Kesäduunien haku on alkanut! Tuu säkin hakemaan parhaat vinkit & buustia kesätöiden hakuun 3.2.2022 klo 16-18. KesäDuunipaja on erityisesti nuorille suunnattu virtuaalityöpaja, jossa opit tunnistamaan
Kategoria: Yleinen
Positiivista kotikoronatestiä ei välttämättä tarvitse varmistaa terveydenhuollossa
Limingassa koronatilanne on pysynyt kohtuullisena eli positiivisia on tasaisesti päivittäin, mutta kohtalaisesti eli noin 10–15 päivässä, kertoo johtava lääkäri Pauliina Sarajärvi. – Rokotukset ovat edelleen
Mahdollisuuksien kesä Limingassa – osallistu virtuaalitapahtumaan 8.2.2022!
Tervetuloa mukaan Mahdollisuuksien kesä Limingassa – virtuaalitapahtumaan tiistaina 8.2. klo 12:30–14:00. Tule kuulemaan uudenlaisesta tavasta millä keinoin nuorten kesätyöllistämisestä tehtiin helppoa myös kotitalouksille ja miten nuoria
Yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten kielto ja tilojen sulkupäätös jatkuvat, lue vinkit terveysturvalliseen liikuntaan
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on päättänyt jatkaa Pohjois-Pohjanmaan maakunnan kuntien alueen rajoituspäätöksiä 15. tammikuuta 2022 saakka. Määräys kieltää kokonaan kaikki sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset
Limingassa työttömyys putosi marraskuussa 4,9 prosenttiin
Limingassa työllisyys on lähtenyt toipumaan koronapandemiasta vauhdikkaasti. Marraskuussa Limingassa oli enää 215 työtöntä työnhakijaa, prosentuaalisesti 4,9. – Työllisyystilanne on tilastojen mukaan Limingassa koko maakunnan paras.
AVI ohjeistaa: Kaikki sisätiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset, joihin osallistuu yli 20 henkilöä, on kielletty ilman koronapassia
AVI:n ohjeistuksen mukaan kaikki sisätiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset, joihin osallistuu yli 20 henkilöä, on kielletty. Määräys on voimassa ajalla 3.12.2021–31.12.2021. Jos toiminnanharjoittaja edellyttää
Kiitä siivoojaa – tänään on valtakunnallinen puhtauspäivä!
Siivousta tuskin huomaa, kun kaikki toimii, mutta siivouksen puuttuminen huomataan heti. – Etenkin terveydenhuollon kohteissa siivous on kriittinen tekijä, mutta se vaikuttaa myös jokaisen arkeen
Limingan Vesperkodissa koronatartuntoja
Limingan Vesperkodissa on todettu useampi koronatartunta. Sen vuoksi asukkaista ja henkilökunnasta on otettu koronanäytteet. – Kaikki asukkaat, myös kahteen kertaan rokotetut, on asetettu altistuskaranteeniin ajalle
Kierrätä metalliromu nuorten hyväksi
TKK Service ja Romuta ovat yhteistyössä hyvällä asialla. Yritykset ovat toimittaneet sinisen talon parkkialueelle, urheilukentän viereen romulavan, jolle voi käydä kippaamassa metallijätettä 17. joulukuuta asti.
Limingassa nautitaan perjantaina joulunodotuspuuroa
Marraskuu on jo miltei mennyt menojaan, ja aivan nurkan takana odottaa jo joulukalenterin ensimmäisen luukun avaaminen. Limingan kouluilla, päiväkodeilla, Joutsenkodilla ja terveyskeskuksessa joulunodotus korkataan maukkaasti,
Jokaisella lapsella on oikeus
Viime viikolla vietettiin lapsen oikeuksien viikkoa. Viikko huipentui Lapsen oikeuksien päivään, jota juhlittiin lauantaina 20.11. Limingan varhaiskasvatuksessa lapsen oikeudet värittivät koko viikkoa. Lapsen oikeudet näkyivät
Nuorten Pikkuduunia!
Pikkuduunit sopivat hyvin nuorille ja opiskelijoille! Etsitkö pikkuduunia opiskelujen oheen? Oletko viettämässä välivuotta tai lähdössä lähiaikoina varusmiespalvelukseen ja haluaisit kerryttää työkokemusta sillä välin? Onko oma
Kunnanhallitus asetti vaalilautakunnat ja esittää takausta vesihuollon lainalle
Eilen kokoontunut kunnanhallitus asetti aluevaalien vaalipäivää 23.1.2022 varten vaalilautakunnat Kirkonkylään ja Tupokseen. Kunnanhallitus asetti myös vaalitoimikunnan kotiäänestyksen ja laitosäänestyksen toimeenpanoa varten, kertoo hallintojohtaja Tarja Vilmunen.
Limingan koulu täyttää 150 vuotta
Limingan kansakoulun perustamisesta tulee kuluvana lukuvuotena täyteen 150 vuotta. Koulu aloitti toimintansa Vanhan Limingan alueella sijaitsevassa kauniissa uusrenessanssityyliä edustavassa koulurakennuksessa 1871. Rakennus tunnetaan kuntalaisten parissa
Lapsen oikeuksien viikko haastaa valtuutetut mukaan kampanjaan
Tällä viikolla vietetään lapsen oikeuksien viikkoa. Kyseessä on toiminnallisen teemaviikko, jonka tavoitteena on edistää YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen tunnettuutta erityisesti lasten ja nuorten keskuudessa. Teemaviikon
Kunnanvaltuusto nuiji veroprosentit ja tuen Ruutikankaalle
Limingan kunta sitoutuu valtuuston päätöksellä Ruutikankaan kehittämiseen jatkossa tehtävän kehittämissuunnitelman mukaisesti, kertoo hallintojohtaja Tarja Vilmunen. – Kehittämisen ehtona on yksityisen rahoituksen, julkisen avustuksen ja Lumijoen
Limingassa vietetään valtakunnallista lapsen oikeuksien viikkoa 15.–21.11.
Alkaneella viikolla vietetään lapsen oikeuksien viikkoa. Liminka on mukana UNICEFin #LastenPuolella -kampanjassa, joka muistuttaa lapsen oikeuksista ja siitä, että jokainen alle 18-vuotias on lapsi. Lapsen
Liminkalaiset ovat tyytyväisiä elämäänsä ja arkeensa
Liminkalaisilta pyydettiin toukokuussa vastauksia POPsote-hankkeen laatimaan Minun elämäni ja arkeni -kyselyyn. Huikeat 854 kuntalaista osallistui kyselyyn, minkä ansiosta Limingan vastausprosentti oli koko Pohjois-Pohjanmaa korkein. Erityisen
Avoimet ovet yläkoululaisten HaLi-harrastusryhmiin!
Tällä viikolla (vko 45) vietämme yläkoululaisten HaLi-harrastusryhmissä avointen ovien päiviä. Tarjoamme 7–9 -luokkalaisille mahdollisuuden kokeilla mieluisia harrastuksia. Harrastusryhmiin voi osallistua tällä viikolla ilman erillistä ilmoittautumista.
HaLi-harrastusryhmät mahdollistavat harrastamisen koulupäivän yhteydessä
HaLi-harrastustoiminta starttasi kouluilla syyskuun viimeisellä viikolla. Harrastuksiin ilmoittautuminen järjestettiin valtakunnallisella harrastusviikolla (vko 36). Ilmoittautumisia tuli yhteensä 806 eli liminkalaisista perusopetusikäisistä 35 % löysi harrastustarjottimilta mieluisen
