Limingan asioista päättää 35 valtuutettua, mutta keitä he ovat? Yhteisellä asialla -juttusarja esittelee ihmiset päätösten takaa. Olen Arja Päivi Porkka (vas.), syntymäsukinimeni on Kulotie. Limingassa
Kategoria: Uutiset
Lasten ruokasuosikki ohrapuuro – pellolta puurolautaselle!
Kunnan ruokapalvelupäällikkö Sami Tuohimaa kertoo ohrapuuron olevan yksi selvimmistä lasten lempiruuista. Kunnan keittiöissä puuroa keitetään pitkään hauduttaen, ja lopuksi siihen lisätään oikeaa kermaa, siinä suurimmat
Blogi: Kunnat paremmuusjärjestykseen?
Viimeisten kuukausien aikana kuntia on laitettu paremmuusjärjestykseen oikein urakalla. Asialla ovat olleet pankit, kuten Hypo-pankki, suunnittelu- ja konsulttitoimistot Ramboll Livcy-elävyysindeksin kautta ja WSP sekä Kiinteistöliitto,
“Positiivisen koronanäytteen antaneet ovat olleet lähinnä rokottamattomia aikuisia” – johtavan lääkärin mukaan tartunnat tulevat pääosin perhepiiristä
Tällä hetkellä kahdeksan liminkalaista on karanteenissa ja yhdeksän koronan vuoksi eristyksissä, kertoo johtava lääkäri Pauliina Sarajärvi. – Koronatartunnat tulevat pääosin perhepiiristä. Positiivisen koronanäytteen antaneet ovat
Limingan lukion peruskorjaus ja uusi konserttisali valmistuvat uniikilla urakkamallilla – kunnalle satojen tuhansien eurojen säästöt
Limingan parhaillaan peruskorjattava lähilukio ja uusi konserttisali ovat valmistuessaan vetovoimatekijöitä koko Oulun seudulle. Lukiolaiset ovat voineet jatkaa opiskeluaan tutuissa tiloissa, kiitos rakennustöiden yhteistoiminnallisen toteutustavan. Hankkeen
Kunnanhallitus päätti aluevaalien äänestyspaikoista ja valitsi ehdokkaansa Lakeustalon hallitukseen
Maanantaina pidetyssä kunnanhallituksen kokouksessa päätettiin aluevaalien ennakkoäänestyspaikat ja vaalipäivän äänestyspaikat esityksen mukaisesti, kertoo hallintojohtaja Tarja Vilmunen. – Ennakkoäänestyspaikka löytyy nytkin Lakeustalolta, laitosäänestys toimintayksikön asukkaille toimeenpannaan
Perhekuperkeikka pyörähtää käyntiin huomenna!
Perhekuperkeikkatoimintaa käynnistyy jälleen Limingassa – kuntalaisten toiveiden mukaisesti. Perhekuperkeikka järjestetään Lakeustalon salissa aina tiistaisin klo 9-11. Salin lisäksi käytössä on leikkikaluja ja pelivälineitä, joita perheet
Nyt Saunarantaa kannattaa suositella myös kaverille!
Hyvä kello kauas kuuluu ja paras suosittelija on oma tuttava, tämä huomattiin Limingan kunnan osastolla toissa viikonlopun Rakentaja 2021 -messuilla käydyissä keskusteluissa. – Päätimme heti
Torialueen suunnitelman toteuttaminen käynnistyy
Ensi viikolla käynnistyy torialueen kehittäminen terassirakennelman toteutuksella. Ympärillä olevat kevyenliikenteen väylät ovat käytössä normaaliin tapaan. – Työmaa-alue tullaan rajaamaan, mutta kannattaa olla tarkkana alueella liikuttaessa.
