– Ja nöyrää poikaa saa olla, kun tässä talossa kulkee. Nämä oviaukot ovat sen verran matalia, museoassistentti Kaisu Isola sanoo hymyä äänessään avatessaan Muistokoti Aappolan lukkoja.
Hurmaava talo vaaleine seinineen ja alkuperäisine ikkunaruutuineen toivottaa vieraat tervetulleeksi. Aappolaa pyritään varjelemaan mahdollisimman hyvin alkuperäisen mukaisena, joten ovia pidetään päivisinkin lukossa, mutta kiertelemään pääsee oppaan seurassa aina museoalueen aukioloaikoina.
Aappolan niin sanottu vanha puoli, joka on rakennettu 1800-luvun loppupuolella, on aikakaudelleen ominainen pieni, matalakattoinen huone, mihin yhdistyy pikkuruinen istumakeittiö. Seiniä koristavat vaaleat kukkatapetit sekä lukuisat valokuvat ja muut elettyjen hetkien muistot.
Lasisten kupujen alla on otteita Abraham Ojanperän elämästä: kynttelikköä, Oskar Merikannon allekirjoittama nuottisivu, matkamuistoja, vinyylilevy – Ojanperä oli ensimmäisiä levyttäneitä laulajia Suomessa.
Abraham (Aapi, Aappo) Ojanperä syntyi Limingassa 16.9.1856. Hän jäi 2-vuotiaana orvoksi kummankin vanhemman menehdyttyä lavantautiin. Ojanperän isoäiti otti pojan luokseen. Varsin köyhissä talonpoikaisoloissa varttunut Ojanperä pääsi kuitenkin mampsellien, eli Limingan kirkkoherra Berghin kolmen tyttären pitämään kouluun ja teki ohella pieniä töitä kylällä. Liminkalaiset huomasivat aurinkoisen, iloisen ja lahjakkaan Ojanperän, ja päättivät kerätä hänelle kolehdin, minkä avulla Ojanperä pääsikin opiskelemaan Jyväskylän seminaariin.
Kansakouluopettajaksi vuonna 1878 valmistuttuaan parikymppinen Ojanperä jatkoi Helsinkiin opiskelemaan laulua. Opintojen ohella hän työskenteli Suomalaisen Kansakoulun laulunopettajana. Helsingistä tie vei Saksaan Dresdeniin oppimaan oopperalaulajaksi. Ojanperä piti konsertteja aina käydessään Suomessa, ja esimerkiksi pääsiäiskonsertit Oskar Merikannon kanssa olivat hyvin pidettyjä.
Paluu Suomeen
Ojanperä loi jo lupaavaa uraa Saksassa, kun Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen, senaattori, professori ja suomalaisuusaatteen ennustaja, pyysi hänet takaisin Suomeen. Tarvittiin suomenkielistä musiikkia ja taidelauluopetusta.
“Te ette saa nyt jäädä ulkomaille, kun kotimaa teitä tarvitsee. Teidän kansallinen velvollisuutenne on tulla kotimaahan uuden Musiikkiopistomme ensimmäiseksi soololaulunopettajaksi.”
Niinpä Ojanperä palasi takaisin Suomeen. Hän opetti 30 vuotta suomenkielistä yksinlaulua Helsingin Musiikkiopistossa, mikä tunnetaan nykyään nimellä Sibelius-Akatemia. Opettajana hän oli vaativa, mutta lämminhenkinen, toverillinen ja pidetty.
Kiertäessä pientä huonetta näkee paljon tuttuja nimiä: Minna Canthin omistuskirjoituksella varustettu kirja, Jean Sibeliuksen onnittelukirje ja onhan Eino Leinon runo Taiteilijalle omistettu Ojanperälle. Leino, Merikanto ja Ojanperä tekivät paljon yhteistyötä: Leino sanoitti ja sovitti laulurunojaan suoraan Ojanperälle, Ojanperä lauloi, ja Oskar Merikanto säesti.
Seinillä on valokuvia Ojanperän ulkomaanmatkoista. Ojanperä matkusti paljon ja halusi aina tutustua paikalliseen laulutaiteeseen. Erityisen lähelle sydäntä pääsi Venetsia. Kuvissa poseeraa näyttävä mies eri seurueissa. Köyhistä oloista varakkuuteen noussut Ojanperä halusi antaa sen myös näkyä: hänen tyylinsä oli näyttävä ja omalaatuinen, jopa turhamainen.
– Eino Leinon sanoin: hänellä on persoonallinen tyyli koristella itseään.
Helsinki keskellä Liminkaa
Abraham Ojanperällä oli Helsingin Unioninkadulla kerrostaloasunto, mihin hän tapasi majoittaa tilapäisesti opiskelijoita tai käymässä olleita liminkalaisia. Näyttävästä pukeutumisestaan huolimatta Ojanperä oli säästeliäs mies, ja otti asuntoon toisinaan myös pitempiaikaisia alivuokralaisia. Ojanperä sairasti diabetesta, mihin ei tuohon aikaan ollut vielä lääkitystä. Sairauden loppuvaiheilla hän palasikin takaisin Liminkaan. Vanhalta puolelta uudelle kävellessä näkee jo esimakua helsinkiläisestä prameudesta, mutta todella se tulee ilmi rakennuksen kaksikerroksisella uudella puolella, minkä Ojanperä suunnitteli ja rakennutti itselleen vuosina 1908–1910.
Pienehkössä huoneessa flyygeli näyttää valtavalta. Syvän punaisen sävyjä on kaikkialla, huonekaluissa ja tapeteissa. Isola viittaa kohti huoneesta lähteviä portaita:
– Aapon oma, henkilökohtaiseen käyttöön suunniteltu yläkerta – ja se vasta on erikoinen!
Miljööseen sopimattoman prameuden jälkeen ei osaisi odottaa enää uusia yllätyksiä, mutta niitä portaiden päästä löytyy. Tulijaa vastassa on kultaruskealla sametilla päällystetty sohvaryhmä, lattialla punainen matto, ja on pieneen tilaan saatu jotenkin sopimaan myös kolme eri parveketta – jokainen eri ilmansuuntaan.
– Hänellä oli tyylinään avata aamulla joku parvekkeen ovista ja kajauttaa ilmoille aamuaariat herätellen samalla naapureita.
Kuoleman jälkeen
Abraham Ojanperä menehtyi 26. helmikuuta 1916. Testamentissaan hän määräsi kaiken omaisuutensa myytäväksi, mistä saaduilla varoilla tulisi muodostaa rahasto, joilla tuetaan lahjakkaiden miespuolisten laulajalupausten opintoja. Näin myös tapahtui. Kuitenkin Ojanperän ystäväpiiri olisi halunnut säilyttää hänen omaisuutensa ja perustaa taiteilijan kunniaksi Aappolan muistokodin, joten kirjailija Heikki Toppila, nuoruuden rakastettu, myöhemmin opettaja ja naisasianainen Katri Tuori ja norjalainen oopperalaulajatar Aurora Hanneborg keräsivät kolehdin, ottivat yhteyttä huutokauppaan osallistuneisiin, ja ostivat takaisin kaiken minkä saivat.
Muistokoti avattiin vuodenvaihteessa 1917. Tavarat sijoiteltiin aika pitkälle alkuperäisille paikoilleen, kuten ne olivat vielä Aappon eläessä. Muistokoti Aappola onkin kuin aikamatka vuosisadan verran taaksepäin. Huoneita voi kierrellä useaan kertaan ja huomata silti vielä jotain uutta tämän näyttävän ja turhamaisen, mutta rakastetun ja lämminhenkisen taiteilijan elämästä.
