Varautumisen johtoryhmä sekä Limingan kunnanhallitus kokoontuivat maanantaina linjaamaan toimenpiteitä huonontuneen koronatilanteen sekä alueellisten koronanohjeistusten pohjalta, kertoo kunnanjohtaja Pekka Rajala. – Ilmaantuvuusluku on tällä hetkellä Pohjois-Pohjanmaan
Kategoria: Sosiaali- ja terveyspalvelut
Nyt vietetään porraspäiviä!
Myös Limingan kunta on mukana porraspäivissä 31.10–6.11.2022. Kampanjan tarkoituksena on herätellä pieniin, arkisiin ja terveyttä edistäviin valintoihin, kuten valitsemaan portaat hissin sijaan. Arjen askelmat edistävät
Johtava lääkäri avaa korontatilannetta: “Toivon, että rokotuksia haetaan tulevina viikkoina entistä runsaammin”
Limingassa on tällä hetkellä altistuneita rokottamattomia karanteenissa noin 35 ja eristyksessä 15 henkilöä, kertoo johtava lääkäri Pauliina Sarajärvi. – Koronatartuntoja on lähinnä perhepiireissä, mutta uusia
Terveystarkastaja Erkki Voutilainen eläkkeelle
Terveystarkastaja Erkki Voutilainen osallistui tänään omalta osaltaan viimeiseen sisäilmatyöryhmän kokoukseen. – Erkki on jäämässä eläkkeelle ansioituneen työuran jälkeen. Hän on tehnyt vuosikymmeniä työtä myös liminkalaisten
Nyt vietetään selkäviikkoa!
Jopa 80 prosenttia suomalaisista kokee selkäkipua elämänsä aikana, kertoo elintapaohjaaja ja terveydenhoitaja Irina Heikkinen. – Liminka ei ole poikkeus tästä ja moni meistä kamppailee selkävaivojensa
Itsemyötätuntoa vanhemmille – osallistu POPsoten järjestämälle verkkokurssille!
Vaaditko itseltäsi liikaa vanhempana? Tahdotko oppia lisää itsemyötätunnosta? Tule mukaan Perhepolku®-verkkokursseille. POPsote tarjoaa Pohjois-Pohjanmaan pikkulapsiperheiden (0–6-vuotiaat), koululaisten (7–11-vuotiaat) perheiden sekä teini-ikäisten (12–16-vuotitaat) vanhempien käyttöön maksuttomat
“Positiivisen koronanäytteen antaneet ovat olleet lähinnä rokottamattomia aikuisia” – johtavan lääkärin mukaan tartunnat tulevat pääosin perhepiiristä
Tällä hetkellä kahdeksan liminkalaista on karanteenissa ja yhdeksän koronan vuoksi eristyksissä, kertoo johtava lääkäri Pauliina Sarajärvi. – Koronatartunnat tulevat pääosin perhepiiristä. Positiivisen koronanäytteen antaneet ovat
Yhdessä kohti Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialuetta – kutsu Teams-tilaisuuksiin
Tervetuloa kaikille avoimiin Teams-tilaisuuksiin torstaina 7.10.2021 kello 10-12 ja keskiviikkona 13.10.2021 kello 17-19 kuulemaan ja keskustelemaan Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen osallisuusvalmistelusta! Sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen uudistusta
Koronatilanne rauhallinen – myös kakkosrokotuksia saa nyt aikaa varaamatta
Limingassa koronatilanne on rauhallinen, kertoo johtava lääkäri Pauliina Sarajärvi. – Vain yksi on eristyksessä ja neljä henkilöä karanteenissa. Ilmaantuvuus on nyt tipahtanut 19,5:een. Koronanäytteiden otto
Pitkän linjan terveyden edistäjät eläkkeelle
Kaksi pitkän linjan terveysalan osaajaa Limingan terveyskeskuksesta vietti elokuussa eläkejuhliaan. Annikki Törmänen eläköityi terveydenhoitajan työstään elokuun alkupuolella. Maire Taikina-ahon työ psykiatrisena erikoissairaanhoitajana päättyi elokuun viimeinen
Hae ensimmäinen koronarokote tulevana lauantaina – ilman ajanvarausta!
