Vanhan Limingan museoalue on valittu uudeksi Museokortti-kohteeksi. Museoalueella on kolme vierailukohdetta: Abraham Ojanperän muistokoti Aappola, Vilho Lampi -museo ja Kotiseutumuseo. – Museokortilla kohteisiin pääsee maksutta
Liikuntapaikkojen lukuvuoden vakiovuorot haettavissa 31.5. asti
Lukuvuoden 2023–2024 aikaset vakiovuorot ovat haettavissa ajalla 1.–31.5.2023. Lukuvuoden aikaisia vakiovuoroja voi hakea sisäliikuntatiloihin. Jakoperiaatteet, lisätiedot ja hakulomakkeen löydät tästä linkistä.
Ylioppilasjuhlat Heikki Sarvela -salissa lauantaina klo 11 alkaen
Tänä keväänä Limingan lukiosta valmistuu 79 ylioppilasta. Sydämelliset onnittelut kaikille valkolakkinsa ansainneelle ja heidän läheisilleen! Kevään ylioppilasjuhlia vietämme lukiolla Heikki Sarvela -salissa la 3.6. klo
Tupoksen yläkoulun oppilaat havupuiden taimien istutuksessa
Tupoksen yläkoulun oppilaat pääsivät istuttamaan havupuiden taimia Tupoksen Mastonmäelle Saunarantaan viime perjantaina. Havupuutaimien istuttajina oli aamupäivän aikana kaikkiaan kuutisenkymmentä oppilasta, kertoo liikelaitosjohtaja Marja-Riitta Vavuli-Kiviniemi. –
Nollavisio-hanke kutsuu liminkalaisia mukaan suojatievahdeiksi: “Tule sinäkin turvaamaan lasten koulutietä – puoli tuntiakin yhtenä aamuna riittää”
Limingassa järjestetään 10.–11.8. koulujen alkaessa Nollavisio-hankkeen yhtenä toimenpiteenä tapahtuma kouluteiden turvaamiseksi, kertoo hankeasiantuntija Kaisa Salmu. – Tarkoituksena siis on, että huomioliivein puetut aikuiset olisivat turvaamassa
Kukkapuupuistoon istutettiin kukkivia puita, muistoja ja tarinoita
Viime viikon tiistaina Karintiellä riitti hulinaa, kun Kukkapuupuiston avajaisia vietettiin istutustapahtuman merkeissä. Puita oli istuttamassa kymmeniä liminkalaisia, jotka olivat varanneet istutettavan puun itselleen, perheelleen tai
Millaisia ideoita osallistuvaan budjetointiin? – katso ohjeet ideointiin!
Limingan toinen osallistuva budjetointi on käynnistynyt 16.5.2023 ideointivaiheella. Kuntalaiset voivat jättää ideoita perjantaihin 9.6.2023 saakka, kertoo kehityspäällikkö Laura Kelhä. – Tähän mennessä olemme saaneet noin
Kunnanhallitus päätti ehdokkaansa Ruutikunnat Oy:n hallitukseen
Maanantaina kokoontunut kunnanhallitus päätti Limingan ehdokkaansa Ruutikunnat Oy:n hallitukseen, kertoo hallintojohtaja Päivi Keltanen. – Valituksi tulivat elinvoimajohtaja Teemu Haapala, valtuutettu Juuso Raitio sekä kansanedustaja Jenna
Tule avustajaksi Avara Liminka -sarjan kuvauksiin!
Aku Sipolan tähdittämä Avara Liminka -sarja saa jatkoa, kun luontodokumentaristi Sakke Kustoo jatkaa havainnointiaan liminkalaisesta ympäristöstä, kertoo viestintäpäällikkö Anu-Maija Kärjä. – Toisen tuotantokauden kuvaukset toteutetaan
Pohde tiedottaa: Puhelinlinjoissa häiriö
Terveyskeskuksen puhelinlinjoissa on häiriö. Kiireellisissä sairaustapauksissa voi soittaa numeroihin: 050 434 1601 , 040 1840 243 ja 040 482 8911. Hätätapuksissa palvelee puolestaan hätänumero 112.
