– Harrastava Liminka eli HaLi-hanke saa jatkoa ensi lukuvuonna 2021–2022, sillä Limingan kunnalle myönnettiin OKM:n hankerahoitusta upeat 82 000 euroa, iloitsee HaLi-koordinaattori Linda Jaakkola. Liminka
Kategoria: Yleinen
Rantakylän uimaranta ei ole edelleenkään käyttökunnossa
Rantakylän virkistysalueen tulvan vuoksi uimarannan kulkureitit ja osa laiturirakenteista on edelleen veden peitossa, eikä alueella ole välttämättä turvallista kulkea. Tulvatilanteen vuoksi uima-alue ei siis ole
Limmi Festin kummina toimiva Tim Sparv: “Arki jalkapallon ja lukemisen ympärillä on parasta mitä tiedän”
– Jalkapallo ja lukeminen ovat suurimmat kiinnostuksen kohteet elämässäni. Kun olin lapsi, äidilläni oli tapana viedä minut kirjastoon iltaisin. Asuimme pienessä kylässä Pohjanmaalla, ja kirjastoon
Terveyskeskuksen ajanvarauksessa ongelmia järjestelmäpäivityksen vuoksi – ajanvaraus toimii jälleen!
Viime yön aikana terveyskeskuksessa on otettu käyttöön uusi potilastietojärjestelmä. Terveyskeskuksesta kerrotaan, että päivityksen myötä ajanvarauksessa on ilmennyt ongelmia, eikä ajanvaraus tällä hetkellä toimi. Aikaisemmin varatut
Rantakylän uimaranta ei ole vielä käyttökunnossa!
Rantakylän virkistysalueen tulvan vuoksi uimarannan kulkureitit ja osa laiturirakenteista on veden peitossa, eikä alueella ole välttämättä turvallista kulkea. Lämpöaalto yllätti, mutta tulvatilanteen vuoksi uima-alue ei
Tutustu uusiin ulkoilureitteihin Kävelykipinä-tapahtumassa!
Kävelykipinä-tapahtuma järjestetään Limingassa tiistaina 18.5.2021 klo 11 ja 12. Kävelytapahtuma on tarkoitettu yli 65-vuotiaille ja lähtö tapahtuu Lakeustalolta, Hannu Krankka -patsaan vierestä. Tapahtumassa huomioidaan kokoontumisrajoitukset
Karintielle korotettu suojatie
Karintielle toteutetaan korotettu suojatie yhtenä liikenneturvallisuussuunnitelmassa esitettynä kohteena. Kohde on valittu liikenneturvallisuuden parantamiskohteeksi vuonna 2015 tehdyn liikenneturvallisuuskyselyn pohjalta. Voit tutustua suunnitelmaan tästä linkistä.
Kesä keinuen tulevi – tuore kuntatiedote on julkaistu!
Sote tulee, mikä muuttuu liminkalaisen elämässä? Entä millaista palvelua tarjoaa perhekeskus? Uunituoreesta kuntatiedotteesta voit lukea monipuolisesti kotipaikkakunnan tapahtumista, tarkistaa kunnanviraston kesäaukioloajat ja tutustua vaikkapa sosiaali-
Kaivutöitä lukion työmaalla
Lukion työmaalle tuodaan työmaasähköliittymä 12.5. alkaen. Ajettaessa Lippitien kautta lukion taakse on työmaan laidalla sähköliittymän kaivutyöt käynnissä 12.5. – 18.5.2021. Kaivutyöt tehdään vaiheistetusti niin, että
Koronarajoitukset Limingassa 10.5.2021 alkaen
Limingan kunnan varautumisen johtoryhmä käsitteli torstaina 6.5.2021 iltapäivällä pitämässään kokouksessa koronatilannetta aluehallintoviraston ja koronakoordinaatioryhmän 4.5.2021 antamien ohjeistusten pohjalta. Pohjois-Pohjanmaan koronatilanne on perustasolla ja tilanne Limingassa
Liikuntatilojen vakiovuorot haettavissa
Lukuvuoden 2021-2022 aikaset liikuntatilojen vakiovuorot ovat haettavissa ajalla 3.5.-31.5.2021. Lisätietoa tiloista ja hakuehdoista sekä hakulomakkeen löydät Tilavaraus-sivulta. Siirry sivuille tästä.
