Yhteisellä asialla: Heidi Haataja

Limingan asioista päättää 35 valtuutettua, mutta keitä he ovat? Yhteisellä asialla -juttusarja esittelee ihmiset päätösten takaa. Olen Heidi Haataja (vas.), 47-vuotias toisen kauden valtuutettu. Asun

Yhteisellä asialla: Senja Kovaniemi

Limingan asioista päättää 35 valtuutettua, mutta keitä he ovat? Yhteisellä asialla -juttusarja esittelee ihmiset päätösten takaa. Olen Senja Kovaniemi (kesk), 39-vuotias ensimmäisen kauden valtuutettu. Työskentelen

Tuomas Ahola jatkaa liikelaitosten puheenjohtajana

Eilisessä kunnanhallituksen kokouksessa valittiin edustajat lautakuntiin, kertoo hallintojohtaja Tarja Vilmunen. – Viranomaislautakuntaan valituksi tuli Senja Kovaniemi, sivistys-  ja hyvinvointilautakuntaan valittiin äänin 6–3 Tiina Hintikka. Liikelaitosten

Sankarihautausmaan kunnostus alkanut

Limingan kirkon hautausmaan sankarivainajien hautakivien ja muistomerkkien kunnostustyöt ovat käynnistyneet. Työ suoritetaan 13.9.-30.10.2021 välisenä aikana, jolloin hautausmaa on suljettuna. Pahoittelemme työn aiheuttamaa häiriötä. Kunnostustyön toteuttavat

Yhteisellä asialla: Suvi Korkatti

Limingan asioista päättää 35 valtuutettua, mutta keitä he ovat? Yhteisellä asialla -juttusarja esittelee ihmiset päätösten takaa. Olen Suvi Korkatti (kesk.), 40-vuotias ensimmäisen kauden valtuutettu Ojanperänkankaalta.