Limingan kunta käynnisti syyskuussa uuden mainosäänen etsinnän leikkimielisessä Limingan ääni -kisassa. Halukkaat osallistujat saivat lähettää ääninäytteitä kunnan viestintäpäällikölle 30.11. mennessä. Määräaikaan mennessä saapui 42 ääninäytettä,
Liminka kutsuu kulttuuritoimijat yhteiseen foorumiin 17.2.
Limingan kirjastolla järjestetään kaikille avoin kulttuurifoorumi tiistaina 17. helmikuuta klo 18–19.30. Foorumissa keskustellaan muun muassa kunnan myöntämistä avustuksista sekä muista rahoitusmahdollisuuksista kulttuuritoimijoille. Luvassa on myös
A1- ja A2 -kielten valintainfo järjestetään 17.2.
Esikoululaisten ja 3. luokan oppilaiden huoltajille järjestetään A1- ja A2-kielten valintainfo Teams-yhteydellä tiistaina 17. helmikuuta kello 17.30 alkaen. A1-kieli aloitetaan 1. luokalla ja vapaaehtoinen A2-kieli
Vilskeen purku on käynnistynyt
Tupoksen moduulikoulun Vilskeen purkutyöt ovat käynnistyneet. Purku kestää arvion mukaan viikon 10 loppuun saakka. Vilskeen pihan parkkipaikat ovat myös pois käytöstä purkutöiden ajan. Pysäköintitila on
Tupoksen koulun yhdeksäsluokkalaiset ylsivät Uutisjahdin voittajaluokkien joukkoon
Limingan Tupoksen koulun yhdeksäsluokkalaiset ylsivät valtakunnallisen Uutisjahti-kilpailun voittajaluokkien joukkoon yli tuhannella luetulla uutisella. Kyseessä on Uutismedian liiton kilpailu, jossa nuoria kannustetaan lukemaan uutisia ja samalla
Juhlan tuntua Liminganlahden koulukeskuksessa! 6.-luokkalaiset ja vanhat nauttivat juhlalounaista
Viimeisten kahden viikon aikana Liminganlahden koulukeskuksessa on juhlittu oppilaiden tärkeitä virstanpylväitä. Tammikuun viimeisenä perjantaina kuudennen luokan oppilaat saivat nauttia tuhannennen koulupäivän juhlalounaan, jonka koulujen ja
Liminka hakee kausityöntekijöitä kesälle 2026 puistotyön ja kunnallistekniikan tehtäviin
Limingan kunnalla on haettavana kausityöpaikkoja kesälle 2026. Haettavana on sekä puistotyöntekijöiden kausipaikkoja että kunnallistekniikan työntekijän määräaikainen tehtävä. – Työt tarjoavat mahdollisuuden olla mukana rakentamassa ja
Nuorisotalojen aukioloajat viikolla 7
Hei! Tässä viikon 7 nuokkarin aukiolot. Nuokkarille ovat tervetulleita itse kukanenkin! Linu: Ti 10.2. 1-6lk klo 13-16 ja 7lk-17v klo 17-20 Pe 13.2. 1-6lk klo
Kunnon töissä: sivistysjohtaja
Tässä juttusarjassa tutustutaan Limingan kunnassa työskenteleviin eri alan ammattilaisiin. Työntekijäesittelyt ovat mukana Limingan neljä kertaa vuodessa ilmestyvässä kuntatiedotteessa, ja nämä samat esittelyt julkaistaan myös kunnan
Liminka jakaa tapahtuma-avustuksia – haku on auki 5.–28.2.
Limingan kunta myöntää kulttuuripääkaupunkivuonna tapahtuma-avustuksia kunnan alueella järjestettäviin tapahtumiin. Avustus on haettavissa 5.2.–28.2.2026 ajan. Hakijana voi olla yhtiömuotoinen toimija, yhdistys, järjestö tai työryhmä. Jos hakijana
Kokonaista puhetta -klubi käsitteli hyvinvoivia naisia
Tiistaina 4. helmikuuta Heikki Sarvela -saliin kokoontui neljän naisen paneelipoppoo, noin viisikymmentä yleisön edustajaa paikan päällä sekä etänä reilut 200 henkilöä, kun käsittelyssä olivat työelämän
Vuoden ensimmäinen kuntatiedote on ilmestynyt!
