fbpx

Kunnanhallitus nimesi HYTE-työryhmän sekä ohjausryhmän

Eilen kokoontunut kunnanhallitus nimesi hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyötä tukevan ohjausryhmän sekä varsinaista työtä tekevän HYTE-työryhmän, kertoo hallintojohtaja Päivi Keltanen. – HYTE-työryhmä tuottaa ja välittää tietoa

Valtuusto aloittaa tänään syyskautensa

Tänään syyskautensa starttaava Limingan kunnanvaltuusto käsittelee Ruutikankaan tulevia vaiheita, kertoo hallintojohtaja Tarja Vilmunen. – Yhtenä asiana on Ruutikankaan liittymän lisämääräraha sekä elinkeino-, kaavoitus- ja maankäyttötyöryhmän

Ruutikankaan kokonaissuunnitelma valtuuston hyväksyttäväksi

Maanantaina pidetyssä kokouksessa kunnanhallitus nimesi hallitusehdokkaita, hyväksyi apulaisrehtorin viran perustamisen ja otti elinkeino-, kaavoitus ja maankäyttötyöryhmän työstämän Ruutikankaan kokonaissuunnitelman uudelleen käsittelyyn, kertoo hallintojohtaja Tarja Vilmunen.

Kunnanvaltuusto nuiji veroprosentit ja tuen Ruutikankaalle

Limingan kunta sitoutuu valtuuston päätöksellä Ruutikankaan kehittämiseen jatkossa tehtävän kehittämissuunnitelman mukaisesti, kertoo hallintojohtaja Tarja Vilmunen. – Kehittämisen ehtona on yksityisen rahoituksen, julkisen avustuksen ja Lumijoen