Limingan urheilukentällä vilskettä kesätiistaisin ja -torstaisin – lasten ja nuorten urheilukoulussa vielä tilaa!
Kiinnostaako matalan kynnyksen urheiluharrastaminen, johon aiempaa taustaa yleisurheilussa ei vaadita? Urheilukoulun koulutettuina ohjaajina toimivat liminkalaiset Limingan Niittomiesten nuoret urheilijat, jotka vetävät koulua SUL:n laatiman konseptin
Ilmoittautuminen Nuokkarin kesätoimintoihin on alkanut!
Limingan nuorisopalvelut tarjoaa kesälomalla lapsille ja nuorille toimintaa. Ilmoittautuminen aukeaa tiistaina 23.5.2023, kertoo nuoriso-ohjaaja Pinja Suorsa. Luvassa on retkiä, leirejä ja tapahtumia Tupoksen ja Limingan
Ikäihmisten hyvinvointipäivä tänään – tervetuloa!
Ikäihmisten hyvinvointipäivä kokoaa alueen toimijoita Lakeustalon liikuntasaliin maanantaina 22.5.2023. Päivä aloitetaan maksuttomalla puurotarjoilulla. Päivän sisältö: klo 12–13 puurotarjoilu klo 13.15–13.30 avaussanat Eliisa Tornberg klo 13.30–14.00
Karintie suljetaan Kukkapuupuiston avajaisten ajaksi ti 23.5. klo 16.30-19
Kukkapuupuiston avajaiset järjestetään tiistaina 23.5. klo 17-19 osoitteessa Karintie 18. Avajaisiin liittyvää ohjelmaa järjestetään myös Krankka-areenan parkkipaikalla, Karintien toisella puolella, osoitteessa Karintie 3. Jotta tapahtumaan
Tervetuloa Kukkapuupuiston avajaisiin tiistaina!
Kukkapuupuiston avajaiset pidetään tiistaina 23.5. klo 17–19 osoitteessa Karintie 18 sekä toisella puolella tietä sijaitsevan Krankka-areenan paikoitusalueella. – Yhteisessä istutustapahtumassa kuntalainen osallistuu itse konkreettisesti puiston
Tule tutustumaan Limingan pyöräbaanan katusuunnitelmaan!
Limingan keskustaa halkovan pyöräbaanan suunnitelmaluonnoksia esitellään keskiviikkona 24.5.2023 klo 17.00–18.30 Lakeustalolla, osoitteessa Liminganraitti 10, kertoo tekninen johtaja Simo Pöllänen. – Tilaisuudessa voi tutustua luonnoksiin ja
Osallistuva budjetointi starttaa tänään: “Haussa ketteriä ja nopeasti toteuttavia ideoita!”
Limingan osallistuvan budjetoinnin ideointivaihe starttaa tänään. Tänä vuonna osallistuvaa budjetointia tehdään ketterästi kokeillen ja helposti hankkien, kertoo kehityspäällikkö Laura Kelhä. – Jaossa tänä vuonna on
HaLi-harrastustoiminnalle avustusrahoitusta 72 000 euroa – toiminta jatkuu syyskuussa uusin harrastustarjottimin
Harrastustoimintaa on järjestetty kaikilla Limingan peruskouluilla keväästä 2021 lähtien ja sen suosio on kasvanut vuosittain. Myös kuluvana vuonna toimintaan löysi mukava määrä innokkaita uusia harrastajia.
Tärkeiden asioiden äärellä Aapin lastenkokouksessa
Aapin päiväkodilla on katettu pitkään pöytään kauniisti kahvikukuppiparit servetteineen. Pöydän ääreen saapuu värikästä väkeä: joukosta löytyy muun muassa hiiri, merirosvo, keijukainen ja prinsessa sekä monia
Limingan kirjastojen aukioloissa muutoksia helatorstaiviikolla
Limingan kirjastojen aukioloissa on poikkeuksia viikolla 20. Tiistaina 16.5. molemmat kirjastot ovat suljettuna kirjastojärjestelmän päivityksen vuoksi. OUTI-verkkokirjaston ja Pohjoisen eKirjaston palvelut ovat poissa käytöstä maanantaista
