fbpx

Kesätöissä nuorisopalveluissa

Olen 16-vuotias kesätyöntekijä, joka on ollut kaksi viikkoa töissä Limingan nuorisopalveluilla. Kokemus nuorisopalveluiden kesätyöntekijänä on ollut mielenkiintoinen ja kaksi viikkoa ovat kuluneet nopeasti. Täällä työtehtävät

Liikkuva Kesänuokkari

Limingassa on tämän kesän aikana polkaistu käyntiin nuorisopalveluiden järjestämä liikkuva kesänuokkari –toiminta, kertoo nuoriso–ohjaaja Kaisa Virtanen. –  Liikkuva Kesänuokkari on jalkautuvaa nuorisotyötä Limingan alueella. Se

Nuorten kesätyöhaku käynnissä

Alkukeväästä nuoret hakevat sankoin joukoin kesätöitä. Kesätyön saamiseksi kunnissa on erilaisia toimintamalleja, ja sen vuoksi Limingassa yhdeksäsluokkalaisille on käyty kertomassa, millaisia vaihtoehtoja kesätyön saamiseen kunta

Linun aukioloajat muuttuvat

Nuorisotila Linun aukioloaikoihin on tullut muutoksia, kertoo nuoriso-ohjaaja Kaisa Virtanen. – Linun 1.–6.-luokkalaisille suunnattu aukioloaika on siirretty maanantailta keskiviikolle. Maanantaisin nuorisopalveluiden henkilöstö käyttää tuon ajan