Kunnanhallituksen työpöydällä on tänään useampi kaava-asia, kertoo kunnanjohtaja Pekka Rajala. – Ekokorttelin asemakaavamuutosehdotuksen lisäksi Poutalan asemakaavaa esitetään kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi. Käynnistysvaiheessa on myös Tupoksen asemakaavalaajennus ja
Miten sähkökatko vaikuttaisi vesihuoltoon? Tutustu ohjeisiin!
Vesihuoltolaitos on varautunut sähkökatkoihin – myös kotitalouksien kannattaa varautua, muistuttaa Limingan Vesihuolto Oy tiedotteessaan. – Vaikka vesilaitos on varautunut häiriötilanteisiin, on vedenkäyttäjien hyvä tehdä myös
Uusia kilpailutuksia auennut – lisätty tarjouspyyntö kiviainestoimituksista rakentamis- ja kunnossapitotöihin
Kiviainestoimitukset kunnallistekniikan rakentamis- ja kunnossapitotöihin Kunnallistekniikan liikelaitos kilpailuttaa kiviainestoimitukset tavarahankintana kunnallistekniikan rakentamis- ja kunnossapitotöihin. Toimitukset pyydetään tonnihintana aluekohteittain eriteltyinä (Kirkonkylä, Tupos, Ala-Temmes ja kaksi yksityistiekohdetta).
Kekseliäin kunta uusii tittelinsä tänään – myös kymmeniä kuntatyön kehittäjiä palkitaan
Kuntatyön kehittämistä juhlistetaan tänään Kuntatyö2030-gaalassa, jossa kymmeniä kuntatyöpaikkoja eri puolilta Suomea palkitaan tuloksellisesta kehittämistyöstä. Myös Suomen kekseliäin kunta -tittelin toistamiseen saava Liminka palkitaan gaalassa. –
Metsänhoitotyöt tulevan talven aikana – kysely Lintupuiston ja Jutkokylän puistometsien hoidosta avoinna!
Tupoksen Saunarannan metsurityöt tehdään loppuun nyt joulukuussa, kertoo metsäasiantuntija Petri Onkamo Metsänhoitoyhdistys Siikalakeudesta. – Saunarannan konehakkuut ja Kevätniemi/Hillaniemi toteutetaan tammi-helmikuussa, kun saadaan lunta suojaksi maahan.
Blogi: Pyöräilijöiden palvelu alkaa asenteesta
Pyörällä kuuhun -hankkeen järjestyksesssään toinen webinaari järjestettiin 22. marraskuuta, ja aiheena olivat tällä kertaa erityisesti hankkeessa kehitetyt retkipyöräilyn uudet reitit sekä pyöräystävälliset palvelut. Hankehenkilöstön lisäksi
Liikuntapainotteinen esiopetusryhmä suunnitteilla Liminkaan
Limingan kunnassa on kehitteillä idea liikuntapainotteisesta esiopetusryhmästä. Liikuntapainotteinen esiopetusryhmä aloittaisi toimintansa elokuussa 2023, jolloin esiopetuksen aloittavat vuonna 2017 syntyneet lapset. Opetusympäristönä tulisi toimimaan Krankka-areena. –
Ulkojäät antavat vielä odottaa pakkaskelistä huolimatta – miksi jäätä varten tarvitaan lunta?
Pakkaskelit ovat saapuneet ja ulkojäiden odotus tiivistyy päivä päivältä. Mikä tekee ulkojäiden teosta pidemmän prosessin, ja miksi jäätä ei tehdä heti ensipakkasten saapuessa? – Pakkaskelin
Limingan lukion tutustumispäivä ja kaksikielisen linjan esittelyilta tiistaina 24.1.2023
Miten toimii tiimilukio? Mitä tarkoittaa kaksikielinen koulutus? Voiko lukioasioita oppia englannin kielellä? Mitä siitä tulee, kun opinnoissa käytetään paljon tietokonetta? Miten lukiossa jaksaa opiskella? Saako
Aku Sipola tutkii luontodokumentaristin roolissa liminkalaista sielunmaisemaa – kuntamarkkinointia tehdään nyt huumorin keinoin!
