Pikkuduunia-hanke järjestää marraskuussa työpajoja työnhaun ja oman urasuunnittelun tueksi. Käytännönläheiset työpajat sopivat hyvin työnhakijoille, opiskelijoille ja ihan kaikille, jotka haluavat päivittää työnhaun tärkeät asiakirjat ja
Johtava lääkäri avaa korontatilannetta: “Toivon, että rokotuksia haetaan tulevina viikkoina entistä runsaammin”
Limingassa on tällä hetkellä altistuneita rokottamattomia karanteenissa noin 35 ja eristyksessä 15 henkilöä, kertoo johtava lääkäri Pauliina Sarajärvi. – Koronatartuntoja on lähinnä perhepiireissä, mutta uusia
Äxön-tapahtuma Krankka-areenalla 27.10.
Tule tekemään ja näkemään koko perheen voimin syyslomaviikon keskiviikkona Krankka-areenalle klo 12 alkaen! Axön-tapahtuma on maksuton koko perheen tapahtuma, jossa pääset tutustumaan Limingan alueen harrastusmahdollisuuksiin.
Yleisöluistelut syysloman aikana
Limingan jäähallin yleisluisteluista maksutonta tekemistä syyslomaviikolle! Luisteluajat ja vuorot seuraavasti: Maanantai–perjantai (25.-29.10.) klo 12.30-13.30 ”mailaton vuoro” klo 13.35-14.40 “mailavuoro” Sunnuntai (31.10.) klo 13.15-14.15 ”mailaton vuoro”
Jouluavustuksia voi jälleen hakea!
Limingan seurakunnan diakoniatyö ja kunnan sosiaalipalvelut jakavat yhdessä MLL:n ja SPR:n sekä yksityisten lahjoittamia pieniä taloudellisia jouluavustuksia. Hakuaika on 4.10.2021 klo 09.00 – 25.11.2021 klo
Yhteisellä asialla: Asta Muyima
Limingan asioista päättää 35 valtuutettua, mutta keitä he ovat? Yhteisellä asialla -juttusarja esittelee ihmiset päätösten takaa. Olen Asta Muyima, 54-vuotias varhaiskasvatuksen lastenhoitaja. Työskentelen vuorohoito-osastolla Aapin
Kokemuksia ja näkemyksiä rantalaiduntamisesta? – vastaa Luonnonvarakeskuksen kyselyyn
Merenrantojen laiduntaminen herättää keskustelua. Osa nauttii laidunnuksen myötä avartuneesta maisemasta ja laiduneläinten näkemisestä, osaa huolettaa esimerkiksi laidunnuksen mahdolliset vaikutukset vesistöihin ja liikkumismahdollisuuksiin rannoilla. Kerro, mitä
Majakkaseura vierailee syyslomalla kirjastossa
Suomen Majakkaseura lähtee syyskiertueelle vauhdikkaasti pandemian nyt hellitettyä. Yhdessä kumppaneidemme kanssa luomme kattavan ja kiinnostavan kiertueen! Limingan kirjastossa torstaina 28.10. klo 18.30 alkaen ohjelmana on:
Aapin päiväkodissa mieluisia vieraita
Perinteistä isovanhempien juhlaa vietettiin tänään Aapin päiväkodissa aivan uudenlaisella konseptilla. – Jokainen lapsi sai kutsua vieraakseen itselleen tärkeän aikuisen. Tällä kertaa erityisen iltapäivän viettäminen ei
Terveystarkastaja Erkki Voutilainen eläkkeelle
Terveystarkastaja Erkki Voutilainen osallistui tänään omalta osaltaan viimeiseen sisäilmatyöryhmän kokoukseen. – Erkki on jäämässä eläkkeelle ansioituneen työuran jälkeen. Hän on tehnyt vuosikymmeniä työtä myös liminkalaisten
Pyörivä laavu Liminganlahdelle – katso video!
Liminganlahden luontokeskuksen läheisyyteen saadaan lähipäivinä pyörivä laavu. Taustalla on Haukiputaan Rotaryklubin ja Limingan kunnan yhteistyö, kertoo liikelaitosjohtaja ja maisemasuunnittelija Marja-Riitta Vavuli-Kiviniemi. – Kunnanarkkitehti Venanzia Rizzi on
Hannu Krankka -liikuntapuiston tekonurmikentät pois käytöstä 19.10.2021
Hannu Krankka -liikuntapuiston tekonurmikentällä (Karintie 3B) tehdään tiistaina 19.10. valaistustason mittaus- ja säätötöitä, joten tekonurmi ja tenniskentät ovat pois käytöstä 19.10. klo 17-24.
Liminka on Suomen kekseliäin kunta!
Kekseliäin kunta valittiin osana Hyvä kiertämään -kampanjaa, jossa kerättiin kunta-alan parhaita oivalluksia valtakunnalliseen Tekojen tori -portaaliin. Limingassa parannetaan kuntatyötä ja kuntalaisten palveluja sekä tehdään kehittämistyötä
Rantakylän valaistujen reittien valot pois päältä sähköasennusten vuoksi
Rantakylän valaistujen reittien valot ovat ainakin tämän illan pois käytöstä sähköasennusten vuoksi. – Alueella uusitaan kaapeleita. Ilmoitamme, kun sähköasennukset on saatu valmiiksi ja valot saadaan
Nyt vietetään selkäviikkoa!
Jopa 80 prosenttia suomalaisista kokee selkäkipua elämänsä aikana, kertoo elintapaohjaaja ja terveydenhoitaja Irina Heikkinen. – Liminka ei ole poikkeus tästä ja moni meistä kamppailee selkävaivojensa
Itsemyötätuntoa vanhemmille – osallistu POPsoten järjestämälle verkkokurssille!
Vaaditko itseltäsi liikaa vanhempana? Tahdotko oppia lisää itsemyötätunnosta? Tule mukaan Perhepolku®-verkkokursseille. POPsote tarjoaa Pohjois-Pohjanmaan pikkulapsiperheiden (0–6-vuotiaat), koululaisten (7–11-vuotiaat) perheiden sekä teini-ikäisten (12–16-vuotitaat) vanhempien käyttöön maksuttomat
Kutsu viherverkoston kehittämisiltaan
Tervetuloa kehittämään viihtyisää viherverkostoa ulkoilun merkeissä! Torstaina 21.10.2021 klo 17.00-18.00, Aabraminpuisto (Vanha Liminka, museoalue) Torstaina 21.10.2021 klo 18.00-19.00, Katrinketo, Kaarteenaho (osoite: Väliaho 21) Olemme kehittämässä
Yhteisellä asialla: Arja Porkka
Limingan asioista päättää 35 valtuutettua, mutta keitä he ovat? Yhteisellä asialla -juttusarja esittelee ihmiset päätösten takaa. Olen Arja Päivi Porkka (vas.), syntymäsukinimeni on Kulotie. Limingassa
PERUTTU: Vuoden 2021 toinen urheiluseurafoorumi 21.10.
Vähäisestä osallistumisesta johtuen 21.10. suunniteltu urheiluseurafoorumi on peruttu. Foorumin uusi ajankohta ilmoitetaan myöhemmin.
Lasten ruokasuosikki ohrapuuro – pellolta puurolautaselle!
Kunnan ruokapalvelupäällikkö Sami Tuohimaa kertoo ohrapuuron olevan yksi selvimmistä lasten lempiruuista. Kunnan keittiöissä puuroa keitetään pitkään hauduttaen, ja lopuksi siihen lisätään oikeaa kermaa, siinä suurimmat
