitteena on kehittää koulun urheilukenttää ja sen ympäristöä siten, että alue tarjoaisi liikunta-, leikki- ja kokoontumismahdollisuuksia mahdollisimman kattavasti sekä edistäisi kylän
Pikkuduunitarina: Oma juttu voi löytyä yrittäjyyden avulla
Linda Siekkinen on nuori yrittäjä, jolla on ollut oma yritys jo yli 7 vuotta. Kauppatieteitä opiskelevan Lindan yritys tarjoaa tällä hetkellä pääasiassa koiravalmennuspalveluja ja valokuvausta,
Hyvä meininki kesäpikkuduuneissa!
Toukokuussa neljä lukiolaiskaverusta odotti innoissaan kesätöiden alkua. Sami, Aleksi, Tuukka ja Albert olivat löytäneet Pikkuduunia-hankkeen avulla kesätöitä. Yrittäjähenkiset kaverukset olivat perustaneet Apupojat-kesäyrityksen ja ensimmäisistä keikoista
Etsintäkuulutus: haetaan ohjaajia lasten ja nuorten harrastuskerhoihin
Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama HaLi eli Harrastava Liminka-hanke jatkuu myös lukukaudella 2021-2022. Hankkeessa tarjotaan jokaiselle liminkalaiselle peruskoululaiselle ilmainen harrastus koulupäivän yhteydessä. Harrastuskerhot toteutetaan iltapäivisin, lasten
Tupoksen koululle rakennetaan pyöräpaikoitusta
Tupoksen koulun pihan kehittämistyöt ovat alkaneet pyöräpaikoituksen rakentamisella. Kulkua työmaa-alueen läheisyydessä tulee välttää elokuun alkuun saakka. Tarkempi työmaa-alueen sijainti näkyy alla olevasta kartasta.
Limingassa jälleen tuhotöitä
Ilkivaltaan liittyvät uutiset ovat olleet Limingassa valitettavan yleisiä kuluneen kevään ja kesän aikana. Teot ovat vaihdelleet tuhopoltosta varkauksiin ja sotkemiseen. Viimeisen viikon aikana on tullut
Limingassa huolletaan jätevesiviemäreitä 19.-30.7.
Limingan Vesihuolto Oy huoltaa jätevesiviemäreiden runkolinjoja viikkojen 29 ja 30 aikana. Huoltoja suoritetaan arkipäivisin kello 8-16 karttaan oranssilla merkityillä alueilla. Jätevesiviemäreiden runkolinjat huolletaan pesemällä ja
Avoimen varhaiskasvatuksen kerhot kaudella 2021-2022
Perhekerhot kokoontuvat Linnukan päiväkodilla ja Vanamon päiväkodilla 1.9. alkaen, mikäli koronatilanne pysyy rauhallisena. Perhekerhoissa huoltaja on mukana lasten kanssa, ja kerhoissa on mahdollista käsitellä erilaisia
Työelämän luovuusloikkia
Pikkuduunia-hankkeessa on kevään 2021 ajan tehty luovia kokeiluja luovassa tiimissä yhdessä uuden työn muotoilija, taiteen tekijä ja kehittäjä Pauliina Lapin kanssa. Johanna: Muistatteko mistä kaikki
Puistojumppaa ikäihmisille
Ikäihmisille on tarjolla heinäkuussa ohjattua puistojumppaa maanantaisin kello 11-12. Lisäksi maanantaisin on mahdollista hyödyntää ikäihmisten avoin kuntosalivuoro Linnukka-hallin kuntosalilla kello 12.30-13.30 ja Tupoksen kuntosalilla kello
Kunnanvirasto on suljettu 5.7.–1.8.
Kunnanvirasto on suljettu 5.7.–1.8. välisen ajan. Rakennusvalvonta on suljettu kokonaan 5.7–18.7.2021. Muina aikoina heinäkuussa puheluihin vastaa Jari Konttinen.
