Aapin päiväkodissa on todettu koronatartunta 28.8.2021, jonka vuoksi 46 lasta ja työntekijää on asetettu kymmenen vuorokautta kestävään karanteeniin. Altistuminen on tapahtunut päiväkodissa 24.-27.8.2021 välisenä aikana.
Lähiruokaviikko starttaa Limingassa: “Valmistamme suurimman osan tuotteistamme itse omassa keittiössämme”
Limingan kunnassa vietetään lähiruokaviikkoa 30.8.2021 – 3.9.2021. Jotta voimme taata laadukkaan ruuan, suosimme paikallisia raaka-aineita, kertoo liikelaitosjohtaja Tanja Koski. – Keittiömme perunat, osa lihoista, kalat
Trendi Limingan koronatapauksissa nouseva: “Ellei uusia ketjuja synny, tartunnat pikkuhiljaa hiipuvat”
– Meillä on tällä hetkellä altistuskaranteenissa noin 130 kuntalaista ja eristyksessä 22 koronapositiivista henkilöä. Trendi on ollut selvästi nouseva, kertoo johtava lääkäri Pauliina Sarajärvi. Sarajärven
Ruuhkaa koronanäytteiden otossa – näytteen voi antaa maksutta myös kaupungissa
– Pyrimme vastaamaan koronapuheluihin saman päivän aikana. Olemme tehostaneet näytteenottokapasiteettia yhteistyössä Pihlajalinnan kanssa. Lisäksi näytteenottoaikoja on avoinna NordLab-ajanvarauksessa, kertoo palveluesimies Outi Kokko. Limingan kunnan koronatestiin
Liikunnallista tekemistä tarjolla: Ohjattua kuntosalitreeniä, uimahallireissuja sekä pyörätuolitanssia
Ikäihmisten ohjattu kuntosaliryhmä Aloittelevien ikäihmisten ohjattu kuntosaliryhmä Limingan liikuntahallin kuntosalilla perjantaisin 27.8. alkaen klo 8.30-9.30. Huomaathan että ryhmä ei kokoonnu yo-kirjoitusten aikaan 17.9 ja 24.9. Viikoittaiset
Ikäihmisten arkikuntoutuminen – ilmoittaudu mukaan!
Tarkoitettu yli 70-vuotiaille ikäihmisille, jotka eivät ole säännöllisten palveluiden piirissä ja asuvat Lakeuden kunnissa (Hailuoto, Kempele, Liminka, Lumijoki, Muhos). Tavoitteena on vahvistaa ikäihmisten sosiaalista, psyykkistä
Linnukka-hallin kuntosali pois käytöstä syyskuussa
Lukioremontin aiheuttamista tilatarpeista johtuen Linnukka-hallin liikuntasali on pois käytöstä 6.-29.9.2021. Ylioppilaskirjoituksilla on vaikutusta Linnukka-hallin kuntosalin käyttöön ja kuntosalin käyttö on keskeytettynä koepäivinä seuraavasti: ma 13.9.
Liikuntatilat tulossa varattavaksi syyskuussa tilavarauksen kautta
Liikuntatilojen tilavaraus avautuu syyskuussa vuorovarauksille. Keväällä haetut lukuvuoden aikaset vakiovuorot ovat tulleet voimaan 16.8. ja vuorot eri tiloihin ovat näkyvillä täällä. Tilavarausjärjestelmä uudistuu samalla ja
Limingan kouluilla aloitetaan 12–15-vuotiaiden koronarokotukset
– Rokotukset järjestetään Liminganlahden koululla ja Tupoksen koululla vuoroviikoin 10.9. alkaen, kertoo hoito- ja hoivatyönjohtaja Riitta Ruottinen. Ohjeet rokotusajan varaamiseksi ovat samat kuin kaikissa muissakin
Lukio saneerataan ja muistot tallennetaan!
