Onpahan tavattoman kaunis maanantaiaamu, ajattelen, kun astun etuovesta ulos. Kello napsahtaa juuri kaksikymmentä minuuttia yli kuuden aamulla ja kesäisen lämmin ilmamassa tervehtii heti paljaana olevia
Kategoria: Asuminen ja rakentaminen
Rakennusvalvonnan taksat nousevat maaliskuussa
Rakennusvalvonnan taksat päivittyvät 1.3.2022 alkaen. Taksoja on päivitetty viimeksi vuonna 2016, kertoo rakennustarkastaja Antti Suominen. –Käytössä olevien ohjelmistojen hinnat ovat nousseet kuudessa vuodessa sen verran,
Okkosenrannan metsänhoitotyöt käynnistyvät maaliskuussa
Okkosenrannan alueella käynnistyvät maisematyöluvan mukaiset (§18 26.2.2021) metsänhoidolliset toimenpiteet maaliskuussa. Harvennustyöt koskevat ja rajoittuvat vain kunnan omistamille alueille. – Pyydämme Ojanperänkankaan ja Okkosenrannan alueen asukkaita
Limingan Vesihuolto Oy aloittaa osakkeiden lunastusprosessin
Maanantaisessa kunnanhallituksen kokouksessa käsiteltiin esityslistan mukaisesti vesihuollon asiaa. Kunta on pyrkinyt ostamaan Limingan Vesihuolto Oy:n osakkeita vapaaehtoisilla kaupoilla ja tällä hetkellä kunnalle myymättömiä osakkeita on
Kävelyn ja pyöräilyn olosuhteet kehittyvät Limingassa – 330 000 euroa Jutkokylän alueen jalankulku- ja pyöräilyväylän kehittämiseen!
Limingan kunta on saanut liikenne- ja viestintäministeriöltä 330 000 euron rahoituksen jalankulku- ja pyöräilyväylän aluereitin kehittämiseen Jutkokylän alueelle. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 660 000 euroa, josta
Kotirannan kunnallistekniikan rakentaminen käynnistyy
Kotirannan kunnallistekniikan rakentaminen käynnistyy, ja urakoitsijana toimii Destia Oy. – Työt alkavat 3.2. työmaa-alueen ja liittymän rakentamisella. Katurakentaminen alkaa liittymän rakentamisen jälkeen kadunrakennustöillä 8.2.2022, kertoo
Kunnanhallitus päättää maanantaina Limingan Vesihuolto Oy:n osakkeista
Tulevana maanantaina kunnanhallituksen pöydällä on Limingan Vesihuolto Oy:n osakeasia. Kunnanvaltuuston päättämän linjauksen mukaan kunnan tavoitteena on olla enemmistöomistaja sellaisissa yhteisöissä, joita halutaan joko strategisten tavoitteiden,
Limingan Vesihuolto Oy hakee vesihuoltopäällikköä
Tuotamme Limingan Vesihuolto Oy:ssä vesihuollon palveluja Limingan, Tyrnävän ja Rantsilan kunnan alueilla. Meillä työskentelee 10 henkilöä ja liikevaihtomme on 2,5 miljoonaa euroa. Tule mukaan meidän
Tulipalolla ei vaikutusta Tupoksen koulukeskuksen lämmöntoimitukseen
Perjantaina alkuillasta Tupoksessa sattuneesta lämpökeskustulipalosta ei aiheutunut vaaraa ihmisille, kertoo tekninen johtaja Simo Pöllänen. – Vaikka lämpokeskus sijaitsee koulun alueella, ei palosta aiheutunut vaaraa koulun
Läpiajo Tupoksen koulualueella Vesikarintien ja Riipintien välillä kielletty
Tupoksen koulun alueella on ilmennyt luvatonta läpiajoa Vesikarintieltä Riipintielle, kertoo yhdyskuntainsinööri Vesa Anttila. – Virallisesti kyseisessä paikassa ei mene katua eikä edes kävelyn ja pyöräilyn
Tv-sarjan kuvaukset vaikuttavat Vanhan Limingan liikenteeseen ensi viikon alussa
