Hyisenä pakkaspäivänä 23.1 järjestettiin yhdeksäsluokkalaisille avoimien ovien päivä Limingan lukiossa. Nuoria kokoontui lukiolle päivän aikana yhteensä noin 160 Limingasta, Tupoksesta, Tyrnävältä, Lumijoelta ja jopa Oulun
Kategoria: Kasvatus ja koulutus
Pian alkaa penkkariajelu!
Lukion toisen vuosikurssin opiskelijat kantavat tuttuu tapaan abiturientit ulos koulusta kello 12 alkaen. Penkkariautot lähtevät liikkeelle, kun abit on saatu kyytiin. Arvion mukaan autot lähtevät
Yhteisymmärrystä ja banaanilassia Vanamon päiväkodilla
Tammi–helmikuun vaihteessa vietetään kansainvälistä YK:n yhteisymmärrysviikkoa. Tämän vuoden teemana on enemmän kuin rinnakkaiseloa. Virallisesti viikkoa vietetään parhaillaan, 1.–7.2.2024, mutta yhteisymmärrystä ja erilaisuuden hyväksymistä opetellaan erityisesti
Peliseinä innostaa erityisesti alakoululaisia liikkumaan
Oulun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnassa marraskuussa 2023 valmistuneessa Henri Sirosen ja Anssi Tornbergin pro gradu -tutkielmassa Oppilaat kohti liikunnallisempaa elämäntapaa – Opettajien näkemyksiä ja kokemuksia iWall-peliseinän hyödyntämisestä
HaLi – Harrastava Liminka palkittiin Pohjois-Pohjanmaan Urheilugaalassa
Limingassa Opetus- ja kulttuuriministeriön lanseeraama Harrastamisen Suomen mallin mukainen toiminta kantaa nimeä HaLi – Harrastava Liminka. HaLi-toiminta palkittiin Pohjois-Pohjanmaan Urheilugaalassa viime perjantaina koulupäivien yhteydessä järjestettävästä
Miksi 30. tammikuuta on tärkeä päivä liminkalaisille?
Limingassa syntyi historiallisesti merkittävä sopimus yli sata vuotta sitten. Sisällissodan alkumetreillä, 30. tammikuuta 1918, Limingan punaiset ja valkoiset tekivät poikkeuksellisen rauhansopimuksen: liminkalaiset eivät nosta aseita
Lainsäädäntö, johon lapsivaikutusten arviointi perustuu!
Lapsivaikutusten arviointi (LAVA) on lapsiin kohdistuvien vaikutusten ennakointia ja seurantaa. Sen avulla voidaan selvittää, millaisia hyötyjä tai haittoja erilaisilla lapsiin kohdistuvilla päätöksillä aiheutetaan. Lapsivaikutusten arviointi
Tartu haasteeseen – tue nuorisokahvilatoimintaa antamalla aikaasi!
