Liminganlahden koulun yläkoulu koordinoi lokakuun alussa startannutta Erasmus+KA210-SCH hanketta nimeltä “United friends for better future”. Lyhyemmin hanke tunnetaan nimellä ”Uniff”. Hanke kestää puolitoista vuotta, ja
Kategoria: Uutiset
Kunnanhallitus hyväksyi veroprosentit esitysten mukaisesti
Kunnanhallitus hyväksyi eilisessä kokouksessaan veroprosentit esitysten mukaisesti, kertoo hallintojohtaja Päivi Keltanen. – Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto vahvistaa vuoden 2024 tuloveroprosentiksi 8,9 %. Kiinteistöjen osalta
Vuoden viimeinen kuntatiedote jaetaan tänään liminkalaisten postilaatikoihin!
Tänään ilmestyvä kuntatiedote nostaa kiikarit kohti tulevaa ja tähyää kehittyvän keskustan suuntaan, kertoo viestintäpäällikkö Anu-Maija Kärjä. – Kahdeksansivuisen liitteen pääkirjoituksessa kunnanjohtaja Pekka Rajala kertoo ydinkeskustan
Texmex-pastavuoka, kalanugetit sekä aasialainen kalapata läpäisivät lasten ja nuorten makuraadin
Liminganlahden koululla järjestettiin marraskuun ensimmäisenä päivänä makuraati koululaisille. – Syksyn aikana on keittiöillä kehitelty uusia ruokia kevään 2024 ruokalistalle kouluruokakyselystä saatujen palautteiden pohjalta, kertoo Sami
Kunnanhallitus kokoontuu tiistaina käsittelemään veroprosentteja
Tulevana tiistaina kokoontuva kunnanhallitus käsittelee veroprosentteja, kertoo hallintojohtaja Päivi Keltanen. – Sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskeva uudistus vaikutti kuntien vuoden 2023 kunnallisveroprosenttien tasoon. Kunnat
Kävelyn ja pyöräilyn väylä Jokivarrentieltä Alapääntielle suljetaan moottoriajoneuvoilta
Kävelyn ja pyöräilyn väylä Jokivarrentieltä Alapääntielle ja kirkon suuntaan suljetaan moottoriajoneuvoliikenteeltä. Toive sulkemiseen on tullut alueen asukkailta, ja väylällä on ollut jo ennestään ajoneuvoliikenteen kieltävä
Tulevana sunnuntaina tunnelmallinen ilmaiskonsertti – Jouset kynttilänvalossa tuo Oulu Sinfonian Kamarimuusikot Liminkaan
Oulu Sinfonian Kamarimuusikot vierailevat ensimmäistä kertaa Limingassa uudistetussa Heikki Sarvela -salissa sunnuntaina 5.11. klo 15.00–16.30. Konsertin ohjelma on rakennettu sellaisen mielikuvan pohjalta, missä jousikvartetti soittaa
Pohde tiedottaa: Hyvinvointialueen talouden tasapainottamisen toimenpide-ehdotukset nähtävissä – osallistu asukastilaisuuksiin tänään ja torstaina!
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen talous- ja henkilöstötilanne edellyttävät toiminnan sopeuttamista. Hyvinvointialueen viranhaltijat ovat tehneet koosteen toimenpiteistä, joita harkitaan talouden tasapainottamiseksi. Viranhaltijoiden ehdotuksiin voi nyt tutustua ja
Katrinkedon leikkipuiston peruskorjaus keskeytyy talven ajaksi
Kaarteenahossa sijaitsevan Katrinkedon leikkipuiston peruskorjaus on keskeytetty talven ajaksi. Maa on jäässä, eikä turva-alustan loppuun asennus enää onnistu, kertoo kunnossapitoinsinööri Jaakko Keränen. – Työt jatkuvat
Talviaurauksista vastaavat tutut urakoitsijat
Aurauskausi on jälleen alkanut ja Limingassa talvikunnossapidosta vastaavat tutut tekijät, kertoo yhdyskuntainsinööri Vesa Anttila. – Samat talvikunnossapidon urakoitsijat jatkavat tulevana talvena samoilla alueilla. Talvikunnossapitoa voit
Marrastulet valaisevat Alakestilän Arboretumin lauantaina 18.11.
