fbpx
Limingan, Kempeleen ja Oulun lapsiystävällisimmät teot palkittiin. Palkitut seisovat rivissä kunniakirjoineen.

Pallokarhujen toiminta Limingan lapsiystävällisin, kunniamaininta MLL:n tapahtumalle

Oulu, Kempele ja Liminka etsivät oman kuntansa vuoden lapsiystävällisintä tekoa yhteisellä kampanjalla lokakuussa. Alle 18-vuotiaat lapset saivat äänestää voittajat Lapsen oikeuksien viikolla marraskuun lopulla. Kaikkien kolmen kunnan voittajat palkittiin yhteisessä tilaisuudessa 13. joulukuuta Oulu10:ssä. Limingassa lapsiystävällisin teko lasten mielestä on Limingan Pallokarhujen toiminta. Se sai 734 äänestä 216 ääntä (30 %). Kunniamaininnan sai MLL:n Limingan yhdistyksen Koko perheen leikkipäivä -tapahtuma. Palkintoja olivat vastaanottamassa Pallokarhuista Janne Kuustie ja MLL:n Limingan yhdistyksestä Sanna Falin ja Liisa Myller.

– Oli hienoa, että lapsiystävällisyyttä kehittävät kunnat, Kempele, Liminka ja Oulu, löysivät toisensa ja  pääsivät kehittämään kuntien välistä yhteistyötä vuoden lapsiystävällisin kunta -kampanjassa. Myös itse palkitsemistilaisuudessa keskustelu kävi vilkkaana palkittujen ja koordinaattoreiden keskuudessa kahvin ja kakkupalan äärellä. Omiin kuntiin saatiin tuliaisiksi hienoja toimintamalleja parastettaviksi, toteaa Limingan lapsiystävällinen kunta -koordinaattori ja sivistysjohtaja Päivi Mäki.

 

Pallokarhut-joukkueen toiminta on vuosikausia tähdännyt siihen, että nuoret voivat omassa kunnassaan harrastaa jalkapalloa mahdollisimman korkealla “sarjatasolla” mahdollisimman pienin kustannuksin. Joukkue on niittänyt myös menestystä – kolmen viimeisen vuoden ajan joukkue on ollut Pohjois-Suomen korkeimmalla sarjatasolla kolmen parhaan joukkueen joukossa. Kuluvan vuoden sijoitus oli P15 Ykkönen -sarjassa pohjoisen toinen. Lisäksi joukkue on tarjonnut mielekästä toimintaa alueen nuorille. Joukkueen toiminta täyttää suuressa määrin ennalta ehkäisevän nuorisotyön määreen. Kasvaville nuorille – pääasiassa pojille – on tarjottu mielekästä tekemistä jo vuosien ajan. Toiminnan kustannukset on ahkeralla talkoilulla pidetty matalina, joten kasvavat nuoret ovat päässeet kiinni tämän tason huippu-urheiluun murto-osalla vastaavien seurojen kustannuksista. Lisäksi toiminta on ollut sen kaltaista, että nuoret ovat pystyneet osallistumaan harjoituksiin omalla kylällään ilman vanhempien tauotonta kuskausrumbaa. Tällainen toiminta on varsin harvinaista Limingan kokoisessa kylässä tällä tasolla. Yleensä  tämän tasoiset pelaajat viedään muualle jo 13 vuoden iässä. Tällöin harrastamisen kustannukset räjähtävät pilviin ja toimintaa ei järjestetä omalla kylällä.  Nyt joukkueessa on vielä mukana pelaajia, jotka ovat jo noin 15−16-vuotiaita oman kylä nuoria.

 

Koko perheen leikkipäivä toteutetaan yhteistyössä MLL:n liminkalaisten kumppaneiden kanssa. Tapahtumassa on erilaisia rastipisteitä, joissa lapset ja aikuiset pääsevät kokeilemaan erilaisia leikkejä tai muita aktiviteetteja. Tapahtumassa on ollut joka vuosi myös esiintyjä. Koko perheen leikkipäivä on maksuton koko perheen tapahtuma, joka tuo iloa liminkalaisille perheille. Tapahtumassa kannustetaan lapsia ja perheitä liikkumaan ja tekemään asioita yhdessä. Tapahtuma toteutetaan kokonaan vapaehtoisvoimin. MLL edistää lasten ja perheiden hyvinvointia ikään ja varallisuuteen katsomatta.

 

Oulu, Liminka ja Kempele ovat kaikki mukana UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -toimintamallissa. Mallin tavoitteena on edistää lapsen oikeuksien toteutumista ja lasten hyvinvointia kunnissa. Vuoden lapsiystävällisin teko -kampanja järjestettiin tänä syksynä ensimmäistä kertaa.