Kun minua pyydettiin kirjoittamaan Ympäristöblogiin julkaisu kestävästä matkailusta, tunsin samaan aikaan suurta innostusta ja ahdistusta. Kyseessä on teema, josta voisi kirjoittaa – ja on varmasti kirjoitettukin – kokonaisia tietokirjoja, ja Limingassakin aihetta voisi käsitellä kymmeneltä eri kantilta.
Aihe on minulle tärkeä henkilökohtaisella tasolla, ja koen aika ajoin voimakasta sisäistä ristiriitaa siitä, että työskentelen alalla, joka kiistattomasti aiheuttaa päästöjä. Matkailun näkökulmasta Suomi sijaitsee pussin perällä, ja ainakin toistaiseksi meille on vaikeaa saapua muutoin kuin ilmateitse. Matkailun myönteiset vaikutukset yksilölle ja yhteisöille ovat kuitenkin niin merkittäviä, ettei reissaamisen demonisointi ole järin rakentava ratkaisu. Matkustetaan siis jatkossakin, mutta pyritään tekemään se mahdollisimman kestävällä tavalla niin ekologisesta, taloudellisesta kuin sosiaalisesta näkökulmasta.
Koska lukijoiden kärsivällisyys ei ole loputon, rajoitan kestävän matkailun käsittelyn tässä blogikirjoituksessa sertifioinnin, pyöräilyn ja junailun näkökulmiin.
Sanat ja teot eivät yksin enää riitä
Liminka on ottanut ensi askeleensa Visit Finlandin kestävän matkailun polulla. Sustainable Travel Finland -ohjelma ja -merkki tarjoaa yrityksille ja matkakohteille työkalupakin, jonka avulla edistetään kestävien valintojen ja toimenpiteiden tekemistä. Ohjelman suorittamisen jälkeen palkkioksi saatava merkki viestii kansainvälisille matkailijoille ja erityisesti matkanjärjestäjille siitä, että toiminta on kestävällä pohjalla. Jotta Liminka voisi saada STF-merkin aluetasolla, pitäisi vähintään 51 prosentilla alueen matkailuyrityksistä olla oma STF-merkkinsä. Kestävyyspuuhun kiivetään siis yritykset edellä, mikä onkin luontevaa: matkailijat ovat konkreettisesti tekemisissä majoitus-, ravitsemus- ja ohjelmapalveluita tarjoavien yritysten kanssa, mutta harvemmin alueorganisaation kanssa.
Limingasta löytyy tällä hetkellä yksi STF-sertifioitu yritys, joten tekemistä riittää! Monen liminkalaisen yrityksen toiminta on varmasti jo nykyisellään kestävää, tai vaaditut muutokset olisivat pieniä. Niin kauan, kuin toimintaa ei kuitenkaan ole sertifioitu, voi palvelu näyttäytyä pahimmillaan asiakkaalle vastuuttomana ja epäekologisena.
Yhä useampi matkailija edellyttää palveluilta vastuullisuutta ja kestävyyttä, mikä on jo itsessään hyvä peruste panostaa vastuullisuuden näkyväksi tekemiseen – asiakkaat voivat jättää tulematta yrityksen kynnykselle, ellei kestävyydestä ole mustaa valkoisella. Sertifioinnilla on yllättäviä, positiivisia, sivuvaikutuksia. Tutkimukset nimittäin osoittavat, että vastuullisesti toimivien yritysten asiakastyytyväisyys ja koettu laatutaso ovat korkeampia. Porkkanoiden lisäksi tarjolla on myös keppiä: tulevaisuudessa ilman STF -merkkiä voi pahimmillaan jäädä matkanjärjestäjien laatimien matkapakettien ulkopuolelle, koska kestävyys on monille matkailijoille kysymys, josta ei voi enää neuvotella. Yritysten tulee siis panostaa STF-merkin hakuun, jos haluavat välttää luovuttamasta kilpailuetua ja asiakkaita muille. Kunnan rooli on tukea yrityksiä merkin metsästyksessä neuvonnan kautta.
Pyörämatkailu – aidosti ekologinen matkailun muoto
Pyörämatkailuhankkeen projektipäällikkönä on lähes velvollinen puhumaan mankelimatkaamisen puolesta. Ja teen sen mielelläni, sillä pyöräily on minulle rakas harrastus! Lihasvoimilla liikkuessa matkan aiheuttamat hiilidioksidipäästöt rajoittuvat lähestulkoon uloshengitykseen, ja sähköpyörälläkin hiilijalanjälki jää huomattavasti pienemmiksi kuin autolla hurruttaessa. Pyörämatkailun suosio on noussut voimakkaasti etenkin koronapandemian jälkeen, sillä pyöräily tarjosi terveysturvallisen kulkumuodon junien ja bussien rinnalle.
