Katuvalaistuksessa on ilmennyt eilisen aikana ongelmia laajoilla alueilla. Kunnallistekniikan liikelaitoksen yhdyskuntainsinöörin Vesa Anttilan mukaan vikoja on selvitelty ja kyse on ollut verkko- ja etäohjaushäiriöistä. –
Tupoksen kirjaston poikkeusaukiolot syyslomaviikolla
Tupoksen kirjaston aukioloissa on poikkeuksia koulujen syyslomaviikolla, eli viikolla 43. Kirjasto on avoinna vain omatoimipalveluna 21.-25.10.2024. Tällöin kirjastoon pääsee kirjautumaan täysi-ikäisen kirjastokortilla ja PIN-koodilla klo
Leikkiä ja oppimisen riemua Kaikumetsän ryhmässä
Taikatalolla, Tupoksen esikoululaisten kanssa samalla käytävällä sijaitsee tänä syksynä aloittanut uusi viskariryhmä nimeltään Kaikumetsä. Suuressa luokkatilassa touhuaa jo aamusta tomeria viisivuotiaita, kukin leikkien valitsemiaan leikkejä.
Vanhustenviikon pääjuhlassa käsiteltiin hyvää arkea ja mieltä
Vanhustenviikon pääjuhlaa vietettiin tänään 9. lokakuuta Limingan Rauhanyhdistyksellä noin parinsadan osallistujan voimin. Päivä käynnistyi yhteisellä lounaalla, jossa tarjoilijoina toimivat Limingan yläkoulun 9.-luokkalaiset. Lounaan jälkeen siirryttiin
Liminka – liian paljon hyvää yhteen kuntaan
Radioaalloilla on voinut bongailla alkuvuodesta lähtien hauskoja mainoksia, joissa ideariihi ponnistelee Limingan myyntivalttien sekä iskulauseen tiivistämiseksi. ‘Liian paljon hyvää yhteen mainokseen’ -kampanjan tarkoituksena oli tuoda
Temmesjoen sataman nuotiopaikan laavu on poistettu käytöstä – uusi on käytössä syyslomaviikolla
Temmesjoen sataman nuotiopaikan laavu on poistettu käytöstä sen huonon kunnon vuoksi. Uusi laavu on tulossa viikolla 42, ja se on sopivasti käytössä syysloman aikaan, kertoo
Kunnanvaltuusto käsitteli yhteistoimintasopimusta ja Limingan Vesihuolto Oy:n lainan takausta
Kunnanvaltuusto kokoontui maanantaina 7. lokakuuta käsittelemään muun muassa Oulun seudun ympäristötoimen valmistelemaa esitystä kuntien väliseksi yhteistoimintasopimukseksi. Oulun seudun ympäristötoimi tuottaa ympäristöterveydenhuollon ja ympäristönsuojelun palvelut myös
Millaisina näet Oulun seudun virkistyksen ja vapaa-ajan alueet tulevaisuudessa?
