Koronan vuoksi on syntynyt osaamisvajetta, jonka korjaaminen vaatii lisätyöpanosta sekä opetushenkilökunnalta että oppilailta. Sivistyspalveluissa toivotaan, että huoltajat järjestävät perheen yhteiset lomamatkat koulujen loma-aikoina eikä koululaisille
Vaikuta hankkeen suunnitteluun vastaamalla HaLi-palautekyselyyn!
HaLi-harrastustoiminnan kevätkausi on alkanut. Keräämme nyt palautetta hankkeen syyskauden 2021 toteutuksesta. Kysely on suunnattu 1.–9.-luokkalaisten huoltajille. Palautekyselyn täyttämällä huoltajilla on mahdollisuus vaikuttaa seuraavan hankekauden suunnitteluun
Limingan Vesihuolto Oy hakee vesihuoltopäällikköä
Tuotamme Limingan Vesihuolto Oy:ssä vesihuollon palveluja Limingan, Tyrnävän ja Rantsilan kunnan alueilla. Meillä työskentelee 10 henkilöä ja liikevaihtomme on 2,5 miljoonaa euroa. Tule mukaan meidän
Perhekeskuksen tavoite kirkastuu työpajoissa: “Asiakas saa avun yhden luukun periaatteella, mahdollisimman matalalla kynnyksellä”
Perhekeskuksen ydintehtävä on edistää lapsen, vanhempien ja koko perheen terveyttä sekä hyvinvointia tarjoamalla tukea ja apua oikeaan aikaan. Limingan perhekeskuksen palveluohjausta kehitetään lasten, nuorten ja
Hannu Krankka -historiatoimikunnan varat koulujen stipendirahastoon
Limingassa on ollut toiminnassa Hannu Krankka -historiatoimikunta, jonka näkyvimpiä saavutuksia ovat Hannu Krankka -patsas Lakeustalon edessä sekä Hannu Krankan henkilöhistoriaan pohjautuva kirja, joka julkaistiin viime
KesäDuunipaja nuorille 3.2.2022!
Kesäduunien haku on alkanut! Tuu säkin hakemaan parhaat vinkit & buustia kesätöiden hakuun 3.2.2022 klo 16-18. KesäDuunipaja on erityisesti nuorille suunnattu virtuaalityöpaja, jossa opit tunnistamaan
Ihmeelliset vuodet -vanhemmuusryhmästä tukea vanhemmille
Limingassa aloittaa maaliskuussa vanhemmuusryhmä, joka on tarkoitettu 5–6-vuotiaiden lasten vanhemmille, jotka kokevat lapsen käyttäytymisessä haasteita, kertoo perhekeskussuunnittelija Maria Sipilä. – Ryhmässä tuetaan vanhempia ottamaan käyttöön
Kunnanhallitus avasi eilen kevätkauden: Uusi päiväkoti Rommakkopuiston viereen
Kunnanhallitus avasi kevätkautensa maanantaina käsittelemällä muun muassa uuden päiväkodin hankesuunnitelmaa ja Kotirannan asuinalueen infran rakentamista, kertoo hallintojohtaja Tarja Vilmunen. – Kunnanhallitus esittää valtuustolle uuden kuusiosastoisen
Tänään on viimeinen ennakkoäänestyspäivä
1244 liminkalaista on antanut tähän mennessä äänensä ennakkoon, kertoo keskusvaalilautakunnan sihteeri Raija Karjalainen. – Vielä tänään on mahdollista äänestää ennakkoon. Limingassa ennakkoäänestyspiste löytyy Lakeustalon ensimmäisestä
Vuoden 2022 ensimmäinen urheiluseurafoorumi
Vuoden 2022 ensimäinen foorumi pidettiin 27.1.2022. Kiitos osallistuneille! Tämän ja aiempien kokoontumisten muistiot pääset lukemaan täältä.