Limingan kunnan koronarokotukset etenevät hyvää vauhtia. Ennalta varattavien rokotusaikojen rinnalla käyttöönotetulle ajanvarauksettomalle rokottautumiselle on ollut selkeä tilaus. – Pop up -rokotuksia liminkalaiset ovat hyödyntäneet loistavasti.
Pohjois-Pohjanmaalla on siirrytty perusvaiheeseen
Maskin käyttö Perusvaiheessa maskin käyttöä suositellaan seuraavissa tilanteissa ja seuraaville henkilöille: Joukkoliikenteessä. Koronavirustestiin hakeutuvat henkilöt matkalla näytteenottoon ja ennen testituloksen valmistumista, jos on välttämätön syy
Nyt koronarokotuksille pääsee myös ilman ajanvarausta!
Kaikki 12 vuotta täyttäneet kuntalaiset voivat hakea ensimmäisen koronarokotteen ilman ajanvarausta seuraavina ajankohtina: to 16.9.2021 klo 12.30-15.00, Tupoksen neuvola pe 17.9.2021 klo 11.45-14.00, Tupoksen neuvola ke
Nyt koronarokotteen saa kotipaikasta riippumatta!
THL uutisoi koronarokotteiden saatavuuden olevan tällä hetkellä niin hyvä, että niin ensimmäisen kuin toisen pistoksenkin voi kukin hakea itselleen sopivimmasta rokotuspisteestä, kertoo hoito- ja hoivatyönjohtaja
Limingassa Suomen alhaisin rokotekattavuus – rokotusaikoja tarjolla kuitenkin hyvin
THL:n tilastojen mukaan Limingassa on Suomen alhaisin rokotekattavuus. – Limingassa kaksi rokoteannosta saaneita on tällä hetkellä 33,7 prosenttia. Kempeleessä vastaava luku on 40,6 ja Tyrnävällä
Johtava lääkäri Sarajärvi: “Ei uusia tartuntaketjuja Liminkaan”
Vaikka uusia koronatartuntoja on kirjattu viime päivinä myös Liminkaan, ei uusia tartuntaketjuja ole havaittu, kertoo johtava lääkäri Pauliina Sarajärvi. – Kaikki uudet koronaan sairastuneet ovat
“Tilanne on rauhoittumassa” – johtava lääkäri muistuttaa maskien tärkeydestä ja hyvästä käsihygienista
Pohjois-Pohjanmaa on edelleen koronaepidemian kiihtymisvaiheessa. Pohjois-Pohjanmaalla 79,5 prosenttia yli 12-vuotiaista on saanut vähintään yhden koronarokotteen. Myös Limingassa on tällä viikolla todettu uusia koronatartuntoja, kertoo johtava
Näytteenottokriteerit päivittyvät – kaksi koronarokotetta saaneet testiin vain poikkeustapauksissa
Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri on päivittänyt koronanäytteenoton kriteerit. Kriteerit otetaan käyttöön myös Limingassa 2.9.2021 alkaen. Oireisen potilaan näytteenotto Koronavirusinfektion oireita ovat kuume, yskä, hengenahdistus, nuha, kurkkukipu, lihaskivut,
Aapin päiväkodissa koronatartunta
Aapin päiväkodissa on todettu koronatartunta 28.8.2021, jonka vuoksi 46 lasta ja työntekijää on asetettu kymmenen vuorokautta kestävään karanteeniin. Altistuminen on tapahtunut päiväkodissa 24.-27.8.2021 välisenä aikana.
Trendi Limingan koronatapauksissa nouseva: “Ellei uusia ketjuja synny, tartunnat pikkuhiljaa hiipuvat”
– Meillä on tällä hetkellä altistuskaranteenissa noin 130 kuntalaista ja eristyksessä 22 koronapositiivista henkilöä. Trendi on ollut selvästi nouseva, kertoo johtava lääkäri Pauliina Sarajärvi. Sarajärven