Vuoden ensimmäinen kuntatiedote on jaettu eilen liminkalaisiin koteihin Rantalakeus-lehden välissä. Elinvoimajohtaja Teemu Haapala kertoo pääkirjoituksessaan Limingan tapahtumantäyteisistä vuosista: kulttuuripääkaupunkivuotta seuraa ensi vuonna kunnan 550-vuotisjuhlallisuudet. Samalla
Liminkalaiset lapset valitsevat Limmi-kirjallisuuspalkinnon saajan tänäkin vuonna
Lasten- ja nuorten kirjallisuus- ja kuvitustapahtuma LimmiFest järjestetään tänä vuonna jo seitsemännen kerran. Tapahtuman järjestäjänä toimivan Limingan kirjaston ammattilaiset ovat halunneet nostaa esille lasten- ja
Blogi: Kun pyöräilyharrastus karkaa hyvällä tavalla käsistä
Tässä kirjoittaa Katariina Huikari, Limingan kunnan viestintäpäällikkö. Tällä kertaa en kuitenkaan tao näppäimistöä ammattiasemasta käsin, vaan yksityishenkilönä ja osana kelta-asuisten pyöräilijöiden karavaania. Olen harrastanut pyöräilyä
Kunnanhallitus päätti tapahtuma-avustuksesta
Limingan kunnanhallitus kokoontui maanantaina 2. helmikuuta. Kunnanhallitus otti yksimielisesti asialistalle Limingan kunnan kulttuuripääkaupunkivuoden tapahtuma-avustukset yhteisöille. Limingan kunta on yksi kulttuuripääkaupunkivuoden kumppanikunnista. Juhlavuoden kunniaksi Limingan kunnan
Blogi: Naisterveys on osa työelämää
Blogi on julkaistu alunperin 2.2.2026 Elävää työelämää -sivulla. Naisterveys vaikuttaa työkykyyn monin tavoin eri elämänvaiheissa. Silti sen vaikutukset jäävät työelämässä usein tunnistamatta. Vuonna 2025 julkaistiin
Kunnallistekniikan investoinneissa panostetaan tänä vuonna peruskorjausohjelmaan ja erityisesti katusuunnitteluun
Kunnanvaltuusto on hyväksynyt vuoden 2026 talousarvion 8.12.2025 (§ 159). Liikelaitosten johtokunta on puolestaan hyväksynyt katujen ja alueiden rakentamisen- ja peruskorjauksen investointiohjelman vuodelle 2026 kokouksessaan 15.1.2026
Limingan lukion abit kutsuvat seuraamaan penkkareita
Penkinpainajaiset, eli penkkarit, ovat lukiolaisten karnevaalityylinen juhla, joka järjestetään helmikuussa abiturienttien päättäessä säännöllisen koulunkäyntinsä. Juhlaan kuuluu olennaisena osana näyttävä pukeutuminen, penkkariajelu rekkojen kyydissä sekä makeisten
Uusia toimintoja varhaiskasvatuksen Edlevossa
Varhaiskasvatuksessa otetaan 2.2. alkaen käyttöön Edlevon kaksi uutta toimintoa: varhaiskasvatushakemus sekä ilmoitus palvelun laajuuden muutoksesta. – Uudella hakemuksella haetaan kunnallista varhaiskasvatusta, esiopetusta täydentävää varhaiskasvatusta, kerhopaikkaa
Vastaa kyselyyn ja vaikuta Okkosenrannan uuden leikkipuiston suunnitteluun
Okkosenrannan alueelle on suunnitelmissa uusi leikkipuisto. Leikkipuisto tulee olemaan suunnitelman mukaan lähileikkipaikka, joka on suunnattu 0–6-vuotiaille lapsille. Välineistö lähileikkipaikoilla on luokituksen mukaan perusvälineistöä, esimerkiksi keinut,