Nuoret kaipaavat omaa tilaa. Sellainen Limingasta löytyy, mutta hiljattain keskustaan remontoidun nuorisokahvilan ovet ovat usein säpissä. Syynä on pula henkilökunnasta, kertoo sivistysjohtaja ja Limingan lapsiystävällinen
Viranomaiset selvittävät Liminganlahden koululla sattunutta väkivaltatilannetta
Liminganlahden yläkoulun ala-aulassa tapahtui tänään kahden oppilaan välinen ristiriitatilanne, jossa oli mukana myös teräase, kertoo sivistysjohtaja Päivi Mäki. – Vakavasta tilanteesta selvittiin tietojeni mukaan onneksi
Vuoden 2024 esiopetusinfo tulevien eskareiden huoltajille
Esiopetusyksiköiden johtajat Jonna Kuru ja Minna Rautio sekä varhaiskasvatusjohtaja Sari Supperi kutsuvat vuonna 2018 syntyneiden lasten huoltajat infotilaisuuteen torstaina 11.1.2024 klo 17.30–18.30. – Pidämme infotilaisuuden lapsenne
Pallokarhujen toiminta Limingan lapsiystävällisin, kunniamaininta MLL:n tapahtumalle
Oulu, Kempele ja Liminka etsivät oman kuntansa vuoden lapsiystävällisintä tekoa yhteisellä kampanjalla lokakuussa. Alle 18-vuotiaat lapset saivat äänestää voittajat Lapsen oikeuksien viikolla marraskuun lopulla. Kaikkien
Limingan lukion avoimien ovien päivä ja ilta tiistaina 23.1.2024
Miten toimii tiimilukio? Mitä tarkoittaa kaksikielinen koulutus? Voiko lukioasioita oppia englannin kielellä? Mitä siitä tulee, kun opinnoissa käytetään paljon tietokonetta? Miten lukiossa jaksaa opiskella? Saako
Harrastus mietinnässä? Harrastava Liminka -ryhmien vapaille paikoille ilmoittautuminen avattu
HaLi-harrastukset ovat alkaneet mukavasti syyslukukaudella 2023. Ilmoittautumisia eri ryhmiin tuli syyskuun keskitetyssä ilmoittautumisessa 880. On upea asia, että HaLi-harrastukset kiinnostavat lapsia ja perheitä, kertoo HaLi-koordinaattori
Meidän juttu! -kerho selvittää: Millainen harrastus on tanssi?
Millainen harrastus on tanssi? Kaksi tanssia harrastavaa, Jenni Kurola ja Ria Rautio, kertovat lajin saloista harrastajan näkökulmasta. Molemmat ovat harrastaneet tanssia noin yhdeksän vuotta. Haastattelijana
Liminka-blogi: Luontokoulun syksy
Limingan luontokoulun syksyn toiminta käynnistyi heti ensimmäisellä kouluviikolla neljäsluokkalaisten luontokoulupäivillä Limingalahdella luontokoulun ympäristössä. Jokainen Limingan peruskoulujen neljäsluokkalainen pääsi tutkimaan mikrokooppilla luontokoulun niityltä haavimiaan ötököitä ja
Lapset mukaan töihin -päivä lähestyy!
Lapset mukaan töihin -päivää vietetään tämän viikon perjantaina. Työpaikoilla vierailevat lapset tuovat iloa koko henkilöstön päivään ja jokainen voi osaltaan vaikuttaa, että pienillä vierailijoilla on
Haluatko laajentaa lapsesi kielitaitoa kaksikielisessä luokassa? – Hyppää mukaan eskarilaisten vanhemmille suunnattuun infoon!
Kaksikielisen opetuksen ekaluokan esittelyinfotilaisuus järjestetään etänä 22.11.2023 klo 17.30 kaikille eskarilaisten vanhemmille, kertoo Ojanperän koulun rehtori Raija Johnson. – Ojanperän alakoulun kaksikielisen opetuksen luokat ovat
Lapsen oikeuksien viikko tulee taas!
Ensi viikolla vietetään vuosittaista lapsen oikeuksien viikkoa. Lapsiystävällisyyttä kehittävälle Limingalle lapsen oikeuksilla on erityinen merkitys, kertoo sivistysjohtaja ja lapsiystävällinen kunta -koordinaattori Päivi Mäki. – Liminka
Osallistu esiopetuksen arviointikyselyyn!
Esiopetuksessa olevien lasten huoltajilta toivotaan vastauksia kyselyyn, jonka tarkoituksena on arvioida lapsen esiopetusryhmän pedagogista toimintaa. Aikaa vastaamiseen menee maksimissaan 10 minuuttia. – Mielipiteenne ja kokemuksenne
Kansainvälisyyskerhoon ovat tervetulleita kaikki yläkoulun oppilaat – Erasmus-hanke kestävän kehityksen ja syrjinnän ehkäisemisen asialla
Liminganlahden koulun yläkoulu koordinoi lokakuun alussa startannutta Erasmus+KA210-SCH hanketta nimeltä “United friends for better future”. Lyhyemmin hanke tunnetaan nimellä ”Uniff”. Hanke kestää puolitoista vuotta, ja
