Oletko jo tylsistynyt lomalla? Eikö asioiden tekeminen houkuttele, mutta vanhemmat nalkuttavat ajankäytöstä, johon liittyy jokin ruutu? Älä tylsisty enää! Katso tämä top 10 parasta lomatekemistä
Kategoria: Uutiset
Rakennustarkastaja lomalla 13.–17.6.2022
Rakennustarkastaja Antti Suominen on lomalla 13.–17.6.2022. Uusia lupia myönnetään jälleen viikolla 26. Rakennusvalvonnan asioissa voit olla yhteydessä tarkastusrakennusmestari Markus Vappulaan p. 040 156 2692 tai
Liminka kiinteiden laajakaistayhteyksien tähtiluokituksen kärjessä
Liminka on kiinteiden laajakaistayhteyksien tähtiluokituksen kärjessä, kertoo Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin selvitys. Kolmen kärkeä pitävät Liminka, Lumijoki ja Pyhäjoki, jotka 4,5 tähden luokituksellaan ohittivat useat
Elämyksiä ja seuraa ohjatuissa etäryhmissä – kunnalta uusia maksuttomia palveluja ikäihmisille
Elämyksiä etänä on uusi palvelu Limingan, Hailuodon, Kempeleen ja Muhoksen asukkaille. Sen tarkoitus on tukea kotikuntoisuutta ja ylläpitää seniorien vireyttä. Tiistaisin ja torstaisin toteutettavissa etäryhmissä
Väliaikainen liikenteenohjaus Tupoksessa – myös bussireittiin ja -pysäkkeihin muutoksia
Skarta Finland Oy urakoi Tupoksentien ja Vesikarintien risteyksessä. Väliaikainen liikennejärjestely on voimassa 13.–15.6.2022 ajan, jolloin Vesikarintie on poikki välillä Pysäkintie–Tupoksentie. Kiertotie kulkee Oikotien kautta. Alueella
Kesä on tullut, päällystäjät saapuivat taas Liminkaan!
Kesä tuo mukanaan myös asfalttiurakoitsijat ja päällystettävänä löytyy useita katuja sekä kirkonkylällä että Tupoksessa. Päällystystyöt on aloitettu uudelleenpäällystyksellä Selkäsentiellä välillä Ketunmaantie–Perunatie sekä Kaarteenahontiellä välillä Lithoviuksenlaita–Piiparinaho.
KÄÄK! Instagram poisti Visit Limingan tilin!
Instagram poisti Visit Limingan tilin viime perjantaina. Yhteydenottoyrityksistä huolimatta näyttää siltä, että tiliä ei enää takaisin saada. – Menetimme ainakin 1500 seuraajaa sekä Limingan upeasta
Kunnanvirasto suljettu 4.–31.7.2022
Lakeustalon kolmannessa kerroksessa sijaitseva kunnanvirasto on suljettuna 4.–31.7.2022. Kuulutukset ja muut kiireelliset asiat ovat nähtävinä kunnan nettisivuilla, jonne pääset tästä linkistä. Rakennusluvat Viimeistään 17.6.2022 jätetyt
Pyörällä kuuhun -hanke hakee testipolkijoita
Limingan kunnan ja Raahen seudun kehityksen yhteishanke Pyörällä kuuhun hakee testipyöräilijöitä kesälle 2022. Hankkeen tavoitteena on kehittää pyörämatkailun olosuhteita Limingassa ja Raahen seudulla muun muassa
Kesätekemistä nuorille – katso vinkit tästä!
Limingasta on tänäkin kesän paljon tekemistä ja tapahtumia nuorille. Jokaiselle löytyy jotakin: teatteria, markkinoita ja muuta tekemistä. Monet paikat ovat jo itsessään viihdyttäviä ja käymisen
Kunnanhallituksen kokouksesta valtuustolle päätettävää
Kunnanvaltuusto saa päätettäväkseen ensi maanantaina kunnan strategian. Valtuusto saa tietoa myös ensimmäisen vuosineljänneksi talouden ja toiminnan toteumasta sekä ensi vuoden talousarvion lähtökohdista, kertoo hallintojohtaja Tarja
Uimakausi avataan virallisesti 15.6.
Lämpimät kelit ja auringonpaiste ovat houkutelleet uimareita Rantakylän uimapaikalle jo hyvissä ajoin. Virallisesti uimakausi avataan 15.6. Siihen mennessä myös uimarannan varustelu viimeistellään. – Vedenkorkeus on
Koulukeskuksen edestä kulkeva pyörätie suljettu piharemontin vuoksi
Koulukeskuksen edessä, Linnukkatien vieressä, kulkeva pyörätie on suljettuna koulun piha-alueen remontin vuoksi. – Työmaa-aidat on siirretty liitteen aluesuunnitelman mukaisille paikoille tänä aamuna. Työmaa-aidan yhteydessä on
Puiden kuntotutkimus Jutkokylän alueella
Jutkokylän alueella tehdään puiden kuntotutkimusta. Tämä liittyy Jalankulku- ja pyöräilyväylän aluereitin kehittäminen Jutkokylän alueella -hankkeeseen. Puiden kuntotutkimus on tarpeellinen – näin pystymme todentamaan huonokuntoiset puut.
Iitin Tiltu astelee Abrahamin kulttuuripuiston lavalle heinäkuussa
Heinäkuussa Abrahamin kulttuuripuiston lavalla nähdään kesäteatteria parhaimmillaan. Vuodenvaihteessa perustettu Limingan teatteriyhdistys Lite ry esittää Laila Sepän käsikirjoittaman näytelmän Iitin Tiltu. Esitykset toteutetaan yhteistyössä Limingan kunnan
Tuunattu kuntastrategia hallituksen pöydällä maanantain kokouksessa
Tulevana maanantaina pidettävässä kunnanhallituksen kokouksessa käsitellään tuunattua kuntastrategiaa, eri työryhmissä valmistuneita kehittämissuunnitelmia ja valmistaudutaan ensi vuoden talousarvion tekoon, tiivistää hallintojohtaja Tarja Vilmunen. – Kunnan strategian
Kesän uimakouluryhmät Rantakylän uimapaikalla
Rantakylän uimapaikalla on mahdollista saada viime vuoden tapaan uimaopetusta niin lapsille kuin aikuisillekin. Ryhmiä on tarjolla kesä–heinäkuun aikana useampia eri-ikäisille ja osallistujien uimataito huomioiden. Tarkemmat
Raati kokoontui maistelemaan kouluruokia!
Liminganlahden koulun ruokasalissa tuoksuu hyvä ruoka, kun jatko-ohjeita odottavia oppilaita kerääntyy linjaston äärelle. Keittiöväki on kutsunut muutaman koululuokan paikalle, sillä nyt järjestetään ensimmäinen uuden kouluruoan
Blogi: Kohti yhden luukun periaatetta
Limingassa on kehitetty lasten, nuorten ja perheiden palveluita kohti perhekeskustoimintamallia, jossa kaikki lapsiperheiden palvelut verkostoidaan ja kootaan yhteen. Tarkoituksena on tiivistää ja parantaa yhteistyötä, jotta
Limingan työttömyysaste on ennätysmatala
Työ- ja elinkeinoministeriön julkaiseman tilaston mukaan Limingan työttömyysaste oli huhtikuussa ennätyksellisen matala: 4,5 prosenttia. Kyseessä on samalla koko Pohjois-Pohjanmaan matalin lukema. Edeltävä ennätys tehtiin marraskuussa