Osallistu kyselyyn ja vaikuta asuinympäristösi liikenneolosuhteisiin!
Limingan kunta ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus kartoittavat alueen asukkailta ja alueella toimivilta yrityksiltä ja sidosryhmiltä liikenteen vaaranpaikkoja ja muita liikenneolosuhteisiin liittyviä kehittämistarpeita. Kyselyssä on myös mahdollista
Vuoden 2021 ensimmäinen urheiluseurafoorumi
Tervetuloa keskustelemaan urheiluseuratoimintaan liittyvistä ajankohtaisista ja tulevista asioista. Tilaisuuus järjestetään etäkokoontumisena ja mukaan pääset ilmoittautumaan tästä linkistä. Käythän ilmoittautumassa 10.5. mennessä! Illan asialista: Kokoontumisen
Ilkivaltaa Limingassa – Linnukkapuistossa paloi eilen leikkikatos
Kevään aikana eri puolilla Liminkaa on tehty aiempaa enemmän ilkivaltaa. Pahanteko huipentui eilen Linnukkapuistossa, jossa oli sytytetty leikkikatos palamaan. – Ohikulkija oli soittanut palokunnan paloa
Luistelukenttien ja -kaukaloiden hoito on lopetettu tältä kaudelta – Hiihtoladut edelleen loistokunnossa!
Hiihtolatujen kunnostaminen jatkuu edelleen, mutta ulkojäiden kunnossapito päättyy. – Hoitojakso loppui jo 15.3., mutta yritimme venyttää koronan vuoksi aikaa, jotta liminkalaiset pääsisisvät luistelemaan mahdollisimman pitkään.
Mahdollisuuksien kesä Limingassa 2021
Kiitos kaikille Mahdollisuuksien kesä Limingassa 2021 -kampanjaan osallistuneille nuorille, työllistäville kotitalouksille, yrittäjille ja yhteistyökumppaneille! Voit tutustua kampanjan antiin näistä linkeistä: Mahdollisuuksien kesä työllisti kymmeniä nuoria
Biojätteet kiertoon -kampanja myös Liminkaan: Näin voit osallistua kampanjaan!
Nyt on helppoa aloittaa uuden vuoden ekoteot: lajittele biojäte! Muhokselta startannut ”Biojätteet kiertoon” -kampanja saa jatkoa myös Limingassa ja Tyrnävällä. Järjestelyt ovat jo käynnissä ja
Katso, miltä Limingan uusi urheiluhalli näyttää!
Kurkkaa, miltä uusi urheiluhalli näyttää sisältä ja ulkoa. Videossa tietoa myös lajiominaisuuksista.
Uuden urheiluhallin rakentaminen etenee aikataulun mukaisesti: “Lajiominaisuudet ja esteettömyys on huomioitu monipuolisesti”
– Urheiluhallin rakentaminen on edennyt suunnitellussa aikataulussa ja se on tarkoitus ottaa käyttöön ensi kesänä. Hanke toteutetaan KVR-urakkana ja urakoitsijana toimii WasaGroup Oy, kertoo tekninen
Limingan lukion peruskorjaa Rakennusliike Sorvoja – Tammikuun lopussa päättyneen kilpailutuksen satoa arvioitiin moniammatillisesti
Kilpailutus Limingan lukion peruskorjauksesta päättyi tammikuun lopussa. Hankintapäätöstä avattiin eilisessä kunnanhallituksen kokouksessa. Tekninen johtaja Simo Pöllänen kertoo laadullisen arvioinnin muodostaneen 60 prosenttia kilpailutuksen pisteytyksestä. – Hinta ei
