Ruutikankaan kehittämiseen paneutunut elinkeino-, kaavoitus- ja maankäyttötyöryhmä on visioinut Ruutikankaalle huvipuiston. Ideatasolla pyöritelty ehdotus konkretisoitui vihdoin tiistaina, kun laitehankinta nytkähti vauhdilla liikenteeseen onnenkantamoisen kautta, kertoo
Liminka-blogi: Mitä ympärillämme tapahtuu?
Kun koronasta aiheutuneet rajoitukset alkoivat purkaantua, ennätimme melkein huokaista helpotuksesta: olemmeko vihdoin palaamassa jonkinlaiseen uuteen arkeen? Näin ei kuitenkaan käynyt, kun saimme jo lukea uutiset
Tervetuloa Joutsenpirtille! – “Ennen kaikkea Joutsenpirtti on liminkalaisten oma kohtaamispaikka erilaisiin elämäntilanteisiin”
Joutsenpirtti ei ole liminkalaisille paikkana uusi, mutta sen nimi on vaihtunut. Pirtti on kodinomainen paikka, jossa esimerkiksi sosiaalipalveluiden asiakkaat voivat tavata yksin tai ryhmissä. –
Koronatilanne ei hellitä
Korontatilanne ei hellitä Pohjois-Pohjanmaan alueella, mutta sairaalakuormitus on pysynyt maltillisena. Oyskorona.fi-sivuston mukaan Oulun yliopistollisessa sairaalassa oli keskiviikkona hoidettavana 15 koronapotilasta. – Limingassa koronapositiivisia on edelleen
Kunnanhallitus allekirjoitti tilinpäätöksen maanantaina
Kunnanhallitus allekirjoitti vuoden 2021 tilinpäätöksen ja jätti sen tilintarkajan tarkastettavaksi ja tarkastuslautakunnalle valmisteltavaksi. Limingan kunnan talousarvio piti kokonaisuudessaan hyvin. Ylijäämää kirjattiin 236 567,82 euroa, kertoo
Ilmoita tapahtumastasi kunnan verkkosivuilla!
Tiesitkö, että kunnan verkkosivuilta löytyy tapahtumakalenteri, johon toimijat voivat itse ilmoittaa Limingassa järjestämänsä tapahtumat? Etusivulta löytyvä kalenteri on käytössä kunnan omissa tapahtumissa, mutta myös yhdistykset
Millainen oli Limingan kunnan vuosi 2021? Kunnanhallituksen listalla muun muassa tilinpäätös ja toimintakertomus
Kunnanhallitus tarkastelee maanantaina kokouksessaan Limingan kunnan vuotta 2021 useammasta näkökulmasta. Kokouksen asialistalla on nimittäin sekä vuoden 2021 tilinpäätös ja toimintakertomus että henkilöstökertomus. – Tilinpäätösasiakirjat kertovat
Kysely Liminkajoen varren puiden kaadosta Alapääntiellä
Tulevana kesänä Kirkonrannan alueen viherrakennustöitä tehdään loppuun. Samalla siistitään lähialueella olevia kunnan alueita. Jokinäkyvyyden aukaisemiseksi pientä risukkoa on poistettu Liminkajoen varrelta, välillä Alapääntie 25–31, joen
Vireysviikkosta® vinkkejä arkeen
Kesäaika ja kellojen siirto odottaa maaliskuun viimeisenä viikonloppuna. Vaikka kellonajan siirto on vuosittain toistuva tapahtuma, aiheuttaa se monille haasteita arjessa. Uniliiton vuosittainen Vireysviikko® on teemaviikko,
Okkosenrannan puistometsätyöt ovat loppusuoralla
Okkosenrannan puistometsien hoitotyöt ovat loppusuoralla. Metsäkonetyöt on tarkoitus saada valmiiksi tämän viikon aikana. – Risujen keruuta kasoihin tehdään samanaikaisesti, mutta kasat lähtevät myöhemmin, kertoo Metsänhoitoyhdistyksen
Oletko kotona lastesi kanssa? Kolme konstia, joilla saat hoitoapua ja tukea arkeesi!
Kaikki liminkalaiset lapset eivät ole varhaiskasvatuksessa, mutta moni perhe kaipaa kuitenkin apua arkeen ja virikkeitä lapselle. Vaihtoehtoja on runsaasti, kertoo varhaiskasvatusjohtaja Sari Supperi. 1. Avoin
Earth Hour pimentää Lakeustalon tulevana lauantaina
WWF:n Earth Hour on kansainvälinen, maailman laajimmalle levinnyt ympäristötapahtuma, jota vietetään seuraavan kerran tulevana lauantaina 26. maaliskuuta kello 20.30–21.30. Tapahtuma on kaikille avoin ja ilmainen
Onko sinulla tietoa kuntaan saapuneista Ukrainan kriisiä paenneista?
Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on aiheuttanut valtavan humanitäärisen kriisin ja pakolaistulvan Ukrainasta Eurooppaan. Myös kuntiin eri puolelle Suomea on alkanut saapua turvaa hakevia pakolaisia. Osa pakolaisista
Lapsia osallistettiin liikuntapainotteisen puistoalueen ja päiväkodin piha-alueen suunnitteluun
Lapsia osallistettiin liikuntapainotteisen puistoalueen ja päiväkodin piha-alueen suunnitteluun Vanamon päiväkodilla viime viikon torstaina, Röllien ryhmässä. Osallistujat olivat 5–6-vuotiaita lapsia, kertoo puistopuutarhuri Sari Honka. – Paikalla
Limingan kunnanvaltuusto kokoontuu tänään klo 17.00 alkaen
Kunnanvaltuuston kokous pidetään tänään klo 17.00 alkaen. Kokousta voi seurata kunnan YouTube-kanavalta. Suora linkki lisätään tähän uutiseen muutama minuutti ennen kokouksen alkua. Kokouksessa käsitellään lukion
Ulkojäiden jäänhoitokausi on päättynyt kevään osalta
Ulkojäiden jäänhoitokausi on päättynyt tämän kevään osalta. Lämmin sää ja aurinko on sulattanut jääalueita siinä määrin, että niiden ylläpitoa ei voida enää jatkaa. Latujen ja
Poppaskonsteja: Mikä on parasta varhaiskasvatuksen ohjaajan työssä?
Olen Elina Priha-Ahola ja työskentelen varhaiskasvatuksen ohjaajana Vanamon päiväkodissa Tupoksessa. Suoritin lukion jälkeen kasvatustieteen approbatur -tutkintoa kouluavustajan työn ohessa. Seuraavaksi olin syksystä kevääseen lastenhoitajana perheessä,
Kunnon töissä – Limingassa!
Yksi kaivaa kuoppaa ja viisi muuta nojaa lapioon. Kuulostaako tutulta yleistykseltä kunnassa tehtävästä työstä? Limingan kunnassa tällaiset mielikuvat halutaan lapioida katuojaan ja nostaa arkinen aherrus
Liikuntapaikkojen kesäajan vakiovuorot haettavissa
Kesäkauden 2022 aikaset vakiovuorot ovat haettavissa ajalla 14.3.-17.4.2022. Lisätietoa tiloista ja hakuehdoista sekä hakulomakkeen löydät täältä.
Tutustu leikkipuisto- ja viherverkostosuunnitelmaan!
Limingan leikkipuisto- ja viherverkostosuunnitelma vuosille 2022-2027 on nyt katseltavissa sivuillamme. Pääset tutustumaan suunnitelmaan tästä linkistä. Talviajalla leikkipuistoissa ei ole kunnossapitoa. Aloitamme hoidon leikkipuistoissa ja viheralueilla