Oululaisen Whatevergroup Oy:n tuottamaa “Korvessa kulkevi” -tv-sarjaa kuvataan Limingan seurakuntakeskuksessa 10.–11.1. Kuvauksilla on vaikutusta Aabramintien liikenteeseen Vanhassa Limingassa. – Maanantain ja tiistain aikana keskuksen viereltä
Yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten kielto ja tilojen sulkupäätös jatkuvat, lue vinkit terveysturvalliseen liikuntaan
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on päättänyt jatkaa Pohjois-Pohjanmaan maakunnan kuntien alueen rajoituspäätöksiä 15. tammikuuta 2022 saakka. Määräys kieltää kokonaan kaikki sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset
Kaikki yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset kielletään ja tiloja suljetaan Pohjois-Pohjanmaalla, myös Limingassa
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on tehnyt kaksi uutta koronapäätöstä Pohjois-Pohjanmaan maakunnan kuntien alueelle. Määräys kieltää kokonaan kaikki sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset. Lisäksi suljetaan
Puistometsien hoitosuunnittelun tueksi avoinna kysely
Limingan kunta ja Metsänhoitoyhdistys ovat suunnitelleet alustavasti Lintupuiston ja Tuomiaron alueille puistometsien hoitotöitä. Hoitotöiden tarkoitus on antaa kasvutilaa jäljelle jääville puille sekä turvata metsien viihtyisyys
Tupoksen uusi moduuli käytössä
Tupokseen marraskuussa valmistuneessa moduulissa toimivat tällä hetkellä esikoulu, neuvola, kouluterveydenhuolto sekä hammashoito, kertoo tekninen johtaja Simo Pöllänen. – Tilat on otettu vähitellen käyttöön 19.11.2021 järjestetyn
Lakeuden EKO tiedottaa: Limingan jäteasema muuttaa Selkämaalta Ekokortteliin
Limingan jäteasema muuttaa Selkämaalta Ekokortteliin. Jäteaseman uusi osoite on Ratahaka 8 b (Ouluntie 20). Uusi lajitteluasema aloittaa toimintansa maanantaina 20.12. klo 12.00. Poikkeuksellisesti kaikki jätteet
Kotirannan alueen rakentaminen käynnistyy
Kotirannan alueen rakentaminen käynnistyy tämän vuoden puolella maaston merkitsemisillä ja mittauksilla. Vuoden vaihteessa alkavat metsäalueiden harvennukset ja hakkuut. Hakkuut toteuttaa Metsänhoitoyhdistys.
Kutsu markkinakartoitukseen
Limingan kunta kilpailuttaa puitesopimusjärjestelyn, jonka avulla voidaan tilata joko suoraan kilpailuttamatta erikseen tai minikilpailutuksella erilaisia suunnitteluita. Tavoitteena on, että myös Limingan kunnan liikelaitokset ja tytäryhtiöt
Limingan kunnanvirasto on suljettu 23.12.2021–2.1.2022
Limingan kunnanvirasto on suljettu 23.12.2021–2.1.2022. Viimeistään 13.12.2021 jätetyt täydelliset rakennuslupahakemukset käsitellään vuoden 2021 aikana. Tämän jälkeen tulleita hakemuksia käsitellään 3.1.2022 alkaen normaalissa aikataulussa. Kuulutukset ovat
Kotiranta – unelmiesi koti joen rannassa, keskustan kupeessa! – Tontit varattavissa tänään klo 18.00 alkaen
Kotiranta on omakotiasumisen unelmakohde keskellä kauneinta maaseutua, mutta samalla aivan Limingan keskustan palveluiden äärellä. Kotiranta tarjoaa omakotiasujalle edulliset tontit, joista pääsee suoraan luontopoluille ja liikkumaan.
