Päädyin opiskelemaan kasvatustieteitä osittain sattumankin kautta. Lukioaikana heräsi kiinnostus ihmisten kanssa työskentelyä kohtaan, ja vahvan partiotaustan vuoksi ajattelin, että haluaisin työskennellä lasten ja nuorten parissa opettajana. Alakoululla töissä vietetty välivuosi muutti kuitenkin suunnitelmia sen verran, että valitsin pääaineeksi yleisen kasvatustieteen opeopintojen sijaan. Vielä hieman lisää varmuutta alavalintaan toi Alkio-opistolla vietetty vuosi kasvatustieteen opintojen parissa. Ja sen jälkeen olikin aika suunnata Lapin pääkaupunkiin Rovaniemelle hoitelemaan kasvatustieteen maisterin tutkinto pakettiin. Iso osa ajasta siellä meni kyllä kaikkien muiden aineiden parissa, mutta lopulta pääsin yliopistosta papereiden kanssa ulos.
Hankemaailmaan minut tempaisi opiskeluihin kuulunut korkeakouluharjoittelu Lapin lääninhallituksessa. Opetus- ja nuorisotoimen tehtävien lisäksi pääsin sukeltamaan rahoittajan arkeen ja sain ensi kosketuksen EURA-järjestelmään. Samalla pääsin näkemään, miten hankkeiden avulla on saatu kehitettyä monenlaista hyvää alueille. Harjoittelun päätyttyä työ EU-hankkeiden parissa jatkui vielä muutaman kuukauden, kun olin mukana lakkauttamassa lääninhallitusta ja päättämässä käynnissä olevia hankkeita.
Yleisen kasvatustieteen maisterin paperit taskussa tuntui turvalliselle aloittaa työnhaku hankkeiden parista, vaikka vielä opiskeluaikaan olin aavistellut suuntaavani koulutussuunnittelun työtehtäviin tai johonkin virastoon korkkareilla käytäviä kopsuttelemaan. Työelämä tempaisikin aluksi Pohjois-Pohjanmaan liittoon rahoittajan puolelle, missä tehtäviini kuului hankkeiden maksatukset, tukikelpoisuusasiat, hankkeiden jälkiseuranta ja hankehakijoiden ohjaaminen. Ja niissäkin töissä pääsi hienosti näkemään miten EU:n tuella oli mahdollista kehittää alueiden elinvoimaa.
Rahoittajavuosien jälkeen seuraava kutsu kuului Limingasta, kun entinen työkaveri tarvitsi apuvoimia kunnan hankepaletin pyöritykseen. Nyt, pian kuuden vuoden jälkeen, voin todeta, että liminkavuodet ovat olleet opettavaisia ja tarjonneet kokemusta kuntamaailmasta sen kaikissa väreissä. Omaa polkua on saanut etsiä, itselleen mielekkäitä työtehtäviä on päässyt rakentelemaan, ja mikä parasta, työyhteisö on tarjonnut oman suolan ja sokerinsa urapolulleni. Paljon työstä ja sen monipuolisuudesta kertoo se, että omien varsinaisten työtehtävien lisäksi löydän itseni välillä hattaratätinä kirjasto- ja kulttuuripuolen tapahtumasta tai viettämästä viikonloppua Rakentajamessuilla saunatakissa pyörien ja tontteja kaupaten.
Onpa vuosien aikana Limingasta tullut myös turvallinen kotikunta, jossa haluan rakentaa arkea pienen perheeni kanssa. Kunnanjohtaja taisi jo ensimmäisenä työpäivänä kaupata tonttia, mille naureskelin hyvänä vitsinä. Elämän myllertäessä ja oman esihenkilön vinkatessa hyvästä ja helposta arjesta Limingassa, muutto alkoi kuitenkin kiinnostaa. Nyt olen viihtynyt Limingassa jo kolmatta vuotta myös tyytyväisenä kuntalaisena, ja voin todeta, että arki täällä on ollut hyvää ja helppoa, kuten luvattiinkin.