Tänä syksynä eri puolilla Liminkaa kuvatut kuntamarkkinointivideot saavat ensiesityksensä kunnan some-kanavilla tänään 25.11. klo 20.00. – Näillä ‘luontodokumenteilla’ halusimme lähteä viemään kuntamarkkinointia uudelle tasolle ja
Limingan Vesihuollolla uudet nettisivut – kinkkuarvonta e-laskutilauksen tekeville!
Limingan Vesihuollon nettisivut on uudistettu. Uudistuksen yhteydessä myös yrityksen graafinen ilme on päivitetty, kertoo toimitusjohtaja Veijo Savolainen. – Nettisivu-uudistuksen taustalla on halu tarjota asiakkaillemme nykyaikaisempi
Saunarannan koirapuisto käyttöön vasta keväällä
Tupoksen Saunarannan uusi koirapuisto, Koirankaula, on lähes valmis. Puiston käyttöönotto viivästyy kuitenkin myöhään syksyllä kylvetyn nurmen vuoksi, kertoo liikelaitosjohtaja Marja-Riitta Vavuli-Kiviniemi. – Alueen käyttö on
Ruokakasvatuksella hyvät eväät elämään – Liminka mukana hankkeessa
Ruokakasvatuksella tarkoitetaan kaikkea sellaista toimintaa ja viestintää, joka ohjaa lasten ja nuorten suhtautumista ruokaan ja ruokailutilanteisiin. Hyvän ruokasuhteen muodostuminen on meille jokaiselle tärkeä asia ja
Energiapuiden haketus alkaa Saunarannassa
Saunarannan hakkuiden yhteydessä syksyllä hakatut energiapuut tullaan hakettamaan paikan päällä seuraavan kahden viikon sisällä, kertoo metsäasiantuntija Petri Onkamo Metsänhoitoyhduistys Siikalakeudesta. – Haketus tapahtuu päiväaikaan klo
Kunnanhallitus kokoustaa jälleen maanantaina – uudet vaalipaikat päätettäväksi
Ensi kevään eduskuntavaaleissa on uudet äänestyspaikat sekä kirkonkylällä että Tupoksessa, kertoo tietohallintosihteeri ja keskusvaalilautakunnan sihteeri Raija Karjalainen. – Esityksenä on, että molemmissa paikoissa kirjastot olisivat
Liminka-blogi: Voi hyvin – hyvinvointi
Aamuhetki on ihanan rauhallinen tehdä jotain, joka rauhoittaa mielen päivän aherrukseen. Laitan kahvit tulelle ja menen avustamaan puolisoni ylös sängystä ja syömme aamupalan. Etäpäivänä
Joulun avaus Limingan torilla perjantaina – “Ota mukaan iloista joulumieltä ja pukeudu lämpimästi!”
Perinteinen joulun avaus järjestetään perjantaina 18.11. klo 18–19. Tapahtuma-alueena toimii Limingan tori, jossa on luvassa mukavaa ja tunnelmallista menoa kaiken ikäisille, kertoo viestintä- ja tapahtuma-asiantuntija
Lastenoikeuksien viikolla halataan, leivotaan pitsaa ja keskustellaan turvallisuudesta
Valtakunnallinen lastenoikeuksien päivä on sunnuntaina 20.11. Varhaiskasvatuksessa vietetään lastenoikeuksien viikkoa, jonka teemana tänä vuonna on lasten oikeus turvallisuuteen. Lastenoikeuksien viikko aloitettiin maanantaina 14.11. myös Limingan
Katuvalaistuksen viat selvityksen alla
Syksyn aikana Tuomiaron ja Ojanperänkankaan alueen valaistus ei ole toiminut kunnolla, kertoo yhdyskuntainsinööri Vesa Anttila. – Nyt valaistus toimii taas. Harmillisesti lamppuja on vielä pimeänä
Vielä ehdit äänestämään Limingan kunnan vuoden 2022 kulttuuripalkinnon saaja!
Kulttuuripalkinnon tarkoituksena on edistää ja kannustaa kulttuuri- ja kotiseututyön alalla tapahtuvaa toimintaa kunnassa. Kulttuuripalkinto voidaan myöntää henkilölle, yhteisölle tai työryhmälle merkittävästä saavutuksesta tai tapahtumasta kulttuuri-