Limingan keskustassa keskeisellä paikalla patsasteleva lukiorakennus on merkittävän laajan saneerauksen kohteena vuoden 2022 loppuun saakka. Saneeraus toteutetaan vaiheittain, ja suunnittelun lähtökohtana on se, että opiskelijoiden
Terveyskeskuksen puhelinpalvelussa ruuhkaa
Terveyskeskuksen takaisinsoittojärjestelmä on ruuhkautunut. – Tarvittaessa kannattaa ottaa uusi yritys, jos ei ensi yrityksellä pääse jättämään takaisinsoittopyyntöä, neuvoo palveluesimies Outi Kokko. Ruuhkaa puretaan parhaillaan. Hätätilanteissa
Ilmoittautuminen Lakeuden kansalaisopiston opintoihin alkaa 23.8.
Ilmoittautuminen Lakeuden kansalaisopiston lukuvuoden 2021-2022 opintoihin alkaa maanantaina kello 18. Kansalaisopiston opinto-ohjelmaan voi tutustua täällä. Ilmoittautuminen tehdään samalla sivulla. Paikat täytetään sähköisen tietojärjestelmän kautta ilmoittautumisjärjestyksessä
Mahdollisuuksien kesä työllisti kymmeniä nuoria – pikkuduunarit etsivät lisää töitä syksyksi!
Mahdollisuuksien kesä Limingassa 2021 on Pikkuduunia-hankkeen nuorten kesätyöllistämiskampanja, jonka kautta kotitalouksilla on ollut mahdollista palkata nuori avuksi kodin kesätöihin. Kampanja on otettu Limingassa hyvin vastaan.
Lapsissa on tulevaisuus kansanterveyden näkökulmasta!
Valtakunnallista Kansanterveyspäivää vietetään 23.8.2021, tänä vuonna päivän teemana on Lapsen terveys. Arjessa on paljon asioita, joilla me kaikki voimme vaikuttaa lasten hyvinvointiin ja terveyteen. On
Minne syömäkelvottomat omenat kuuluvat? Lue Lakeuden EKOn ajankohtaiset tiedotteet!
Pilaantuneet ja syömäkelvottomat omenat kuuluvat biojätteeseen. Pienet määrät voi laittaa omaan biojäteastiaan, jos kiinteistöllä on biojätteen erilliskeräyssopimuksen jätekuljetusyrityksen kanssa. Lue lisää tästä linkistä. Vielä ehtii
Kotisairaalamarkkinat valtaavat Oulun Rotuaarin 20.8.2021
Kaikille avoin ja pääsymaksuton Kotisairaalamarkkinat järjestetään Oulun Rotuaarilla perjantaina 20.8.2021 klo 9.30–13.30. Jorma Uotisen juontamassa tilaisuudessa esitellään kotisairaalatoimintaa asiapitoisella ja myös viihteellisellä ohjelmalla. Kotisairaalamarkkinoiden tavoitteena
Liminkaan valitaan maanantaina uusi kunnanhallitus
Uusi kunnanvaltuusto aloitti toimintansa maanantaina koulutuksella. Ensimmäisessä varsinaisessa kokouksessa maanantaina 23.8. klo 16.30 alkaen valitaan kunnanhallitus sekä jäsenet lautakuntiin. Kokous pidetään Lakeustalon toisessa kerroksessa, ja
Asukaskysely Limingan kävelyn ja pyöräilyn olosuhteista
Limingan kunta päivittää vuonna 2017 laadittua Fiksun liikkumisen suunnitelmaa. Suunnitelman tavoitteena on lisätä kävelyä ja pyöräilyä sekä joukkoliikenteen käyttöä kunnassa. Suunnitelman pohjaksi keräämme laajasti tietoa
Terveyskeskus laajentaa takaisinsoittojärjestelmäänsä
Limingan terveyskeskus laajentaa takaisinsoittojärjestelmäänsä 20.9. alkaen neuvolaan, mielenterveyspalveluihin ja fysioterapiaan. – Parannamme näin tavoitettavuuttamme. Lisäksi takaisinsoittojärjestelmä sujuvoittaa terveydenhuollon arkea merkittävästi ja antaa aikaa keskittyä olennaiseen
Kaksi jatkotartuntaa Vesikarin esiopetusyksikössä
Vesikarin esiopetusyksikössä aiemmin ilmennyt koronatartunta on johtanut kahteen jatkotartuntaan. Jäljitys on tehty ja uusiin altistuneisiin sekä heidän perheisiinsä ollaan terveysviranomaisten toimesta viimeistään maanantain aikana, kertoo