Lakeuden kunnat, Lumijoki, Liminka, Tyrnävä ja Kempele, toteuttavat yhteistyössä elämyksellisen ja osallistavan Marrastulet-tapahtumien sarjan marraskuussa 2023. Tuotannosta ja sisällöstä vastaa Pohjoinen oopperakomppania. – Limingassa tapahtumapaikkana
Joulun avaus järjestetään Limingassa perjantaina 17.11. – myös auttavat käsiparit tervetulleita mukaan!
Tänä vuonna joulu avataan Limingan torilla perjantaina 17.11. klo 18–19, kertoo kirjasto- ja kulttuurijohtaja Janne Nevala. – Haluamme luoda yhteisöllisen tapahtuman, johon kaikki innostuneet voivat
Mikä kyrsii? -ilta on oiva tilaisuus vaikuttaa: “Tarjoamme nuorille mahdollisuuden kehittää oman kunnan palveluita”
Limingan kunta järjestää Mikä kyrsii? -illan torstaina 9.11. Limingan nuorisokahvilalla, siis entisen K-Marketin tiloissa osoitteessa Liminganraitti 12, kertoo etsivä nuorisotyöntekijä Vesa Pykälistö. – Mikä kyrsii
Varhaiskasvatuksen ammattilaiset kunnanjohtajan kahveilla – keskustelua kurahousuista henkilöstön resursointiin!
Päiväkotien työntekijät kahvittelivat pari viikkoa sitten kunnanjohtaja Pekka Rajalan kanssa. Yhteisillä iltapäiväkahveilla oli tärkeä sisältö: varhaiskasvatuksen ammattilaiset halusivat jakaa päiväkotien arkea kunnanjohtajan kanssa – ilman
Rantakylän avantouintipaikka valmiina pakkasia varten
Avantouintikausi on avattu käyttöoikeuksien hankkimisen osalta jo syyskuussa. Tällä viikolla avantouintipaikan laiturille asennettiin varastossa olleet lämpömatot ja samalla virrankehitin kytkettiin toimintaan pitämään avantoa auki. Kaikki
Limingan Vesihuolto Oy tiedottaa: Hallituksen kannanotto Limingan vedenhankinnan tilanteeseen
Limingan Vesihuolto on noin kuudenkymmenen vuoden ajan huolehtinut liminkalaisten vedentarpeesta. Vedenottopaikkojamme ovat Rantakylä, Vartinvaara, Järvitalo ja Foudila (tällä hetkellä ei käytössä). Lisäksi veden siirtojohdot ovat
Luontokerhossa seikkaillaan!
Limingan avoin varhaiskasvatus tarjoaa lapsille mahdollisuuden osallistua luontokerhoon Liminganlahden luontokeskuksella. Kerho kokoontuu kaksi kertaa viikossa, maanantaisin ja perjantaisin ja se on tarkoitettu 4–5-vuotiaille lapsille. Tänä
Nuorten häiriökäytöstä pohdittiin huoltoasemalla pidetyssä vanhempainillassa
Tupoksen ABC:llä vietettiin vanhempainiltaa nuorten aiheuttaman käytöshäiriön johdosta, kertoo Tupoksen koulun rehtori Satu Kemppainen. – Paikalla oli mukavasti väkeä ja illan aikana ei käyty lainkaan
Liminka mukana yhdentoista kunnan muodostamassa Oulun seudun työllisyysalueessa
Oulun seudulle on muodostumassa yksitoista kuntaa kattava työllisyysalue. Työllisyysaluetta on valmisteltu kuntien tiiviissä yhteistyössä hyödyntäen kuntakokeilussa opittua ja TE-hallinnon asiantuntemusta. Kaikki valmistelussa mukana olleet kunnat
Liminka-blogi: Senioriasuminen palvelujen äärellä – tulevaisuuden asumisen malli
Senioriasuminen on ajankohtaista monessa kunnassa. Odotukset ja kriteerit asumiselle ovat muuttuneet vuosien varrella. Nykypäivän senioreille pelkkä asunto ei riitä, vaan he odottavat asumisen lisäksi paljon