Tulipalolla ei vaikutusta Tupoksen koulukeskuksen lämmöntoimitukseen
Perjantaina alkuillasta Tupoksessa sattuneesta lämpökeskustulipalosta ei aiheutunut vaaraa ihmisille, kertoo tekninen johtaja Simo Pöllänen. – Vaikka lämpokeskus sijaitsee koulun alueella, ei palosta aiheutunut vaaraa koulun
Positiivista kotikoronatestiä ei välttämättä tarvitse varmistaa terveydenhuollossa
Limingassa koronatilanne on pysynyt kohtuullisena eli positiivisia on tasaisesti päivittäin, mutta kohtalaisesti eli noin 10–15 päivässä, kertoo johtava lääkäri Pauliina Sarajärvi. – Rokotukset ovat edelleen
Ennakkoääniä annettu jo 431 – jonottamatta uurnille pääsee varmimmin viikonloppuna
Kahden ensimmäisen ennakkoäänestyspäivän aikana jo 431 liminkalaista on antanut aluevaaleissa äänensä ennakkoon. Myös tänään perjantaina Lakeustalon ensimmäisessä kerroksessa pääsee äänestämään klo 10–16. Lauantaina ja sunnuntaina
Suomen kekseliäin kunta visioi rohkeasti rooliaan muutoksessa – kehittämistyöhön mukaan henkilöstö ja kuntalaiset
Voidaanko kunnan palvelut hoitaa entistäkin paremmin? Entä miten kunnan työntekijät saadaan loistamaan työssään, mutta samalla jaksamaan arjessa? Onko organisaatiokaavio auttamattomasti vanhentunut ja työnkuvaukset menneen talven
Mahdollisuuksien kesä Limingassa – osallistu virtuaalitapahtumaan 8.2.2022!
Tervetuloa mukaan Mahdollisuuksien kesä Limingassa – virtuaalitapahtumaan tiistaina 8.2. klo 12:30–14:00. Tule kuulemaan uudenlaisesta tavasta millä keinoin nuorten kesätyöllistämisestä tehtiin helppoa myös kotitalouksille ja miten nuoria
Blogi: ”Olisi pitänyt äänestää!”
Hyvinvointialueet aloittavat toimintaansa vuoden 2023 alussa, mutta ennen sitä täytyy valita uudet päättäjät aluevaltuustoon. Tuo tärkeä vaaliajankohta on jo muutaman viikon kuluttua, 23.01.2022. Jos et
Tulevien eskareiden vanhemmille etäinfotilaisuus – katso tallenne!
Esiopetuksen johtaja Jonna Kuru ja varhaiskasvatusjohtaja Sari Supperi kutsuvat vuonna 2016 syntyneiden lasten huoltajat infotilaisuuteen torstaina 13.1.2022 klo 17.30–18.30. – Pidämme lapsenne tulevaan esiopetusvuoteen ja siihen
Koronarokotuksia myös 5–11-vuotiaille lapsille
Limingassa on aloitettu kaikkien 5–11-vuotiaiden lasten koronarokotukset. – Lasten rokotukset tapahtuvat toistaiseksi vain puhelinajanvarauksella. Rokotuspaikkana toimii Lakeustalon rokotuspisteellä niin sanottu lasten linja. Ajanvaraustoiminnalla voimme tarjota
Läpiajo Tupoksen koulualueella Vesikarintien ja Riipintien välillä kielletty
Tupoksen koulun alueella on ilmennyt luvatonta läpiajoa Vesikarintieltä Riipintielle, kertoo yhdyskuntainsinööri Vesa Anttila. – Virallisesti kyseisessä paikassa ei mene katua eikä edes kävelyn ja pyöräilyn
Päivystysapua 7.1. alkaen myös chatissa
Päivystysavun chat-palvelu aloittaa perjantaina 7.1.2022. Maksuttomassa chatissa asioimiseen tarvitaan verkkopankkitunnukset tai mobiilivarmenne. Chattiin pääset tästä linkistä. Päivystysapua saa edelleen myös soittamalla maksutta numeroon 116117. Päivystysapu