Mikä on sinun ehdoton lempivirkistyspaikkasi Oulun seudulla? Mitä aluetta tai reittiä tulisi mielestäsi kehittää? Nyt on loistava tilaisuus vaikuttaa Oulun seudun virkistys- ja vapaa-ajan alueiden
Limingan kunnassa kokeillaan Virkutin -konseptia
Limingan kunta ottaa lokakuussa testikäyttöön toimintakykyä ylläpitävän ja itsenäiseen elämään valmiuksia lisäävän Virkutin-konseptin. Konseptiin kuuluu pyörillä liikuteltava 32 tuuman kosketusnäyttö sekä tabletti, joiden avulla yksittäiset
Pohde selvittää kyselyllä millaista arki ja elämä on Pohjois-Pohjanmaalla – vastaa, vaikuta ja osallistu arvontaan
Mikä arjessasi ja elämässäsi Pohjois-Pohjanmaalla on hyvin? Mikä huolettaa? Mihin kaipaat muutosta? Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde ja kaikki Pohjois-Pohjanmaan kolmekymmentä kuntaa keräävät lokakuussa yhdessä asukkailta tietoa
Nuorisotalojen aukioloajat viikolla 41
Tervetuloa käymään nuokkareille itse kukanenkin! Tupos Huiske: Ke 9.10. 1.lk-6.lk klo 13-16 & 7.lk-17v klo 17-20 Pe 11.10. Halloweendisco 1-6lk klo 18-20 Liminka Linu:
Kunnanvaltuusto käsittelee yhteistoimintasopimusta
Kunnanvaltuusto kokoontuu seuraavan kerran maanantaina 7. lokakuuta. Valtuusto käsittelee muun muassa Oulun seudun ympäristötoimen valmistelemaa esitystä kuntien väliseksi yhteistoimintasopimukseksi. – Oulun seudun ympäristötoimi tuottaa ympäristöterveydenhuollon
Limingan seudun musiikkiopiston vanhempainilta 10.10. klo 18.30
Limingan seudun musiikkiopisto järjestää kaikille huoltajille avoimen vanhempainillan torstaina 10.10. klo 18.30 Heikki Sarvela -salissa. Jokaiselle huoltajalle on lähetetty sähköpostiin ilmoittautumislinkki kahvituksia varten. Vanhempainillassa keskustellaan
Totuus tulee liminkalaisten suusta
Myyntihenkinen Limingan hehkutus voi tuntua epäuskottavalta, jos viesti tulee viranhaltijan tai luottamushenkilön suusta. Mutta ehkä liminkalaisten lausuntoihin uskaltaa luottaa! Lue tyytyväisten kuntalaisten kertomuksia siitä, miksi
Rinki tiedottaa: Limingan Rantakurvin ekopiste lakkautetaan
Rinki lisää Pohjois-Pohjanmaalle 11 uutta muovinkeräyspistettä. Samalla lopetetaan kolme ekopistettä, joilla jätekertymät ovat jääneet pieniksi. Limingasta lopetetaan Rantakurvin, eli Liminganlahden ekopiste. Ekopisteet suljetaan pienten kertymämäärien
Kunnanhallitus käsitteli vesilaitoshankkeen lainaa
Kunnanhallitus kokoontui maanantaina 30. syyskuuta. Asialistalla oli muun muassa Limingan Vesihuolto Oy:lle myönnettävän lainan takaaminen, joka etenee kunnanvaltuuston päätettäväksi 7. lokakuuta. – Kunnanhallitus päätti myöntää
Ehdota Limingan kunnan vuoden 2024 kulttuuripalkinnon saajaa!
Kulttuuripalkinnon tarkoituksena on edistää ja kannustaa kulttuuri- ja kotiseututyön alalla tapahtuvaa toimintaa kunnassa. Kulttuuripalkinto voidaan myöntää henkilölle, yhteisölle tai työryhmälle merkittävästä saavutuksesta tai tapahtumasta kulttuuri-
Jutkokylässä suoritetaan liikennelaskentoja
Limingan Jutkokylässä suoritetaan tällä viikolla liikennelaskentaa. Laskenta liittyy Traficomilta saatuun Jutkokylän pyöräkadun kehittämisavustukseen. – Laskennat ovat käynnissä maanantaista keskiviikkoon klo 12-18 välisenä aikana. Laskennalla selvitetään,
Pohde tiedottaa: Pohteen sosiaali- ja terveyskeskusten verkkoa tarkastellaan syksyn aikana, asukastilaisuus etäyhteydellä 2.10.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde valmistelee periaatteita, joiden pohjalta tarkastellaan sosiaali- ja terveyskeskusten verkkoa alueella. Sosiaali- ja terveyskeskusten verkon uudistaminen liittyy Pohteen sote-järjestämissuunnitelman päivittämiseen, joka on osa
Kunnanhallitus käsittelee vesilaitoshankkeen lainantakausta
Kunnanhallitus kokoontuu seuraavan kerran maanantaina 30. syyskuuta. Asialistalla on muun muassa kaavoituskatsaus vuosille 2024–2026. Kaavoituskatsaus on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen vuosittainen selvitys kunnassa meneillään olevista