Jos pyöräily rajoittuu lähinnä lyhyisiin asiointimatkoihin lähikaupassa, voi olla vieras ajatus lähteä käymään pyörällä edes naapurikunnassa. Sähköpyörien yleistyminen on tehnyt pyörän selässä matkaamisesta monelle helpommin lähestyttävän matkailun muodon. Takavuosina pyörämatkailu miellettiin stereotyyppisesti parrakkaan miehen harrastuksena, joka koostuu hillittömistä päivämatkoista, laavulla majoittumisesta ja makkaran syönnistä, jos syömään pääsee ensinkään. Joku voi nauttia tuollaisestakin reissusta, mutta onneksi tarjontaa on myös hieman vaativammalle asiakasryhmälle. Pyörämatkailijoita onkin montaa eri sorttia: yksi viilettää eteenpäin pelkkä luottokortti taskussa, kun toinen taas pakkaa sivulaukkuihin lähes koko omaisuutensa ja majoittuu siellä, minne teltan saa pystytettyä tai riippumaton ripustettua.
Pyöräillessä matkanteko on usein päämäärää merkittävämpi. Maisemat vaihtuvat sitä tahtia, kun polkimia pyörittää ja reitin voi päättää täysin itsenäisesti. Koska liikkuminen vie energiaa, ovat herkulliset ja hyvät ateriat mielessä useita kertoja päivässä. Pyöräilijöille suunnatuille palveluille on yhä enemmän kysyntää. Tarpeet ovat suhteellisen yksinkertaisia: majoituspaikassa pyörä olisi mielellään saatava säilöön lukkojen taakse, pyörää ja varusteita olisi hyvä päästä pesemään, pieniä korjauksia ja kunnostuksia varten kannattaisi olla tarjolla perusvälineistöä ja ravintolassa tärkeintä on hyväksyvä asenne toisinaan rapaista asiakasta kohtaan. Pyöräystävällisyydestä voi viestiä Pyörämatkailukeskuksen kehittämän Welcome cyclist -tunnuksen avulla. Limingastakin sellainen löytyy jo laskentatavasta riippuen kolmesta tai neljästä yrityksestä.
Limingassa on havaittu pyörämatkailun potentiaali jo vuosia sitten. Rantakylästä pääsee kätevästi neljälle eri maastopyöräreitille, ja yhtä niistä voi ajaa jopa Siikajoelle saakka. Pyörällä kuuhun -hankkeessa on suunniteltu ja toteutettu puolestaan uusi retkipyöräilyn reitti Flatland route, joka julkaistiin13. maaliskuuta. Yli 300 kilometrin mittainen rengasreitti vie Limingasta aina Pyhäjoelle saakka, ja palaa Oulaisten kautta takaisin lähtöpisteeseen. Yhteismitta voi kuulostaa pyöräilynoviisin korviin hurjalta, mutta matkan voi jakaa mukavasti 5-6 päivälle, ja hyvissä ajoin suunnittelemalla majoittuminen on mahdollista lakanoiden välissä. Eikä kukaan estä ajamasta reittiä osittain: pyöräily on kätevästi yhdistettävissä junalla matkaamiseen, mistä päästäänkin viimeiseen osioon!
(Lähi)junaa odotellaan!
Jos lyhyt loma ja pitkät välimatkat ovat polkupyörällä mahdoton yhtälö, voi osan matkasta taittaa kestävästi kiskoilla. Pyörä on mahdollista ottaa mukaan useisiin kaukoliikenteen juniin. Flatland routen tapauksessa reitille pääsee kätevästi kolmelta asemalta: Oulaisista, Vihannista ja Ruukista. Siirtymät Oulun tai Kempeleen rautatieasemalta reitille ovat nekin varteenotettavia vaihtoehtoja, sillä reitille pääsee vaikkapa Oulun seudun pääreitti 10:ä pitkin.
Junamatkailussa tapahtuu parhaillaan kauan odotettuja harppauksia. Pohjoisen suunnassa, Laurilan ja Tornion välillä on meneillään sähköistystyö, mikä mahdollistaa jatkossa junamatkustamisen Ruotsiin! Länsinaapurin lisäksi samalla kiskot avautuvat kauemmas Eurooppaan, sillä junalla voi porhaltaa Juutinrauman siltaa pitkin Tanskanmaalle, ja sieltä on enää kivenheitto keski-Eurooppaan.
Myös meidän nurkilla tapahtuu edistystä: Oulu–Liminka kaksoisraide on tällä hetkellä suunnittelupöydällä, ja se tulee toteutuessaan mahdollistamaan lisäjunien tulon rataosuudelle. Kaksoisraide raivaisi tietä Limingan ja Iin väliselle lähijunaliikenteellekin. Maata pitkin matkustaminen on vahvistuva trendi, ja lähijunaliikenne olisi tervetullut lisä seutumme logistiseen tarjontaan tiedostavien turistien ohella myös työmatkaliikenteen näkökulmasta. Minä ainakin haaveilen viikoittain siitä, että voisin jättää auton kotiin ja suunnata toimistolle junakyydillä.
Kirjoittaja on Pyörällä Kuuhun -hankkeen projektipäällikkö sekä matkailupäällikön ja viestintäpäällikön tehtäviä sijaistava jokapaikanhöylä Katariina Huikari. Hän vastaa myös Lakeustalon WWF Green Office -sertifikaatista.