Kutsu Perhevapaalta työelämään -tapahtumaan
Pikkuduunia-hanke järjestää Perhevapaalta työelämään -tapahtuman lokakuussa! Aika: 20.10. 2021 klo 9:00-11:00 Paikka: Lakeustalolla Limingassa ja etänä Teamsin kautta. Ohjelmassa on paljon hyödyllistä tietoa työelämään paluuta
Saunarannan ja Kotirannan tontit kiinnostivat messuilla – rakennusvalvonnalle kiitosta nopeasta ja hyvästä palvelusta
Viime viikonvaihteessa Limingan kunta oli mukana Rakentaja 2021 -messuilla. Kolmipäiväiset messut pidettiin Ouluhallissa. – Esittelimme osastollamme Liminkaa niin asuinpaikkana kuin matkailukohteenakin. Uusia potentilaalisia liminkalaisia vieraili
Uusi tilavarausjärjestelmä käytössä!
Limingan kunnan sisäliikunta- ja kokoustilojen varaamiseksi on otettu käyttöön uusi järjestelmä. Varauksia voi tehdä nyt tästä linkistä. – Uusi järjestelmä parantaa palvelua: nyt tilat ja
Yhdessä kohti Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialuetta – kutsu Teams-tilaisuuksiin
Tervetuloa kaikille avoimiin Teams-tilaisuuksiin torstaina 7.10.2021 kello 10-12 ja keskiviikkona 13.10.2021 kello 17-19 kuulemaan ja keskustelemaan Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen osallisuusvalmistelusta! Sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen uudistusta
Kunnanhallitus valmistelee esityksen Tupoksen koulun lisämäärärahasta
Tulevana maanantaina pidettävässä kunnanhallituksen kokouksessa käsitellään kunnan talousarvion toteutumaa elokuun loppuun mennessä, kertoo hallintojohtaja Tarja Vilmunen. – Kokouksessa valmistellaan myös valtuustolle esitys Tupoksen koulun lisämäärärahasta.
Green Officen usein kysytyt kysymykset
Tiesitkö, että Limingan kunnanvirastonkin kotiosoite, Lakeustalo, on ympäristösertifioitu toimija? Lakeustalo on Limingan ensimmäinen WWF Green Office -sertifikaatin saanut työpaikka. Tämähän kuulostaa mahtavalta, mutta mitä komealta
Yhteisellä asialla: Hanna Luukinen
Limingan asioista päättää 35 valtuutettua, mutta keitä he ovat? Yhteisellä asialla -juttusarja esittelee ihmiset päätösten takaa. Olen Hanna Luukinen (kesk.), 38-vuotias maatalousyrittäjä Kiiskilänkylästä, täältä Limingan
Tupoksen koululla muutoksia liikenne- ja kulkujärjestelyissä
Moduulin rakentaminen ja pihatyöt aiheuttavat Tupoksen koulun alueella väliaikaisia muutoksia liikenne- ja kulkujärjestelyissä, kertoo rakennusinsinööri Silja Syri. – Työmaa-alue laajenee piha-töiden ja nostojen ajaksi. Hammashuollon
Koronatilanne rauhallinen – myös kakkosrokotuksia saa nyt aikaa varaamatta
Limingassa koronatilanne on rauhallinen, kertoo johtava lääkäri Pauliina Sarajärvi. – Vain yksi on eristyksessä ja neljä henkilöä karanteenissa. Ilmaantuvuus on nyt tipahtanut 19,5:een. Koronanäytteiden otto
Pitkän linjan terveyden edistäjät eläkkeelle
Kaksi pitkän linjan terveysalan osaajaa Limingan terveyskeskuksesta vietti elokuussa eläkejuhliaan. Annikki Törmänen eläköityi terveydenhoitajan työstään elokuun alkupuolella. Maire Taikina-ahon työ psykiatrisena erikoissairaanhoitajana päättyi elokuun viimeinen
Rantakylässä harrastetaan turvallisesti myös hirvenmetsästyksen aikana: “Haluamme turvata kaikkien liikkumisen ja harrastamisen”
Limingan kunta, Rantakylän alueella toimivat metsästysseurat, riistanhoitoyhdistys sekä Lakeus MTB ovat kokoontuneet pohtimaan pyöräilyturvallisuutta alkavan hirvenmetsästyskauden kynnyksellä. – Metsästysalue ja pyöräilyreitit ovat samalla alueella. Haluamme
